Retkeilijän sää, osa 2: Onko siellä lunta? Näin ennakoit lumen paksuuden ja lumisateet

Talvinen metsä on ollut minulle aina rauhan ja levon tyyssija. Kun hiihtelen lumisten puiden välistä, varoen pudottelemasta oksille laskeutuneita ihanuuksia, koen sellaista rauhaa, johon en kevään tai kesän kiihkeässä rytmissä millään pääse. Lumi on puhdasta, valkoista, valo pehmeää ja rauhoittavan hämärää, ja lumivaippaan kätkeytyy suuri hiljaisuus. Kaikki on hyvin.

Tykkyluminen Valtavaara Kuusamossa.

Talven ystäville vähälumiset Etelä-Suomen talvet voivat vetää mielen synkäksi: löytyykö lunta mistään? Vuodet eivät ole veljeksiä, joten lähes lumettomat talvet ja runsaslumiset talvet vuorottelevat, ja aivan etelässäkin voi tulla lumitalvia. Lunta voi silti vähälumisenakin talvena löytyä yllättävän läheltä, kun vain tietää, mistä etsiä!

Mistä lunta sataa yleensä eniten?

Sade tulee lumena, kun ilmamassa on riittävän kylmää aivan maanpintaan saakka. Yleensä ilmakehässä lämpötila laskee ylöspäin mennessä, noin 6-10 astetta kilometriä kohti. Niinpä sade voi olla silkkaa lunta ylempänä pilvissä, mutta sulaa sitten vedeksi tai rännäksi alas päästyään. Siksi korkeammalla merenpinnasta olevat seudut, kuten mäet, vaara-alueet tai tunturit, saavat usein lunta, kun taas alavammilla mailla saattaa sataa silkkaa vettä. Satanut lumi myös pysyy maassa sitä varmemmin, mitä korkeammalla merenpinnasta ollaan.

Maaston korkeus vaikuttaa myös toisella tavalla. Tavallisesti lännestä tai lounaasta saapuvat ilmamassat joutuvat korkeamman paikan kohdatessaan nousemaan ylöspäin. Nouseva liike saa kosteutta tiivistymään enemmän, jolloin myös sataa enemmän. Nouseva ilmavirtaus myös jäähtyy, jolloin sade tulee useammin lumena.

Meren tai suuren järven läheisyydessä on usein leudompaa kuin sisämaassa, erityisesti alkutalvesta, jolloin meri ei vielä ole ehtinyt jäätyä. Niinpä rannikoilla sataa vähemmän lunta kuin muualla. Rannikoilla myös satanut lumi saattaa sulaa helposti, kun Atlantilta tai etelästä kulkeutuu Suomeen lämmintä ilmaa.

Näiden kolmen tekijän yhteisvaikutuksena lunta löytyy kaikkein eniten alueilla, jotka ovat riittävän kaukana merestä ja korkealla merenpinnasta. Suomeen kylmät ilmamassat saapuvat tietysti usein pohjoisen, idän tai koillisen suunnalta. Niinpä talvet ovat pisimpiä ja lumipeitteinen kausi on pisimmillään samoilla suunnilla, eli Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Mutta kaikkein lumisinta ei välttämättä ole Lapissa, ja aivan etelästäkin voi löytyä lumisia paikkoja.

Luminen Päijänne.

Suomen lumisimmat seudut

Seuraavasta kartasta näkee, missä lunta sataa eniten ja kuinka paksusti lunta on keskimäärin maaliskuun puolivälissä, jolloin lumipeite on keskimäärin paksuimmillaan. Lapissa ja Kainuussa lumipeite tosin kasvaa vielä tästä jonkin verran aina huhtikuun alkupäiviin asti.

Vasen kartta: vuotuinen lumisateen määrä vedeksi muutettuna vuosina 1971-2000. Oikea kartta: keskimääräinen lumensyvyys maaliskuun lopussa vuosina 1981-2010. Lähde: Ilmatieteen laitos.

Lumisadantakartta on vähän tarkempi kuin keskimääräistä lumensyvyyttä kuvaava kartta, missä paikallisia lumensyvyyseroja on jonkin verran tasoitettu.

Miten lumensyvyyttä mitataan?

Useimmilla havaintoasemilla lumensyvyys mitataan automaattisesti ultraäänimittarilla, mutta vain yhdestä paikasta. Mittari on asetettu tietylle korkeudelle pienen tekonurmikaistaleen yläpuolelle, ja se mittaa etäisyyttä lumen pintaan. Paksu hanki lyhentää etäisyyttä mittariin. Minun kokemusteni mukaan nämä automaattisesti mitatut lumensyvyydet vastaavat aivan riittävän hyvin lumensyvyyttä maastossa. Maastohan ei ole tasaista eikä lumi jakaudu tasaisesti maastoon. Nietokset kasautuvat tuulen mukana tai lumet saattavat osittain sulaa puiden alta pois suojakelillä.

Luminen Ukonhattu Pyhä-Luoston kansallispuistossa.

Suomen lumisimmat seudut, top 4

Suomen lumisimpina seutuina kilpailevat yleensä seuraavat neljä aluetta. Kunkin alueen kohdalla on linkki Ilmatieteen laitoksen ylläpitämään havaintoasemaan sekä retkivinkkinä jokin kansallispuisto tai muu retkeilyalue, joka sijaitsee alueella.

1a. Vaara-Kainuu (Puolanka, Hyrynsalmi, Ristijärvi): havaintoasema Paljakka, Puolanka. Täällä lumensyvyydet ovat yltäneet viime vuosina tyypillisesti 120 senttiin. Useina vuosina tämä on ollut Suomen lumisin paikka.

Lunta riittää Paljakan alueella Puolangalla.

1b. Koillismaan vaara-alueen länsiosa Pudasjärveltä Posiolle. Kainuusta alkava vaara-alue jatkuu täällä ja vaihtuu Suomen eteläisimmiksi tuntureiksi. Tällä alueella ei ole lumensyvyyttä mittaavaa havaintoasemaa. Lumensyvyydet ovat yleisöhavaintojen mukaan samaa luokkaa kuin Vaara-Kainuussa. Alueella olevat Syötteen kansallispuisto ja vähän pohjoisempana sijaitseva Riisitunturin kansallispuisto ovat varmalumisia paikkoja.

2. Pohjois-Karjalan itäisimmät vaarat: havaintoasema Naarva, Ilomantsi. Lumensyvyydet voivat olla samaa luokkaa kuin Kainuussa, eli yli metrin hanget ovat hyvin tavallisia. Läheinen Patvinsuon kansallispuisto on hyvin lumista aluetta, vaikka ei sijaitsekaan vaaramaisemissa.

Karjalan lumiset kunnaat.

3a. Läntinen tunturi-Lappi, erityisesti Pallas-Yllästunturin alue: havaintoasema Kittilä, Kenttärova. Täällä sijaitsee suosittu Pallas-Yllästunturin kansallispuisto.

3b. Saariselän ja UKK-kansallispuiston alue: havaintoasemat Sodankylä, Vuotso ja Inari, Saariselän matkailukeskus. Urho Kekkosen kansallispuiston tunturialue on yleensä hyvin lumivarmaa.

Nämä alueet muodostavat Lapin lumisimman vyöhykkeen. Näiden lisäksi Pyhän-Luoston alue on myös usein suhteellisen lumista. Erot näiden alueiden välillä ovat aika pieniä.

Lapin tunturialueille on yhteistä se, että vaikka talvi ja lumisateinen aika on pitkä, tunturien tuuli puhaltaa lunta helposti alemmas metsiin. Niinpä suurimpia lumensyvyyksiä ei useinkaan mitata tunturipaljakan alueella. Esimerkiksi Vuotson mittauspisteessä on usein enemmän lunta kuin Saariselän matkailukeskuksessa.

Tuulinen Isokuru Pyhä-Luoston kansallispuistossa. Kilven takana alkaa rajoitusalue, jonne ei saa mennä.

4. Käsivarren alue. Täällä lumensyvyys vaihtelee todella paljon, koska alue on herkkä tuulille. Vaikka lunta sataa paljon, se myös puhaltuu pois ja tiivistyy. Alueen ainoa mittausasema on Kilpisjärvellä. Käsivarren erämaa-alueella lumi viipyy kaikkein pisimpään koko Suomessa.

Retkipaikan toimitus mittaamassa lumensyvyyttä Länsi-Lapissa. Kuva: Joel Saari

Eteläisen ja Keskisen Suomen lumisimmat ja lumettomimmat alueet

Vähälumisimpia alueita Suomessa ovat Saaristomeren ja Ahvenanmaan alue sekä Turun ja Porin välinen rannikko. Näillä seuduilla sataa vähemmän kuin esimerkiksi etelärannikolla, ja sateesta tulee talvellakin melkoinen osa vetenä. Vuotuinen vaihtelu on suurta. Nämä alueet myös vapautuvat keväällä ensimmäisenä lumesta, joten lumettomille poluille haikailevat retkeilijät voivat aloittaa ensimmäisenä nimenomaan lounaan ja saariston kohteista.

Etelärannikolla, Hangon ja Haminan välillä, sademäärät ovat jo suurempia ja lumisuus lisääntyy pikku hiljaa itää kohti. Talven ystäville kuitenkin löytyy lumisiakin alueita yllättävän etelästä.

Keskitalven lumista kauneutta Pyhä-Häkin kansallispuistossa, Saarijärvellä.

Neljä lumista aluetta Vaasa-Joensuu-linjan eteläpuolella

1. Pohjoinen Pirkanmaa ja pohjoinen Satakunta sekä Etelä-Pohjanmaan eteläosat. Tällä alueella maasto kohoaa jopa yli 200 metriin merenpinnasta. Lauhanvuori samannimisessä kansallispuistossa on 231 metrin korkuinen! Myös alueen muut kansallispuistot, kuten Kauhaneva-Pohjankangas, Seitseminen ja Helvetinjärvi ovat kaikki 150-200 metrin korkeudella ja lumisia. Havaintoasema: Kankaanpää, Niinisalo lentokenttä.

2. Keski-Suomen länsiosien korkeat alueet Jämsästä Multialle. Täällä korkeudet yltävät yleisesti yli 200 metriin, paikoin jopa yli 250 metriin, ja lunta on sen mukaisesti. Leutoinakin talvina täältä löytyvät tavallisesti yli puolen metrin hanget. Mittausasema: Multia, Karhila.

Luminen joulukuun maisema Uutelanmäellä, Jyväskylän korkeimmalla kohdalla (huippu 258 metriä merenpinnasta).

3. Lahden ja Vierumäen alue. Tämä alue jää kahden Salpausselän väliin. Maasto kohoaa korkeammalle kuin etelämpänä. Salpausselkien vaikutus tuntuu myös Saimaan alueella, esimerkiksi Lappeenrannan-Parikkalan välillä, jossa on keskimäärin selvästi lumisempaa kuin alempana Suur-Saimaan alueella. Korkeimmilla paikoilla ei ole havaintoasemaa, mutta jonkinlaisen kuvan lumisuudesta antaa Lahden Launeen havaintoasema.

4. Someron ja Hämeenlinnan välinen ylänkö. Alueelta löytyy Liesjärven kansallispuisto. Havaintoasema: Somero, Salkola.

Yhteenvetona nämä lumiset alueet on kaikki koottu seuraavaan Suomen korkeusvyöhykkeitä kuvaavaan karttaan. Siniset numerot kuvaavat Lapin, Kainuun ja Pohjois-Karjalan lumisimpien alueiden sijaintia, ja punaiset numerot taas yllä lueteltuja alueita Etelä- ja Keski-Suomesta. Korkeusvyöhykekartan avulla voi tietysti etsiä myös muita mahdollisia lumisia paikkoja – niitä varmasti löytyy!

Siniset numerot kuvaavat tässä esiteltyjä Pohjois-ja Itä-Suomen lumisia alueita, punaiset taas Etelä- ja Länsi-Suomen alueita. Keltaiset sävyt kuvaavat yli 100 metriä ja ruskean sävyt yli 200 metriä merenpinnasta olevia alueita.
Kartta sisältää Maanmittauslaitoksen rasteriaineistoa 4/2018, jonka käyttölisenssi on CC BY 4.0.

Lumisateen ja lumisuuden seuranta talvella

Lumisadetta Jyväskylän Kylmänorossa.

Talvella lunta vaativia hiihto- tai lumikenkäilyretkiä suunnitellessa ei tietenkään riitä, että tietää keskimääräisen lumensyvyyden. Vuodet eivät ole veljeksiä, joten toisina talvina lunta on paljonkin ja toisina taas niukasti. Paikallisten mittausasemien lumensyvyyksiä voi kuitenkin hyvin seurailla Ilmatieteen laitoksen sivuilta. Seuraaminen onnistuu myös puhelimella. Hyvän yleiskatsauksen tilanteeseen saa Ilmatieteen laitoksen koko maan kattavasta lumensyvyyskartasta.

Ilmatieteen laitoksen lumensyvyyskartta 4.4.2018. Kartalla näkyvät hyvin Vaara-Kainuun ja Pohjois-Karjalan lumisimmat alueet, joilla lumensyvyys yltää yli metriin.

Lumimäärien kertymistä saa havainnollistettua esimerkiksi graafisena esityksenä.

Puolangan Paljakan lumensyvyyden kehitys maalis-huhtikuussa 2018. Kuvaaja löytyy valitsemalla mittausaseman havaintojen alapuolelta valikosta ”Sää, Tuuli, Kosteus …” kohta ”Lumensyvyys”. Lähde: Ilmatieteen laitos.

Lumisadealueiden etenemistä ja kehitystä voi myös seurata tunti tunnilta sadetutkan avulla. Lumisade näyttää sadetutkalla oikeastaan aivan samalta kuin vesisadekin. Alla oleva kuva esittää sadetutkakuvaa 25.3.2018, jolloin lunta kertyi lähes paikallaan pysytelleestä sadealueesta jopa parikymmentä senttiä lisää Etelä-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ulottuneella vyöhykkeellä.

Lumisadealue sadetutkakuvassa 23.3.2018. Lähde: Ilmatieteen laitos.

Sama sade näytti maastossa tältä:

Lumisateinen sunnuntai 25.3.2018 Jyväskylässä. Tältä näyttää lumisade silloin, kun sadetutka näyttää keltaista.

Tykkymaisemat

Huttutunturin tykkyjä Pyhä-Luoston kansallispuistossa.

Vielä lopuksi: mistä ja milloin löytyvät niin monissa talvikuvissa esiintyvät kauniit tykyn huurtamat puut? Tykky on maailmanlaajuisestikin aika erikoinen ilmiö. Tykkyä kertyy, kun puihin tarttuu sekä satavaa lunta että matalalla olevista pilvistä kertyvää kosteutta eli huurretta. Tykky kertyy usein hitaasti, viikkojen ja kuukausien ajan, joten sen syntymiseen tarvitaan kaamosta tai ainakin riittävän matalalla oleva aurinko sekä matalapaineiden tuomaa kosteutta. Eteläisemmillä leveysasteilla tykkyä ei kerry, koska aurinko polttaa sen pois, kun taas liian ankara arktinen ilmasto ei salli puiden kasvua. Suomessa Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Lapin vaara- ja tunturialueilla on hyvät edellytykset kauniiden tykkymaisemien syntyyn silloin, kun talvimyrskyt eivät puhalla liian lämmintä ilmaa pohjoiseen. Yksikin sopivasti sattuva lämpimän ilman hönkäys talven keskellä voi sulattaa tykyt pois. Myös tunturien kovat tuulet voivat pudotella tykkyjä.

Keskitalven tykkyjä Ukonhatulla Pyhä-Luoston kansallispuistossa.

Hyviä paikkoja tykkyretkille ovat Syötteen, Riisitunturin ja Pyhä-Luoston kansallispuistot. Nämä paikat ovat riittävän pohjoisessa ja niissä maasto yltää niin korkealle merenpinnasta, että vasta koko Suomen yli pyyhkivä suojasää pudottaa näiden paikkojen tykkyjä alas. Nämä kansallispuistot ovat myös varmalumisia. Puusto ulottuu myös korkealle, jopa tunturien lakiosiin asti, jolloin tunturien ankara tuuli ei pääse tuivertamaan niin kovasti kuin pohjoisen avoimemmilla tuntureilla eikä puhaltele tykkyjä pois.

Milloin kannattaa mennä? Jos haluaa varmimmin nähdä tykkyä, kannattaa olla liikkeellä jo ennen hiihtoloma-aikaa. Keskitalvi, erityisesti joulu-tammikuu ja helmikuun alkupuoli on varminta huurteen ja tykyn keräävää aikaa. Kovista pakkasista ei tarvitse olla huolissaan, koska ylhäällä vaaroilla ja tuntureilla on usein selkeällä säällä lämpimämpää kuin alhaalla. Tämä ilmiö tunnetaan nimellä inversio. Se on siis poikkeus tavalliseen sääntöön, jonka mukaan lämpötila laskee ylöspäin.

Hyviä paikkoja tykyn kertymiselle ovat erityisesti loivapiirteiset tunturit ja vaarat. Oma suosikkini tykkyretkiin on Pyhä-Luoston kansallispuiston suojainen Huttutunturi, jossa yleensä saa liikkua aivan omassa rauhassaan, kaukana laskettelukeskusten vilinästä.

Huttutunturi on minulle aivan erityinen paikka. Olen saanut viettää siellä erään elämäni maagisimmista hetkistä. Päivä oli harmaa, talvivaelluksen välipäivä. Tarkoitus oli vain kiivetä katsomaan, miltä tunturin etelähuipulla näyttää ja palata sitten takaisin tuvan lämpöön. Näytti siltä, ettei valon hiipuessa kuvia enää juuri oteta. Oli uninen tunnelma.

Siniharmaa hetki Huttutunturilla.

Yhtäkkiä, vain muutamassa minuutissa, taivaan valaistus vaihtui synkän sinisestä syvään oranssiin. Aurinko ja iltarusko pääsi valaisemaan pilviä. Länsitaivas oli kuin pensselillä maalattu. Taivaan värit vaihtuivat niin nopeasti, etten ehtinyt kaikkea edes kuvata.

Oranssi hetki.

Tätä taianomaista näytelmää kesti ehkä vain viisitoista minuuttia. Puut värjäytyivät vaaleanpunaisiksi ja itäinen taivas niiden taustana väläytteli hurjia vihreän ja sinisen sävyjä.

Vaaleanpunaisia olentoja.

Olkoot nämä kuvat todisteena sille, miksi talvi ja lumi ovat minulle niin tärkeitä. En tiennyt, että tällaista voi edes olla olemassa. Mutta tässä se nyt tapahtui, ihan silmieni edessä – en nähnyt unta.

Lisää vaaleanpunaisia olentoja.

Sarjan seuraavassa osassa varaudutaan tuuleen ja myrskyihin. Milloin melojan on syytä jäädä rantaan turvaan? Tuuleeko tunturissa liian kovaa?

Lue myös

Retkeilijän sää, osa 1: Sadetta vai poutaa? Näin ennakoit sateen – apuvälineillä tai ilman