Retkiltä kuultua, osa 5

Niin on taas viikko vierähtänyt. Vaikka aurinko koitti varsinkin viikon loppupuolella kovasti uurastaa, niin alkavat metsän puut saamaan yhä enenevissä määrin keltaisia lehtiä oksistoonsa. Liekö alkava syksy ja työvelvollisuudet, jotka ovat saaneet retkeilyblogaajat keskittymään tarinoissaan enemmän varusteisiin kuin kohteisiin.

Kaju on paneutunut retkeilyssä tarvittaviin varusteisiin. Tarkasteltu on paitsi pitkien vaellusten, myös lyhyempien retkien näkökulmasta: Retkeily- ja vaellusvarusteista on tietoa ja tarjontaa netti pullollaan. niinpä aloitteleva ja ensimmäistä yöpymistä suunnitteleva saattaa olla hämillään tässä varusteviidakossa ja retki saattaa tyssätä heti alkuunsa.

Varusteisiin on paneutunut myös Jalkapatikassa -blogin Maria, joka esittelee lukijoilleen retkikeittiönsä sisältöä: Tätä on rakenneltu jo jonkin aikaa – osa tavaroista on useamman vuoden vanhoja, mutta kattila (Optimus Terra Weekend HE) kotiutui vasta eilen. Siihen asti jännäsin, pakkaantuvatko kaikki osat nätisti sisäkkäin – ilokseni näin kävi, ja siksipä keittiöni pääsee blogiini saakka.

Samalla linjalla liikkuu myös Asentopaikan päiväkirjan Tyy, joka pohdiskelee risukeitinfilosofiaa: Mikään kaikissa olosuhteissa ehdottoman käyttövarma tai ultragrammausfilosofian mukainen ratkaisu kunnollisen kokoinen risuketin ei siis ole. Mutta se on juuri ja täsmälleen sitä, mitä olen kaivannut vuosia: melkein kuin nuotio, mutta puuta tarvitaan vain murto-osa nuotion vaatimasta puusta.

Vaan päästäänpä sitä kiinni myös itse asiaan Matti Sunellin johdolla. Hänen upeasti kuvitettu ja kerronnaltaan varsin viha retkensä on vienyt Kainuun rotkolaaksoihin: Juoksin pitkin kuusikkoisia kankaita ja loikin kevyesti maassa makaavien puunrunkojen yli. Äkkiä huomasin, että karhu ja susi juoksivat vierelläni. Tilanne ei jostakin syystä hätkähdyttänyt minua ollenkaan, vaan jatkoimme kaikessa rauhassa lennokasta juoksua, kaikki kolme.

Ja tokihan vesillä ollaan oltu. Asialla mm. Pekka Lassila, joka on omistanut kokonaisen blogin keskisellä Saimaalla tehdyille reissuille. Kari taas on ollut Seikkailukasvatuksellisella melontaretkellä Perämeren saaristossa. Musen tuulet puolestaan seilaa Ahvenanmaan idyllisessä saaristomaisemassa. Siihen on hyvä lopettaa tällä kertaa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.