Rosinmäen karstiluola, Joroinen

Läksinpä töitten jälkeen kohti etelää. Suuntana oli Rosinmäki Joroisissa. Jätin auton mäen pohjoispuolelle hiekkakuopalle ja läksin tarpomaan hirvien jyrsimää ryteikköä kohti mäen huippua – sellaset 300 metriä.

_MG_8297

Ensin löysin matalan kolon. Aukosta lähti kallion alle rakonen, joka oli täyttynyt maa-aineksella.

_MG_8309

Toinen syvempi reikä löytyi 4 metrin päästä.

_MG_8306

Reiällä oli kokoa 1.5-2 m ja syvyyttä kainaloon. Luola on ns. karstiluola, joka syntynyt kalkkivien liuetessa. Jännä kohde. Näitä karstiluolia ei meidän korkeuella ole montaa.

_MG_8312

Pohjalla oli pienoinen kallo – jotain 10-15 cm pitkä. Minkähän elukan?

_MG_8317

Reiän seinät olivat hauskasti sammaloituneet. Luolan pohjalla oli paksu kerros maata. GTK:n tietojen mukaan ainakin metrin paksuinen kerros.

_MG_8321

Näillä kahdella reiällä on yhteyskäytävä, korkeudeltaan 0,3-1,5 metriä. Mutta se vaatisi maa-aineksen siirtoa, jotta se olisi sujuvasti ihmisen mentävissä.

Alueella oli pienempiä vastaavanlaisia maa-aineksella täyttyneitä kuoppia. Millainenhan luolaverkosto tuolla kaikkineen mahtaa olla?

Rämmin rytteikön takasin autolle ja suuntasin keulan kohti Karttulaa.

Rosinmäen luola kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6888024 E 533790

Julkaistu aiemmin Leppävirtaa-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.