Ruskaretki Kymijoella – Pernoinhaaraa packraftillä, osa 3/3

Reissusuunnitelmani oli seuraava: pyörällä Elimäeltä Susikoskelle, sieltä meloen Kuovinkallion laavun ja näköalapaikan, Pernoonkoskien ja Jäppilänsaaren kautta Korkeakoskelle, josta sitten palaisin fillarilla riippusillan kautta Pernoonkoskelle. Siinäpä reitti lyhykäisyydessään! Mutta pääajatus tällä retkellä oli liikkua bikerafting-meinigillä, eli kaikki mitä tämmöiselle jokiseikkailulle tarvitsisin kulkisi fillarin päällä: ruoka, majoite, varusteet, kanootti (packraft) – eli kaikki. Varasin reissuun kolme yötä, joten aikaa pitäisi olla ruhtinaallisesti – voisin edetä rauhallisesti, tutkia, aistia ja nähdä. Nauttia syksystä.

Pernoinhaaran reitti on yhteensä 34 kilometrin mittainen reitistö. Koskialueilla on useita melontalinjoja keskivaativasta vaativaan, ja haastavimmat kohdat pääsee helposti kiertämään rantoja pitkin.

Tämän retken suunnittelun aloitin hyvissä ajoin, jo muutamaa viikkoa ennen H-hetkeä. Retki eroaa aikaisemmin tehdyistä, sillä tällä retkellä en ole yksin, vaan saan retkikavereiksi Tony Tavin (Hangoutdoors) ja Petri Kulhan (Visit Kouvola). Lisäksi sunnuntaina toisten häivyttyä mukaan lyöttäytyisi Suomen bikeraftin pioneereihin kuuluva Timo Miettinen (@Tim.Ppa )

Juttusarjan ensimmäisen osan pääset lukemaan tästä ja toisen tästä.

Maanantai 28.9.2020

Se olis kuulkaas hyvää huomenta! Heräsin jo kuuden korvilla ja nousin ennen aurinkoa. Kävin joenuomassa aamukylvyssä pesemässä unihiekatkin pois silmäkulmista. Johan muuten heräsi sukkelaan! Siinä se aamu meni rauhakseen tössötellessä, aamupalaa tehdessä ja syödessä sekä leiriä purkaessa. 

Ystäväni Timppa ilmestyi pelipaikoille sovitusti kello yhdeksän korvilla. Pikaisten kuulumistenvaihdon jälkeen aloimme pakata pyöriämme packraftien kyytiin. Aurinko oli noussut jo korkealle ja lämmitti kesäisesti, joten ei muuta kuin shortsit jalkaan ja menoksi. Jotenkin aivan uskomatonta tämä lämpö, että tähän aikaan vuodesta voi paljain jaloin vain meloskella menemään. Jos et ole valmis varpaitasi kastelemaan, niin kannattaa varata packraft-reissulle vedenpitävät sukat. 

Ja niin me oltiin malttamattoman innokkaina valmiina päivän seikkailuun Pernoonkoskelta Korkeakoskelle – edessä siis noin 10 kilometrin melontamatka, ja sitten pyörällä takaisin riippusillan kautta Pernoonkoskelle. Itse hyppäsin paljain jaloin polvia myöden viileään veteen ja astuin packraftiini – tältä rannalta ei kuivin kengin olisi vesille päästykään. Meloimme tovin rantaa myöten vastavirtaan, minkä jälkeen käännyimme alavirtaan päin ja antauduimme kosken kuohujen ja virran vietäviksi.

Pernoonkoski–Laajakoski, uimaranta, 5,4 km 

Pernoonkoskelta Korkeakoskelle on noin 10 kilometrin matka, eikä tällä matkalla ole ollenkaan koskipaikkoja tai kovia virtauksia. Kymijoki kulkee leveänä ja verkkaiseti virtaavana kohti Korkeakoskea. Matkalla on pieni saari, jossa on hyvä pitää tarvittaessa tauko. Perillä Korkeakoskella melojaa odottaa todella matala junasilta sekä pato, jota ennen pitää nousta maihin. Ennen junasiltaa on matonpesupaikka, sekä vielä toinenkin juuri ennen patoa. 

Lähdimme melomaan verkkaisesti, rauhallisin vedoin, jokea alaspäin. Emme ehtineet kauaa tehdä matkaa kun jo kaukaa näimme joen ylittävän riippusillan. Tätä olinkin ehtinyt odottaa, sillä ennen retkeä olin tutkinut karttaa ja miettinyt paluureittiä Korkeakoskelta takaisin Pernoonkoskelle. Ja tämä silta, jonka alitse nyt melomme, on se, jonka ylitse poljemme vielä tänään. 

Syksy se on kauneimmillaan, ja mahdollisesti juurikin tämä viikonloppu on ruskan kulta-aikaa näillä leveyspiireillä. Tuulenpuuskien tartuttua leppien lehvästöön sai se puut luopumaan värikkäistä lehdistään, täyttäen ilman keltaisenaan kieppuvista lehdistä kuin sadoista perhoisista, joiden siipien läpi kirkkaat auringonsäteet siivilöityivät ja jonka läpi me saimme lauttoinemme meloskella.

Tuulen noustessa saavuimme joen kohtaan josta minua oli etukäteen hieman varoitettu. Kymijoessa on tässä kohtaa muutaman kilometrin mittainen suora, jossa – jos huono tuuri käy – tuulee suoraan edestä päin. Ja nyt meillä kävi huono tuuri. Mutta kun valitsimme melontalinjaksi rannan läheisyyden, ei tuuli päässyt ottamaan packraftiin kiinni, eivätkä aallot nousseet korkeiksi. Keskellä leveää jokea aallot jo murtuivat vaahtopäisinä. Packraft ei siis ole varsinaisesti mikään tuulisten ilmojen alus, koska tuuli ottaa hyvin sen leveisiin ponttooneihin. Mutta näin rantoja myötäillen pääsimme tämän retken Via Dolorosan ihmeen hyvin melottua läpi. 

Suoran päässä odotti risteys, josta vasemmalle käännyttäessä avautui oikealle puolelle kutsuvan näköinen avokallio. Sinne rantauduimme pitämään evästaukoa. Tämä saari on aivan uimarannan vieressä. Kun yritin varovasti nousta lautasta pois rantaveteen, oli kallio liukkaan levän peittämä, ja meinasin monta kertaa tipahtaa persuuksilleni. Mutta jalkapohjalla ”pesin” kallion puhtaaksi ja pääsin turvallisesti nousemaan maihin.

Tämänkin saaren rannoilla näkee palasen Kymijoen historiaa – pääväylää on aikoinaan levennetty tukkiuittoja varten, ja kivet on nostettu saaren puolelle isoiksi röykkiöksi. Toisessa päässä saarta on myös kivijalka muistona siellä aikoinaan seisseestä torpasta. Pihassa on vanha myllyn kivi, jossa on kovia tulia pidetty, sillä kivi on saatu halkeamaan moneen osaan.

Myllykallio kartalla

Laajakoski–Korkeakoski, 3,6 km

Tämä tauko tuli paikalleen – oltiin kumminkin melottu yhtäjaksoiseti kuutisen kilometriä, joka piti sisällään tuon loputtoman suoran, Kymin Via Dolorosan. Pieni tauko evästyksineen teki terää, ja nyt alkaisi tämän melontaretken loppusuora, jota siivittivät saaren niemen ohi kaarrettuamme ilmaan nousevat joutsenet. Tämä muutaman kilometrin matka oli mukavan leppoista meloskeltavaa – joki kepeni ja mutkitteli mukavasti, ja mukavia pieniä virtauksia seuraten myös melomisesta tuli kevyempää. Asutusta alkoi ilmaantua entistä enemmän, ja elämän ja autojen äänet alkoivat täyttää äänimaisemaa.

Pysähdyimme matonpesulaiturille ennen tuota junasiltaa kysymään rannassa koiraa ulkoiluttaneelta naisimmeiseltä, että onkohan sillan toisella puolella rantautumismahdollisuutta, ja hän ystävällisesti meille kertoi, että kyllä sieltä matonpesulaituri löytyy. Silmämääräisesti arvioimme, että kyllä me tuon sillan ali mahdumme, ja jatkoimme matkaa. Virta alkoi voimistua tässä kohtaa, ja annoin Timon mennä edeltä. Hänen sujahdettuaan sillan ali oli minun vuoroni.  Jouduin kallistamaan päätäni ja oli senteistä kiinni, etteivät fillarin renkaat raapaisseet sillan alustaa. Sillan jälkeen näimme heti padon jälkeen matonpesulaiturin, jonne rantauduimme.

Korkeakoski / matonpesulaituri kartalla

Pyörän kasaamiseen sekä tarvikkeiden ja packraftin pyörän päälle pakkaamiseen ei kauaa mene. Toki meillä molemmilla on jo useampi reissu bikeraftingia takana, joten tämä on helppoa kuin heinänteko. Harjoittelu tekee mestarin, tässäkin asiassa. Mutta pienenä vinkkinä voisi sanoa, että ole huolellinen ja pakkaa tavarat tiiviisti. Ja jos kiinnität tarakalle, runoon tahi haarukkaan jotain niin varmista, että ne tulee kunnolla kiristetyiksi, sillä heiluvat ja hölskyvät tavarat eivät helpota pyörällä ajoa, etkä varmaankaan halua, että osa tavaroistasi tippuu tien päälle. On myös turvallisuuskysymys että tavarat pysyvät paikoillaan, koska kovassa vauhdissa pinnojen väliin joutuva, sinne kuulumaton esine tekee pahaa jälkeä.

Kamat ja ukot fillarin päällä aloitimme tämän retken loppusuoran – lyhyenlännän, noin 10 kilometrin polkasun takaisin Pernoonkoskille, missä Timpan auto meitä odotteli. Pyörällä retkeillessä varsin oivalliseksi apuvälineeksi minulle on muodostunut Garmin EDGE 1030 -pyöränavigaattori, josta on apua seikkailuita suunnitellessa. Jos enempi tämän laitteen ominaisuuksista halajat tietää niin tässäpä linkki videoon.

Navigaattori poistaa itseltä yhden ison stressitekijän, nimittäin epätietoisuuden siitä, mihin pitää seuraavaksi kääntyä. Navigaattoriin voi valmiiksi tehdä reitin niin kuin minä olin tehnyt, tai voit kirjoittaa siihen osoitteen ja se neuvoopi sinut perille.

Riippusilta kartalla

Suunnittelmani reitti kulki osin vanhoja teitä myöden, ja pääsimme myös polkemaan kaunista joenpiennarta pitkin läpi patosiltojen ja ylitse riippusillan. Kaunista ruskan värjäämää maalaismaisemaa ja rauhallisia teitä. Olipas mukavan ja helpon tuntuista melonnan jälkeen polkasta pieni lenkki – tuntui pirun hyvältä. Nyt se olisi enää ”tetristä” ja kotimatkaa vailla valmis reissu. Miten saada auton takakonttiin mahtumaan kaksi fatbikea + packraftit + muut kamat? Noh, hilkulla se oli, mutta saatiin kun saatiinkin kaikki mahtumaan.

Kiitos että jaksoit pysyä tarakallani retken loppuun asti. Ja jos niin halajat tehdä, niin pistäppä pirruuttas mun kanavat seurantaan, niin pysyt paremmin mukana retkilläni.

Hyvää syksyä ja loistavia retkiä itse kullekin!

– Jaska / the fillaripäiväkirjamiäs

Lisäinffot:

Visit Kouvola

Jokireitti – Pernoinhaara

Kalastusluvat

#FILLARIPÄIVÄKIRJAFacebookInstagramRetkipaikka.fiYouTube

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.