Reittipisteet ojenukseen – kumpi veti pidemmän korren: iPad vai Garmin Monterra?

Viimeiset viisi vuotta olen etsinyt optimaalista ratkaisua navigointi- ja karttaratkaisuksi maastossa liikkumiseen. Tarpeet ovat hieman eläneet vuosien varrella, kokemus opettanut ja tekniikkakin kehittynyt, joten tuumailin, että asiasta on hyvä ottaa selvää perusteellisen testin muodossa.

Vuosia sitten tykästyin paperikarttojen jälkeen kovasti Garminin Coloradoon. Se oli sitä aikaa, kun Maanmittauslaitos ei ollut vielä vapauttanut karttadataansa. Vaikka kuutisensataa euroa koko Suomen kattavasta kartta-aineistosta kirpaisikin, hankin sen silloin. Laajalla alueella liikkuessani pienempien osasten hankkiminen olisi nimittäin tullut lopulta kalliimmaksi. Kartta oli hintansa väärti.

Coloradon kanssa opin pärjäikemään varsin hyvin. Vaikka akunkesto ei ollut optimaalisin, niin laite nieli sormiparistoja. Niinpä riittävän vara-akkumäärän lataaminen ja kuljettaminen kävi varsin näppärästi. Reittipisteiden hallinta oli kävi sujuvasti tietokoneelle asennettavalla ohjelmistolla ja niistä syntyi helposti erilaisia listoja.

garmin

Tuohon aikaan taskussa oli vielä jonkin numeronäppäimiin perustuva matkapuhelin ja sen moniportainen käyttöjärjestelmä. Sellaiseen verrattuna Coloradon käytettävyys oli mainio. Tämä kuitenkin muuttui, kun siirryin kosketusnäyttöjen aikaan. iPadin sujuvuuden jälkeen Coloradon rullaan perutuva käyttö tuntui auttamattoman hitaalta. Pian iPadissa pyörikin Karttaselain. 40 euron vuosihintakaan ei tuntunut pahalta, varsinkin jos muistaa aiemman 600 euron kartan tai sen, ettei samalla rahalla saa paperikarttoina kuin mitättömän läntin. Siksi onkin hämmästyttävää, että yllättävän moni rutisee 40 euron vuosihinnasta. Joidenkin mielestä kaikki pitäisi kaikki saada ilmaiseksi ja mainoksia ei siitä huolimatta saisi olla. Onneksi tolkun ihmisiäkin, joten retkeilijöilläkin on Karttaselaimen kaltaisia tuotteita apunaan harrastuksessa.

Karttaselaimen nopeasti latautuvien karttojen ansiosta Colorado unohtui pian nurkkaan. Tabletilla olivat nyt aina tarvittavat aineistot, kunhan sopivan mittakaava kartat muisti käydä pläräämässä läpi ennen reissua. Seuraavaksi tuli sitten aika päivittää tabletti sellaiseksi, että siinä oli myös 3G-yhteys.

iPad ja Karttaselain -ratkaisulla meninkin pitkään, mutta siinä oli omat huonot puolensa. Alusta pitäen suurin miinus Karttaselaimessa oli reittipisteiden hallinta. Tyydyttävän ratkaisun tähän tarjosi Oregonin ajalta käyttöön jäänyt Garminin Map Source, jolla saattoi tehdä kullekin reissulle oman listansa. Ne saattoi sitten vaikkapa Dropboxin kautta siirtää iPadille. Ratkaisulla paikat toki sai esille, mutta niiltä osin Karttaselaimen käytettävyys ja hallinta kaikkinensa ei ollut kovin intuitiivinen.

Toinen iso miinus oli iPadin kestävyys. Suojista huolimatta sen saattoi saada kertakaatumalla käyttökelvottomaksi. Vaikka en tätä kokeillutkaan, niin riski oli koko ajan olemassa. Viimeinen niitti oli sitten se, kun iPadin käyttöjärjestelmäpäivityksen myötä sekä autolaturi että Brunton Reactor -polttokenno eivät enää ”epävirallisina” tuotteina ladanneetkaan sitä. Tai ehkä latasivatkin, mutta iPad ei moista ollut ilmoittavinaan.

monterra

Samaan aikaan tekniikka oli harpannut eteenpäin, joten pohdin, josko näihin pulmiin löytyisi ratkaisu. Tutkailin vaihtoehtoja ja pyysin testiin Monterran. Monterraan päädyin, koska se erosi muista Garminin tuotteista käyttöjärjestelmänsä puolesta. Siinä pyörii nimittäin matkapuhelimista tuttu Android ja halusin nähdä, kuinka sellainen toimisi navigointilaitteessa. Kosketusnäytöllinen laite oli sopivan kokoinen ja siihen sai koko Suomen kattavan kartta-aineiston.

monterra-4

Koska käyttöliittymä oli tuttu, oli käyttöönotto enemmän kuin yksinkertaista. Ladattu akku ja muistikortti laitteeseen ja maastoon! Tai olihan tuossa vielä muutaman klikkauksen vaativa softapäivitys, mutta kaikkinensa käyttöönotto sujui joutuisasti. Yleensä tässä kohtaa on mukana tietty määrä säätämistä, mutta entuudestaan tuttu Garminin tuotteiden että Androidin sielunelämä saivat tämän vaiheen menemään sukkana läpi.

monterra5

Vuosien aikana Garminin laptop-softa oli vaihtunut Map Sourcesta Basecampiin. Pienen totuttelun jälkeen tuoreempi osoittautui selkeästi paremmaksi. Reittipisteiden hallinta, siirto GPS:ään ja siitä tietokoneelle kävi näppärästi. Erilaisia listoja oli helppo tehdä ja samalla sai heti varmuuden siitä, että navigaattorissa oli se tieto, mikä siellä pitikin. Plussaa myös siitä, että varmuuskopio arvokkaasta paikkadatasta syntyi näppärästi pilveen.

monterra-3

Seuraavaksi olikin ohjelmassa se tärkein testi. Monterran kanssa mentiin maastoon – kerran jos toisenkin. Jos littanaa iPadiä oli ilo pläräillä lämpimässä kesäsäässä kuin lehteä konsanaan, niin Monterra on jämäkkä ja käteensopiva. Sen kanssa puuttui pelko siitä, että pieni lipsahdus veisi ensisijaisen kartan pois käytöstä. Sitä kuljetti ja käytti myös syyssateilla kohmeisin sormin. Eikä käytettävyys juurikaan heikentynyt edes pakkasilla. Toki hanskat ja kosketusnäyttö ovat aina pulmallinen yhdistelmä, mutta se on ongelma, joka on edessä kaiken muun kuin painetun kartan kanssa.

pirunpesävuori (22)

Itselleni on tärkeintä, että kaikki kartat kulkevat sähköisessä muodossa mukana. Pääteillä liikkuessa 3G-verkosta on paljon iloa; Mobiiliretkikartan tai Karttaselaimen kartat latautuvat sitä mukaan kun niitä tarvitsee. Maastoon harpatessa tilanne on toinen. Garminin muistikortilla on koko Suomen kattava offline kartta-aineisto, jos siis kartan on ostanut. Ratkaisu on ylivertainen, se nimittäin pelaa silloinkin, kun kännykkä ei kuulu.

25-IMG_9728

Virtakysymyksissä Monterra vetää pidemmän korren. IPadiin ei akkua vaihdeta ja erinäisten varalatausratkaisujen yhteensopimattomuus eivät ole käytettävyydeltään hyvä tai turvalliselta tuntuva ratkaisu. Samaan aikaan Monterran mukana kulki pari vara-akkua, sitä latasi aurinkopaneelilla, Bruntonin polttokennolla, auton tupakansytyttimestä ja virtapankista.

Jos käyttöjärjestelmän intuitiivisuutta miettii, niin iPad vie hienoisen voiton. Toisaalta kun mukaan lisätään itse kartan käytettävyys ja reittipisteiden hallinta, niin peli kääntyy Monterran eduksi.

Oregon-vainaaseen verrattaessa Monterra on harpannut valovuoden eteenpäin kaikilla osa-alueilla. Eniten niillä tärkeimmillä. Laitteessa on tehoa ja käyttö on sujuvaa ja käyttöliittymä tuttu.

valkulamminvuori (14)

Parhaimmillaan Monterra on oikeissa kenttäoloissa, joissa hentoinen elektroniikka ei kestä ja kännykkä ei kuulu. Minä kauemmas maastoon mennään, sen parempi. Sen lataa maasto-oloissa virtapankilla tai polttokennolla, eivätkä vara-akutkaan paina tuhottomasti. Vaikka alkuun koin jonkinmoista luopumisen tuskaa niin lopulta Monterrasta tuli se ykkösvaihtoehto jokaisella pidemmällä reissulla. Mitä vaativampi maasto tai suurempi sateen uhka, sitä varmemmin. Sen kanssa palveli kakkoslaitteena sitten matkapuhelin.

Ja lopuksi vielä muistutan, että sitten kun mennään sinne, missä kartta on oikeasti myös turvallisuuskysymys, niin vielä lisäksi paperinen tai mielellään muoville painettu printtikartta ja kompassi varmistamaan.

9 replies
  1. Tuoppi
    Tuoppi says:

    Olen itse painiskellut erilaisten gps-laitteiden kanssa toistakymmentä vuotta ja edelleen mukana kulkee paperikartta.
    On olemassa ihmisiä jotka eivät ole aloittaneet suunnistusharrastusta paperikartalla, vaan ovat syntyneet suoraan reitittävien gps-laitteiden aikaan. Heille riittää että laite sanoo ”100 metriä, käänny vasempaan, olet perillä”.

    Monesti perille pääsyyn riittäisikin pelkkä reittipisteiden ehdoton seuraaminen. Itselleni on kuitenkin tärkeää muodostaa aivoihin oma karttakuva ja olla jatkuvasti perillä, missä kohtaa kartalla ollaan menossa.

    Pienten gps-laitteiden miinus on – pienuus. Edes 10″ tabletilta ei ole helppo hahmottaa kokonaisuutta. Pienissä gps-laitteissa kartta menee melkoisen sotkuiseksi kun zoomaa tarpeeksi ulospäin.

    Toinen ja mielestäni erittäin suuri miinus on kartan detaljien määrän muuttuminen zoomatessa. Joku insinööri on päättänyt että tietynkokoiset polut hävitetään kun zoomataan ulospäin. Maastossa tarvitsee usein seurata kartalta polkua ja katsoa mihin se päätyy. GPS-laitteelta se on erittäin vaikeaa.

    Ja tällaista vanhaa peruskartta-suunnistajaa ärsyttää ylen kaikki, vektoripohjaisten maastokarttojen omat karttamerkinnät. Onneksi nyt ihan viime lähivuosina on gps-laitteiden kartat lähentyneet suomalaisen perus/suunnistuskartan värimaailmaa ja merkintöjä. Takavuosina oli mm. garmin yhteensopivaa maastokarttaa jossa joka ikisen mökin kohdalla luki teksti ”Mökki”. Kartan selailu oli siis mahdotonta kun ruutu täyttyi näistä aputeksteistä.

    Mitä tulee Androidin käyttöön navigaattorin pohjalla, niin jo pitkään navigaattorit ovat olleet vain sovelluksia jonkin standardin käyttöjärjestelmän päällä. Autonavigaattorit on hyvin pitkään rakentuneet esim. Windows CE:n päälle. Koska käyttäjärjestelmä oli piilotettu taustalle, näytti siltä kuin laite käynnistyisi suoraan omaan navigaatio-sovellukseensa. Jo takavuosina hakkerit keksivät miten laite saadaan käynnistymään windows-moodiin tai miten vakiona käynnistyvä navigaatio-sovellus vaihdetaan omaan. Android ei siis tuo tällä tasolla mitään uutta. Ehkä mahdollisuuden asentaa laitteeseen omia android-pohjaisia navigaatiosovelluksia, ellei tätä ole estetty jollain valmistajakohtaisella asetuksella.

    Ennen maanmittauslaitoksen kartta-aineiston vapautumista, imuroin Kansalaisen karttapaikka -palvelusta karttapohjat noin tuhansien neliökilometrien alueelta. Tuo aineisto on edelleen käytössäni. Plussaa siinä on kartan muuttumattomuus eri zoomaustasoilla. Miinuksena juurikin tuo. Toisaalta, kun zoomaa tarpeeksi ulospäin, näkyy isot tiet, pellot, järvet jne… edelleen riittävällä tasolla, vaikka polut ovat muuttuneet pikselimössöksi.

    Näitä samoja rasterikarttoja voi katsella mm. Oziexplorer-nimisellä sovelluksella. Ozin saa Windows, WindowsCE ja Android-versioina. Koska kartat on vain ”kuvia” ei teitä pitkin voi navigoida automaattisesti. Harva maastossa kulkija tarvitsee navigointi-ominaisuutta joten riittää että sovellus osaa opastaa seuraavalle reittipisteelle.

    Siinä olen artikkelin kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla, että kartat pitää olla aina valmiiksi ladattuna. Itselleni on käynyt joskus mm. niin että vaikka olin ladannut kartat ennakkoon laitteeseen, suuntautui retki hieman kauemmas kuin olin kuvitellut ja gps-laitteessa näkyi kuinka lähestyttiin ääretöntä valkeutta – kunnes tultiin kartan reunalle. Siinä vaiheessa ei juuri naurattanut koska mukana ei ollut edes paperikarttaa ko. alueelta.

    Vastaa
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Kiitos pitkästä, näkemyksellisestä ja erinomaiseti perustellusta kommentista! Täydellinen tuo nykyinenkään ratkaisu ei ole, mutta sanotaanko, että ehkä vähiten huono. Toisaalta liikumme aika paljon laajemmalla alueella ja tarpeemme ovat muutoinkin perusretkeilijästä poikkeavia.

      Vastaa
  2. Teemu
    Teemu says:

    Tuskin kukaan voi kiistää sitä, että paperikartta lunastaa yhä paikkansa yhä digitalisoituvassa maailmassa. Vieläkään ei ole olemassa yhtä kestävää, laajaa aluetta kattavaa, vastaavalla tarkkuudella ja ihmissilmää vastaavalla tarkkuudela varustettua näyttöä. GPS:ssä ei kuitenkaan ole kyse kartan katselusta. GPS on paikannusjärjestelmä. Se kertoo missä olet, nykyisillä tekniikoilla vieläpä erittäin tarkasti.

    Juuri laajojen alueiden, erityisesit pidempien reittisuunnitelmien hahmottaminen pieneltä gps-laitteen ruudulta on hankalaa ja käytännössä mahdotonta, siihen paperikartta on ylivertainen. Samoin yleiskuvan muodostaminen, tapahtuipa suunnistaminen sitten jalan tai kumipyörillä, on ylivertaisen helppoa kun edessä on laaja karttapinta.

    En kuitenkaan allekirjoita missään määrin edellä mainittua vektorikarttojen paheksuntaa. Todennäköisesti tämä paljastus tulee suurena järkytyksenä monelle vannoutuneelle peruskartan ystävälle: Maanmittauslaitos (kyllä, ei enään Maanmittaushallitus) on ylläpitänyt kartta-aineistojaan jo pitkään vektorimuodossa ja on siirtynyt digitaaliseen, jopa avoimen lähdekoodin ohjelmistoihin perustuvaan karttatuotantoon. Vektoriaineistojen hienous ehkäpä piilee juuri siinä, että niiden ei tarvitse näyttää peruskartalta, vaikka toki voivat sitäkin tehdä, mutta ne voivat näyttää juuri siltä kun käyttäjä kulloinkin tarvitsee. On totta, että esimerkiksi Garmin ei laitteissaan pysty välttämättä tuottamaan aivan yhtä laadukasta esitystä kuin peruskartoissa on painossa tuotettu. Varsin lähelle tätä kyllä päästään.

    Olen itse vastuussa Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan muuntamisesta Garminin navigaattorehin sopivaksi ja Garminin navigaattoreissa käytettyyn kartta-aineistoon kiinteästi liittyvien tyylien määrittelyssä, ja väitän tämän seuraavan varsin hyvin peruskarttaa ja olevan erittäin käyttökelpoinen niin Etelä-Suomen metsissä kuin Käsivarren jängilläkin. Ei välttämättä niinkään suurempia linjoja vedellessä reittiä suunnitellessa, mutta sitä reittisuunnitelmaa maastossa toteutettaessa.

    En malta olla ihmettelemättä, miksi artikkelissa ei mainita sanallakaan Garminin navigaattoreihin ilmaiseksi saatavilla olevaa Maastotietokannan aineistoa, joka on vähintäänkin ajantasaisempaa kuin jutussa esitelty yli 600 euroa maksava kartta. Muita ominaisuuksia olen jäävi arvioimaan.

    Vastaa
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Kiitos Teemu! Ja kiitos täydennyksestä. Karttoihin otamme katsauksen tuonnempana, tällä kertaa keskityimme nimenomaan tekniikkaan itseensä.

      Vastaa
    • Tuoppi
      Tuoppi says:

      Teemu, olen tietoinen että maanmittauslaitoksen aineisto on ollut jo pitkään vektorimuodossa. Kirjoitin, että viime vuosina karttojen esitysmuoto on lähentynyt ns. peruskartta mallia.
      Vaikka gps-laitteissa pystyy määrittelemään miten paljon detaljeja näytetään, en ole vielä löytänyt laitetta, jossa detaljit pienenisivät suhteessa zoomaustasoon järkevästi. Kaikkein parasta olisi jos laitteessa voisi määritellä minkätyyppisiä detaljeja näytetään milläkin zoomaustasolla; tällöin ulospäin zoomatessa voisi hävittää osan korkeuskäyristä ja jättää tiet, polut ja järvet näkyviin.
      Kaikesta mahtavin olisi laite johon voisi painikkeen alle määrittää ns. riisutun kartan; ulos zoomatessa säilyisi valtaosa detaljeista mutta nappia painamalla pystyisi näkemään esim. pelkät järvet, polut ja tiet. Polun seuraaminen olisi tällöin huomattavasti helpompaa.

      Vektoriaineiston hienous on siinä, ettei sen tarvitse näyttää peruskartalta. Totta. Mutta jos on tottunut suunnistamaan tietynlaisilla kartoilla, on ikävä että gps:n kartalta joutuu arvailemaan tarkoittaako keltainen väri peltoa, metsää vai suota. Näin kärjistetysti.

      Jossain Venäläisissä topografisissa kartoissa pellot ja aukeat on valkoisella. Kaikkeen tietysti tottuu kun tarpeeksi käyttää. Itse olen tottunut Suomalaisiin suunnistus- ja peruskartta/maastokartta -merkintätapoihin, joka on mielestäni hyvin selkeää – miksei sitä siis käytettäisi myös gps- laitteissa?

      Vastaa
  3. Tuoppi
    Tuoppi says:

    On pakko kommentoida tänne eilistä episodia. Jälleen kerran tuli todettua, ettei pelkkään tekniikkaan pidä luottaa.
    Lähdimme koko perheen kera laavulle. Ylitettävänä oli suuri suo, jonka toisella laidalla laavu sijaitsi. Lumikenkäilimme ja vedimme perässä pulkkaa jossa vauva sekä stigaa jossa kuljettaja ja stigan perässä vielä pulkka jossa eväät.
    Pitkospuut, jotka johtivat laavulle, oli tallattu poluksi. Pulkka kulki polulla vinossa ja lumikenkäily tampattua pohjaa pitkin on hoopoa. Joten otimme oman suunnan vastarannalle.
    Tarvottuamme noin tunnin verran, lähestyimme toisen reunan puustoa. Tähystelin aukkoa, josta polku nousee kalliolle ja laavulle. Ei vain löytynyt. Kävin yksinäni tekemässä parikin kertaa tiedusteluja syvemmälle metsään, mutta maasto näytti aivan oudolta.
    Lopulta kävelin hyvin pitkälle metsikköön, kunnes näin metsäautotien. Siitä tiesin että ollaan hakoteillä.
    Otin puhelimeni ja katsoin löytyykö puhelimesta järkevää karttaa. No, ei tietenkään. Yritin ladata retkikartta-sivulta kartan näkyviin mutta puhelimessa ei ollut kenttää. Muistin että se oli vain 3G-tilassa ja vaihdoin tilaksi 2G. Puhelimen näyttö alkoi välkkyä pakkasen vuoksi. Akku näytti 24%.
    Jätin puhelimen hakemaan gps-sijaintia ja kävelin hetken. Katsoin retkikarttaa, mutta eihän se jaksanut ladata karttaa 2G-yhteyden yli. Avasin google maps-sovelluksen ja se määritti sijainnikseni viimeeksi käyttämäni paikan. Ei löydy gps:ää… Ainiin, väliin piti antaa lupa käyttää sijaintitietoja.

    Muu perhe odotti avoimella suolla, hämärtyvässä illassa. Emme onneksi oikeasti olleet korvessa. Harmitti vain ettei laavua ala löytyä. Akku alkoi näyttää 16% ja kohta 12%. Mietin, että näinköhän kävisi köpelösti, jos tulisi joku oikea hätä ja pitäisi esim. kertoa hälytyskeskukseen missä olisimme.

    Vihdoin viimein gps-sijainti löytyi ja google maps-sovelluskin alkoi näyttää sijaintia. Vihdoin (kun piti puhelinta kädessä pään päällä) latautui myös googlen ilmakuva, josta huomasin että laavu ei sijainnutkaan suon vastarannalla vaan suon sivulla. Emme lähteneet matkaan pitkospuiden kohdalta, jolloin emme huomanneet mihin suuntaan ne lähtivät.

    Jälleen kerran, huomasin että pelkän tekniikan varassa ei kannata olla. Tällä kertaa olimme suhteellisen lähellä sivistystä, mutta juuri siksi tuli lähdettyä kuin soitellen sotaan; puhelimen akku puolityhjänä ja varmana omasta suuntavaistosta. Toisaalta, ilman googlen ilmakuvaa, olisimme joutuneet taivaltamaan tunnin verran takaisin jälkiämme ja tuskin olisimme tällöin lähteneet enää uudelleen pitkospuita pitkin laavulle. Eli tekniikka toisaalta pelasti, mutta osoitti miten epävarmaa se on. Ja toisaalta, puhelimeenkin pitää varmuudeksi ladata maastokartat ja joku hyvä sovellus, vastaavan varalle.

    Vastaa
  4. JPardain
    JPardain says:

    Olisiko kirjoittajalla kumminkin ollut aluksi Colorado, siinä on pyöriteltävä rulla. Olen kokeillut kännykkää (S, S2 ja Note 4) ja padia maastossa ja parhaaksi olen edelleen kokenut Garmin Oregonin. Siinä on jäykkä resistiivinen kosketusnäyttö ja maastossa toimiva tarkkuus. Mainio peli aina, kun mennään vähänkään peitteisempään maastoon.

    Vastaa
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Kyllä vain! Niin se muisti teki tepposet. Miten suurta kalliokatvetta tuo kokemuksesi mukaan kestää?

      Vastaa
      • JPardain
        JPardain says:

        Aikamoista. Harrastan geokätkentää ja kiipeilyä ja niissä laite joutuu koetukselle. Vaikka tuo Oregon on sitä vanhempaa 450 -sarjaa, tarkkuus on hyvä. Lisäksi tuo mainio kolhukestävyys ja ladattavia akkuja tai paristoja käyttävä voimalinja. Mukana aina pari koteloa Eneloop extremejä. Minulla tuo roikku laukun kupeessa ilman suojausta tai kiipelyvyön lenkissä ja aivan taatusti kosketuksia kiviin tulee kokoajan. Muuten: aivan loistavat nämä sivut !!!

        Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle JPardain Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.