Rankin retki ikinä: Rankin linnakesaari

Tänä kesänä avattiin suurelle yleisölle armeijasaarena tunnettu Rankin linnakesaari Suomenlahdella, Kymenlaaksossa. Saari on ollut suljettuna vuosisadan verran, mutta saaren portit avautuivat turismille Ismo Rädyn Kotkan Saaret Oy:n ostaessa sen Senaatti-Kiinteistöiltä tammikuussa 2015. Ja pitihän saarella päästä käymään. Ihan vaan jo nähdäkseen, olisiko Kotka Rankissa sitä legendaarista ohutta yläpilveä ilmassa.

Rankkiin pääsee joko omalla veneellä tai yhteysaluksilla. Kesäkauden aikana yhteysalus liikennöi välillä Kotkan Sapokan satama – Rankki. Suomen ”Rankin” risteilyä ja yhteyttä Kajava-aluksellaan liikennöi kesäkaudella 2015 Metsolan Merimatkat juhannuksesta elokuun alkuun. Matka Sapokasta Rankkiin kestää noin kolme varttia.

rankki-1-2

Kesällä Rankkiin pääsee kolmesti päivässä, klo 10, klo 12 ja klo 16 lähdöillä. Hintaa yhdensuuntaiselle matkalle per aikuinen tuli 9 euroa, lapset (5-12 vuotiaat) matkustivat 4 euron hintaan / suunta.

rankki-1-4

Lähdimme tutustumaan Rankin saareen kahden 7-vuotiaan pojankoltiaisen sekä Api ja Pupu –nimisten pehmolelujen vahvuuksilla.

Reppuun pakkasimme vesipullot ja pientä evästä. Tiesimme jo etukäteen, että saarella toimii kahvila-ravintola, mutta lapsukaisten ollessa reissussa mukana muuttujien määrään matkassa on oltava varautunut.

Kohtuullisen sateisen ja viileän kesän jäljiltä meitä hemmoteltiin heinäkuun lopulla tekemämme reissun yhteydessä mitä mukavimmalla retkikelillä. Aurinko paistoi koko neljätuntisen retkemme ajan ja sade yllätti vasta takaisin Sapokkaan päästyämme.

rankki-1-3

Saavuimme Rankkiin, jossa Kajava-aluksemme lisäksi oli muutama yksittäinen vene vieraslaiturissa. Saareen tutustuminen on hyvä aloittaa laiturin välittömässä läheisyydessä sijaitsevasta infotaulusta, josta käy ilmi, missä mikäkin saarella sijaitsee. Seurueemme lähti tutustumaan saareen kaikessa rauhassa, ilman sen suurempaa suunnitelmaa tai ykkösnähtävyyttä. Ensin piti tietenkin nauttia jätskit Sotkun kahvila-ravintolassa.

Rankin saareen oli kiireetöntä ja rauhallista tutustua. Lähdimme kulkemaan hiekkatietä pitkin saaren toiseen päähän. Ensimmäinen tutustumiskohteemme oli yhä saarella sijaitseva, legendaarinenkin sääasema, joka on edelleen käytössä, tosin nykyisin täysin automatisoituna. Aiemmin sitä käyttivät ja ylläpitivät saarella palvelleet varusmiehet.

Sääasemalta matkamme jatkui seuraavaksi alueelle, joka tien vasemmalla puolella oli edelleen Suomen Puolustusvoimien alueena, eikä sinne ollut pääsyä. Oikealla puolella sijaitsi kunnioitettavan oloinen Tampella -152 tykki, johon seurueemme nuoret herrat karvakamuineen riensivätkin juoksujalkaa tutustumaan (ja kiipeilemään). Tykki on 1980-luvulla ollut vielä osa Suomen rannikkopuolustusta, mutta sittemmin poistettu käytöstä.

Kuva: Nina Hämäläinen

Kuva: Nina Hämäläinen

Kun viimein maltoimme jättää tykin, sen ympäröimät kalliot ja merimaiseman, pääsimme jatkamaan retkeämme eteenpäin. Olimme jo melkein saaren toisessa päässä, mutta aikaa paluumatkaan oli jäljellä mukavasti. Jatkoimme matkaa metsässä kulkevaa hiekkatietä pitkin, aina silloin tällöin pysähtyen kuulostelemaan ja katselemaan saaren linnustoa ja kasvustoa.

Hiljaisuus ja meren äänet ympäröivät meitä ja vaikka matkassa olikin kaksi kohtuuvilliä naperoa, heihinkin tunnelmalla tuntui olevan oma rauhoittava vaikutuksensa.

????????????????????????????????????

Kuva: Nina Hämäläinen

Metsässä kulkevalta tieltä oli helppo poiketa useastakin kohtaa rantaan. Rannan tuntumassa on useita sileäkallioisia taukopaikkoja, joissa retkeläisen on mukava nauttia eväänsä. Ja varovaisesti, liukkaat kivet huomioiden, näiltä kohdin on kuumana päivänä mukava pulahtaa uimaankin. Tosin parhaat uimapaikat saaressa taitavat turvallisuutensa puolesta löytyä laiturien kupeesta.

????????????????????????????????????

Kuva: Nina Hämäläinen

Löysimme rantakallioilta näkymän myös saarella sijaitsevaan vanhaan tunnusmajakkaan. Majakkaa voi sen sijainnin vuoksi ihailla ainoastaan matkan päästä. Saarelta löytyy kaikkiaan noin 30 rakennusta, erilaiset linnoitukset ja pesäkkeet mukaan lukien. Matkamme jo kääntyessä takaisin kohti laituria polkumme varrelle osui useampia rakennuksia, kuten vanha venäläisaikainen puukasarmi sekä uudempaa aikaa edustavat Rankin kantahenkilökunnan rivitalohuoneistot, joita nyt matkailu- ja majoitustoiminnan alettua vuokrataan sekä loma- että pitkäaikaiskäyttöön.  Sotkun emännän mukaan huoneistoissa oli viihdytty jo tänä kesänä pidempiäkin aikoja.

Rankin tunnusmajakka. Kuva: Nina Hämäläinen.

Rankin tunnusmajakka. Kuva: Nina Hämäläinen.

Saarella sijaitsee varuskuntasaarelle tunnusomaisesti myös sotilaskoti ”Sotku”, joka toimii nyt kahvila-ravintolana ja kioskina. Rankin kasarmin tiloissa puolestaan toimii tilausravintola Kassu, jossa voidaan kestitä suurempiakin seurueita. Kasarmin tiloissa voi myös majoittua B&B-tyyliin.

Potentiaalisia kohderyhmiä saarella vierailemaan ovat yritysten ja niiden vieraiden lisäksi luonnollisesti sijaintinsa ja luontonsa vuoksi veneilijät ja lintubongarit, mutta todennäköisesti saarella tulevat käymään myös nostalgiatrippimielessä ne, jotka ovat varusmiespalveluksensa saarella suorittaneet. Tai ne, joiden vanhemmat tai isovanhemmat ovat siellä isänmaalliset velvollisuutensa suorittaneet. Koska Kotka on mitä mainioin kesäkaupunki ja kaupunkikuvassa näkyy kesäkaudella paljon kansainvälisiä värejä, on syytä olettaa, että tämäkin kävijäryhmä tulee löytämään mukavasti myös Rankin.

Rankki on mainio kohde erilaisiin retkiin. Luonto- ja lintumatkailu, historiaretkeily, veneretki sekä ihan tavan turismi. Ja jos ei hirveästi nappaa tehdä just mitään, niin aina voi pakata mukaan piknik-eväät, levittää vilttinsä vaikka rannan kallioille ja vain nauttia elämästä meren äärellä. Ihan vaan olla. Rauhaa, luontoa, merta, saaristoa ja historiaa Rankki tarjoaa retkeilijälle yllin kyllin.

Rankin raunioita. Kuva: Nina Hämäläinen.

Rankin raunioita. Kuva: Nina Hämäläinen.

Ota Rankin retkelle mukaan kiikarit, hyvät kengät kävelyä varten ja eväät, mikäli et syystä tai toisesta aio hyödyntää saaren ravintolapalveluita. Ja merellä ja saaristossa kun ollaan, on syytä varustautua myös sadevarustein.

Rankin retki ikinä, mutta tulipahan tehtyä!

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6692932, E 497952.

Kuvista erityiskiitos Nina Hämäläiselle.

Juttu julkaistu aiemmin Tanja Del Toron blogissa.

Lähteet:
http://www.kotkansaaret.fi/
http://www.kaakko135.fi/palvelut/rankki
www.metsolanmerimatkat.com

2 replies
  1. Timo Renfors
    Timo Renfors says:

    Ja ei kun paatti-aikatauluja esiin, niin täältä tullaan ! Tuttu saari, mutta . . . ei omaa venettä nyt?. Toki rahaa repullinen ?.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.