Retkiltä kuultua, osa 16

Kuvassa on Suonenjoen Haavikkolehdosta löytyvä rauhoitettu kelo. Melkoisesti on männyllä mittaa, kaksi aikuista miestä saa juuri ja juuri kädet yhteen puun ympäri.

Alkuviikosta arvuuttelimme erikoista lintua. Oikeinhan se meni, pähkinähakki on kysymyksessä. Tällä kertaa onnetar suosi Emmi Tompuria. Hänelle lähtee Tapion lahjoittama Metsäkasviopas.

Muutamana yönä metsän harmaa ukko on pistänyt ilmoille sen verran rapsakat yöpakkaset, että karpalot alkavat olla parhaimmillaan. Harmittaa niin vietävästi, etten ole suolle vielä ehtinyt niiden perässä rientämään. Vaan onneksi lohtua tuo Villikataja, joka on ehtinyt poimimaan noita kenties parhaita marjoja, joita luonto tarjoilee.

Ei mene kauaa siihen, kun vuosi taittuu marraskuunpuolelle. Alkaa siis olla aika laittaa muikkuverkot järveen mädistä pulleita kutumuikkuja odottamaan. Ari kalassa -blogissa ollaankin jo ehditty käymään muikkuverkoilla ja sen lisäksi haukia jahtaamassa nuoremman kalastajasukupolven kanssa Vuohijärvellä. Hyisillä vesillä on liikkunut myös merimelonnan Antti. Täytyy nostaa hattua avovesikauden maksimaalisesta hyödyntämisestä.

Jalkaisin esittelee tällä viikolla Tikkakoskelta löytyvät Seitsemän kukkulan luontopolun. Polku osoittautuu lopulta tunnelmalliseksi, vaikka alku ei liikoja luvannutkaan: ”Täytyy myöntää, että olen huojentunut, kun luontopolku kääntyy kapeammalle väylälle, jota nelipyöräisellä vempeleellä ei ole vielä ajeltu”.

Tahkovuoren maisemat ovat monelle tutut, mutta yleensä lumisina ja sukset jalassa koettuina. Metsänpiika kävi retkeilemässä syysasuisen Tahkon rinteillä. Komean reissun tekikin.

Huoltokatkon Antti pisti linjoille paljon monenmoista asiaa sisältävän päivityksen, jonka hän aloittaa järkipuheella kevytretkeilystä. Hän on ehtinyt käymään myös Birgitan polulla ja on uudistamassa blogialustaansa.

Retkipaikan retkeilijöiden moninaiseen joukkoon mahtuisi edelleen täydennystä. Jos luonnossa liikkuminen, luonnonantimet, seikkailut, kalastus, sienestys tai muu ihmisen ja luonnon väliin osuva toiminta kiinnostaa ja haluat jakaa kokemuksiasi satunnaisestikin muiden iloksi, niin ota ihmeessä yhteyttä!

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.