Rauhallisempi vaihtoehto Särkitunturille: Oloksen huipulle voi kävellä soratietä pitkin

Särkitunturi Muoniossa on suosittu retkikohde, ja toki syystäkin: huipulta on upea näköala Pallastuntureille, ja löytyypä sieltä lainehtivaa vettäkin. Rauhaa voi Särkitunturilta kuitenkin ajoittain olla vaikea löytää, sillä suosituimpina ajankohtina paikalla on paljon väkeä. Silloin voi hiljaisuuteen kaipaava ottaa suunnakseen Oloksen. Vain muutaman kilometrin päässä Särkitunturilta Muonioon päin on viitoitettu päätieltä Vaeltajan risti, ja siitä on hyvä lähteä retkelle.

Lähtöpaikka kartalla
Vaeltajanristi kartalla
Mänty kartalla
Lähimmät laavut Olostunturi ja Tunturijärvi
P-paikalta Vaeltajanristille noin 1 km

Ajelimme mieheni kanssa Leviltä Muonioon muuan syyskuisena viikonloppuna. Särkitunturin parkkipaikat olivat ummessa autoista, ja oli mukava ajella siitä vain ohi. Vaeltajanristin parkkipaikka löytyy pienen ajomatkan päästä Olostunturin kupeesta. Siellä ei ollut ketään. Laitoimme auton parkkiin ja lähdimme kävelemään kapeaa tietä pitkin kohti Oloksen huippua.

Maisemat alkoivat selän takana aueta nopeasti. Pallakset näkyivät hienosti, mikä antoi lisäpuhtia matkantekoon. Tietä pitkin oli mukavan mutkatonta kävellä. Yksi iso pakettiauto päristeli ohitsemme – kyseinen tie vaikutti olevan Oloksen tuulimyllyjen huoltotie. Muutoin saimme kulkea rauhassa ja hiljaisuudessa.

Puurajan väistyttyä maisemat aukenivat toden teolla.

Tässä riitti ihailtavaa pitkäksi aikaa. Tuuli oli ihanan syksyinen ja samalla lempeä, sateen uhka ei ollut ilmassa pilvistä huolimatta. Selän takana humisivat hiljaa tuulimyllyt. Moni karsastaa niitä, mutta minulla ei ole mitään niitä vastaan. Humiseva tuulimylly on minusta jotenkin komea ilmestys, ja nautin ajatuksesta että siinä syntyy sähköä ilman ongelmallisia patoja tai ydinjätettä.

Tätä maisemaa katsellessa tuulimyllyt eivät tosiaan olleet kyllä näkökentässä, vaan jäivät selän taakse ja olivat sittenkin osittain huipun takana.

Ruska hehkui upeana ja muodosti ihanan värimaailman kaukana horisontissa sinisinä siintävien tuntureiden kanssa.

Pian saavuimme vaeltajanristille, jonka nimi peruskartalla näytti tosin olevan Kulkijan risti. Sen ympärillä oli kivipenkkejä kaaressa. Paikka on tarkoitettu kuulemma hiljentymiseen. En voinut mitään sille, että mielestäni katoksellinen risti muistutti pelastusrengastelinettä.

Itse hiljennyin tunturimaiseman ääressä ja ihastuin kovasti ristin vierestä löytyvään pieneen vesilätäkköön.

Lätäkön kalliorannalta sai otettua kuvan melkein kuin Särkitunturilta, vaikka vesi olikin pieni.

Tässä tuli tovi oltua. Mutta retken piti vielä jatkua, sillä olin huomannut kartalta Oloksen rinteeseen merkityn erikoisen puun. Pudottauduimme poronpolkua rinnettä alas ja saavuimme jonkinlaiselle ulkoilureitille. Ilmeisesti kyseessä oli koko tunturin ympäri kiertävä rengasreitti.

Kävelimme leveää ulkoilureittiä myöten ehkä noin kilometrin, kunnes puu löytyi. Se oli matala mutta ihmeellisen jyhkeä ja käppyräinen mänty, takuulla ikivanha.

Männynkatselutuokion jälkeen palasimme ulkoilureittiä takaisin. Jos olisimme sen sijaan jatkaneet vielä hieman eteenpäin, olisimme saapuneet laavulle. Mutta paluusuuntaan lähtiessämme reitti johti suoraan autotielle ja sitä kautta parkkipaikalle, jonne oli retkemme aikana ilmestynyt jo toinenkin auto. Ruuhkasta ei kuitenkaan ollut tietoakaan.