Ruskaretkelle Nuuksioon – 9 kohdevinkkiä!

Nuuksio on oivallinen ruskaretkikohde, jossa niin kauniit maisemat, erämaan tuntu kuin hyvät palvelutkin ovat lähellä. Kolusin Nuuksion virallisia reittejä ja hienoimpia näköalapaikkoja vuosi sitten oikein antaumuksella, ja noiden kokemusten pohjalta laadin tämän vinkkilistan kohteista, joilla Nuuksion ruskaa pääsee ihailemaan. Olin myös liikkeellä arkipäivisin, minkä ansiosta sain nauttia omasta rauhasta suositun kansallispuiston poluilla. Sekin vinkki kannattaa hyödyntää, jos vain mahdollista!

Huomaa, että tämän koosteen kuvat ovat vuoden takaa lokakuulta, joten tämän vuoden osalta Nuuksion syksy ei suinkaan ole vielä niin pitkällä, kuin miltä se näissä kuvissa näyttää. Ruskan ensisävyjä kuitenkin näkyy jo, joten on aika alkaa suunnitella ruskaretkiä ihan tosissaan!

Kaikki alla olevat reitit taukopaikkatietoineen löydät Nuuksion kartalta (Luontoon.fi).

Haukankierros

Pituus 4 km

Lähtöpaikka kartalla

Lähtö- ja paluupisteen lähistöllä keittokatoksia

Pääosin metsäisissä maisemissa etenevä Haukankierros saa kunnon nousemaan kohisten, sillä korkeuseroja riittää! Juuri niiden ansiosta reitti tarjoilee parikin hienoa näköalapaikkaa, joista kenties kuuluisin näkyy kuvassa alla kohti Myllypuron laaksoa. Osa kierroksesta on sorastettua, mutta paljon riittää myös hankalakulkuisempaa polkua, joten aidon luonnon tunnelmaan täällä kyllä pääsee. Tulistella voi halutessaan joko ennen lähtöä tai kierroksen päätteeksi. Siihen on useampikin paikkavaihtoehto: Mustalammen rannalta löytyy kaksi keittokatosta ja pienen poikkeaman päässä odottaa myös Haukanholman keittokatos.

Katso laajempi esittely

Klassarinkierros

Pituus 3,9 km

Lähtöpaikka kartalla

Nuotiokehä lyhyen pistopolun päässä

Klassarinkierros on hieman erillään Nuuksion muusta reittiverkostosta ja tarjoaa mukavan kierroksen niin metsässä kuin järvenrantanäkymissäkin. Saarilampi on ruska-asussaan mitä kaunein, ja sen rannalla on myös nuotiokehä vain pienen piston päässä varsinaiselta kierrokselta. Alla oleva kuva on otettu tulipaikan rannasta, ja Klassarinkierros kulkee vastarannalla rantaviivaa hipoen. Klassarinkierros lumoaa myös vihreiden sammalmattojensa ansiosta, ja kierrokseen vaihtelua tuo nousu Klassarinkallion kiviselle otsalle.

Lue pidempi esittely

Sorlammen luontopolku

Pituus 5,4 km

Lähtöpiste kartalla

Keittokatos

Sorlammen luontopolulle pääsee Haltiaan johtavan Nuuksiontien varresta, jossa parkkipaikka odottelee retkeilijöitä hieman huomaamattomasti, kuitenkin tien välittömässä läheisyydessä. Tämä luontopolku on todella monipuolinen, sisältäen pähkinäpensaslehtoa (alla kuvassa), järvenrantaa, kosteikkoa pitkoksineen, komeita kallioita niin rannassa kuin metsässä, kirkuvanvihreitä sammalikkoja sekä luolan! Matkan varrella on keittokatos Sorlammen rannalla. Pidempää päiväretkeä kaipaava voi patikoida tälle reitille myös Pirttimäen ulkoilualueelta tulevaa, 8,3 kilometriä pitkää kävelyreittiä seuraten.

Lue pidempi esittely

Takalan laavu

Reitti 1,5 km/suunta

Lähtöpiste kartalla

Laavu, nuotiopaikka

Takalan laavulle on helppo lähteä Kattilan pysäköintialueelta. Reitti kuljetaan edestakaisin. Ruskan värejä sille tuovat synkän kuusikon vastapainoksi havisevat haavat. Matkan aikana ylitetään myös kaunis Myllypuro siltaa pitkin, ja reitin toisessa päässä odottelee laavu tulipaikkoineen.

Lue pidempi esittely

Urja & lähijärvet

Toistaiseksi merkitsemätön polkuverkosto

Lähtöpistevaihtoehtoja: Suomen luontokeskus Haltia, Kattilajärven P-alue

Harvakseltaan leiri- ja tulipaikkoja

Suomen luontokeskus Haltialle pääsee vuoden ympäri bussilla Espoon keskuksesta, ja erämaisempaa tunnelmaa rakastavalle tämä alue onkin mitä mahtavin vaihtoehto. Suoraan Haltian ja Solvallan urheiluopiston kohdalta ulkoilureittien takaa alkavat polut pienenevät edetessään. Ne johdattaavat hiljalleen syvemmälle erämaahan, jossa odottavat muun muassa sellaiset kansallispuiston järvet kuin Urja, Orajärvi, Vääräjärvi, Karjakaivo, Valkialampi ja Kattilajärvi. Alueen järviä ja metsiä kiertelee pienten, merkitsemättömien polkujen verkosto, joka usein viistää järvien rantoja, mutta sukeltaa paikoin myös metsän syvyyksiin. Seudun ainoat tulipaikat ovat Urjan rannan nuotiokehä, Kattilajärven keittokatos ja Vääräjärven tulipaikka.

Tällä seudulla tarvitset karttaa sekä kartanlukutaitoa. Matkapuhelinverkossa on täällä monia aukkoja, joten ethän jätä suuntimista kännykän varaan. Huomaa, että ensin selkeänäkin erottuva polku voi täällä äkkiseltään kadota näkyvistä.

Luukin ulkoilualueen kalliorantaiset järvet

Sorastettujen reittien verkosto

Lähtöpaikat: Kaitalammen P-alue, Halkolammen P-alue, Vihdintien P-alue

Useita keittokatoksia

Luukin ulkoilualue on kuuluisa Seitsemän lammen lenkistään, mutta toki alueeseen voi tutustua muutoinkin kuin koko kierroksen kulkemalla. Sorastetut ja leveät reitit sopivat loistavasti esimerkiksi lastenrattaiden kanssa kuljettaviksi, ja muun muassa kirkasvetisen Kaitalammen (ensimmäinen kuva alla) rannalla on peräti kolme keittokatosta, joten retkeily täällä tapahtuu todella matalalla kynnyksellä.

Vihdintien toisella puolella metsien kätköissä lainehtivat Halkolampi, Väärälampi, Hauklampi, Hepolampi ja Käärlampi. Reitit näiden lomassa ovat pääosin sorastettuja ja hyvin merkittyjä, mutta esimerkiksi Hauklammen pohjoispäässä pääsee kokemaan hieman varjoisampaakin erämetsän tunnelmaa. Halkolammen eteläpäässä on keittokatos, lisäksi Halkolammen, Väärälammen, Mustalammen ja Hauklammen rannoilta löytyy pöytäryhmät taukoilua varten.

Vinkki! Ota mukaan valmiit herkut termospullossa ja ruokatermoksessa, niin et tarvitse tulta eikä retken aikana synny roskia!

Kaitalampi
Hauklampi

Soidinkierros

Pituus 4 km

Lähtöpaikka kartalla

Ei tulipaikkaa

Soidinsuon mukaan nimensä saanut Soidinkierros kulkee metsäisissä maisemissa polkuja ja kallioita pitkin ja päästää kulkijan kurkkaamaan Soidinsuolle pieneltä kallionotsalta puiden lomasta. Näin syksyisin suo hohkaakin ihania lämpimiä sävyjä! Soidinkierros lukeutuu Nuuksion hiljaisempiin rengasreitteihin. Ota mukaan kori tai pussi sienille! Reitille kannattaa valita myös mutaa kestävät kengät, sillä se on paikoin hyvinkin märkä.

Vaikka näköalapaikalta houkuttaisi laskeutua alas suolle, suosittelemme pitäytymään reitillä luonnon säästämiseksi <3

Kaarniaispolku

Pituus 2,7 km

Lähtöpaikka kartalla

Ei tulipaikkaa

Kaarniaispolku on mukava pieni luontokierros Veikkolassa, joskin liikenteen äänet kuuluvat reitille. Lyhyen pituutensa ansiosta reitti passaa hyvin monenlaisille ihmisille, mutta ei ole esteetön vaan etenee jännittävästi niin neulaspolkua, kallioita kuin hiukan pitkoksiakin pitkin. Metsä ympärillä on monin paikoin vanhaa ja kaunista, ja jopa kilpikaarnamäntyjen seurasta pääsee kulkija täällä nauttimaan. Alla kuvassa näkyvä suo on nimeltään Haaversopakko.

Lue pidempi esittely

Suomen luontokeskus Haltia on hyvä kiintopiste

Suomen luontokeskus Haltia sijaitsee Nuuksion Pitkäjärven rannalla ja tarjoaa mainion lähtöpisteen päiväretkelle tai pidemmällekin vaellukselle Nuuksioon. Kuten yllä jo mainittiin, reitistö Urjan seudulle lähtee suoraan luontokeskuksen kohdalta, mutta se ei suinkaan ole koko totuus. Haukkalammelle johtaa Haltialta 4,6 kilometriä pitkä yhdyspolku, ja Haukkalammelta puolestaan matkaansa voi rengasreittien sekä yhdysreittien siivin jatkaa vaikkapa Soidinkierrokselle, Kaarniaispolulle tai Kattilaan ja sitä kautta Klassarinkierrokselle!

Nuuksion reittejä yhdistelemällä voi suunnitella itselleen monipuolisesti erilaisia matkoja kuljettavaksi, ja jos tuntuu että kaipaa vielä lisää vinkkejä, voi niitä kysyä Haltian asiakaspalvelusta, jossa alueen anti tunnetaan erittäin hyvin. Asiakaspalvelijalle voit myös kertoa toiveistasi ja tarpeistasi retken suhteen, ja voitte yhdessä käydä läpi sopivia vaihtoehtoja. Haltiassa toimii lisäksi Retkipaikan varustevuokraamo, jonka valikoimiin kuuluu muun muassa reppuja, rinkkoja ja kantorinkkoja, e-fatbikeja, kahvipannuja ja retkikeittimiä.

Haltiaan pääset bussilla 245(A) Espoon keskuksesta. Siinä missä suosittujen Haukkalammen ja Kattilan pysäköintialueilla voi kiireisimpinä aikoina olla ruuhkaa, Haltian tilava pysäköintialue toimii pelastuksena myös autoilla saapuvalle retkeilijälle. Kaiken lisäksi Haltiasta löytyy tietenkin upea valikoima luontoaiheisia näyttelyitä, Haltia Shopin myymälä, Ravintola Haltia ja tien toiselta puolelta myös Haltia Lake Lodgen hienot majoitusvaihtoehdot. Katso myös Haltian syyslomaviikon ohjelma!

Suomen luontokeskus Haltian pääovet
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.