Keskeltä haljennut vuori – Anttolan Sydänmaan Rakokallio, Mikkeli

Reissu Mikkelin Rakokalliolle tuli tehtyä jo muutama vuosi sitten, mutta tarina sai jäädä kypsymään, odottamaan otollisempaa hetkeä tulla esiin. Vaan nytpä nähdään, saanko houkuteltua sen esiin.

Mikkelin Anttolassa on luonnonsuojelualue, joka on saanut nimensä alueella olevasta kalliohalkeamasta, jonka jääkausi on synnyttänyt. Tätä kyseistä kohdetta meidän oli tarkoitus lähteä katsomaan keskellä kuuminta kesää. Lämpömittari nääytti varjossa +35 astetta. Jokainen turha liike tuntui tuskalta tuossa kuumuudessa, varsinkin puuttomalla kallionlaella seikkaillessa. Tästä huolimatta kohde oli nähtävä, kun kerran sinne asti oltiin menty.

Parkkeerasimme auton lähistöllä olevan ampumaradan kupeeseen. Livahdimme alueen halki melkoisen nopeasti, kun tasainen pauke kuului nurkissa ja savikiekon palaset alkoivat ropista miltei niskaan. Metsän reunasta lähti selkeä polku kohti edessä siintäviä kallioita, joten uskoimme olevamme oikealla reitillä. Polun haarautuessa teimme valinnan kyltin osoittamaan suuntaan rakokalliolle. Toinen valinta olisi vienyt johonkin soiseen ryteikköön, jossa oli kaiken hyvän päällä vieläpä mahdollisuus eksyäkin koko polulta.

Hetken kallioilla käveltyämme ja toinen toistaan kierompia mäntyjä väisteltyämme etsimämme tuli vastaan hieman salakavalasti. Kirkkaalla auringonpaisteelle tuohon halkeamaan voisi helposti pudota.

Vaan siinä ihmettelimme maanrakoa. Tuumasimme, että vastaan taisi tulla sellainen haaste, että hyvät neuvot olivat tarpeen? Tuon alle metrin levyisen railon pohjaan kun ei oikein edes valo tuntunut riittävän. Aivan viereenkään ei arvanut mennä tarkemmin asiaa kurkottelemaan. Epäilin syvyyttä olleen melko varmasti 5-7 metriä pohjalle.

Päätimme kiertää kallion ja etsiä halkeaman lähtökohdan rinteestä, koska se tuntui nyt turvallisimmalta ratkaisulta.
Pianhan rako löytyikin ja liki metrin levyistä halkeamaa kelpasi kulkea. Pohja oli täysin tasainen ja kallioista hohkaava viileys loi edes hetkeksi ansaittua jäähdytystä hikiseen olotilaan. Vaan olisi se pitänyt arvata, että tuo helppous oli liian hyvää ollakseen totta. Noin 15 metriä talsittuamme edessä oli valtaisa kivi, joka esti matkan teon. Alta ei päässyt ja ylitys tuntui turhan haastavalta.

Siis nöyrin mielin kipusimme takaisin kallion laelle. Olisiko reissu siinä? Halkeama oli varmasti 100 metriä pitkä ja me olimme nähteet vain 15 ensimmäistä metriä. Sadattelin itsekseni. Retkikaverini Janne Lumikanta seiso tyynesti vieressä, avasi reppunsa ja veri köyden esiin. Mies oli taas ollut kaukaa viisas ja retkemme sai siis jatkoa.

Katsoimme mielestämme vähiten uhkarohkeimman kohdan kalliosta laskeutumista varten. Miten siihen olikin sattunut juurtumaan vielä sopiva mänty aivan hollille. Köysi kiinni puuhun, hanskat käteen, valoa mukaan ja suunta alas.

Pudotusta pohjalle kertyi tuo jo aiemmiin mainitsemani 5-7 metriä. Halkeama oli myös kaventunut nyt liki puolella. Pohjalla oli muutamia suurempia oksia oli sekä erinäistä roskaa edellisten kävijöiden jälkiltä.

Maanraossa pystyi nyt taivaltamaan reilusti pidempään, kuin mitä olimme alkupäässä onnistuneet. Välillä halkeamaan kiilautuneet kivenlohkareet muodostivat luolamaisia osuuksia. Niitä maina myös maapohja alkoi pehmetä jalkojen alla. Pimeimmissä kohdissa eivät valo ja lämpö olleet kesän kuumuudesta huolimatta pystyneet kuivaamaan rotkon pohjaa.

Jälleen kerran kulkumme pysäytti suuri kivenjärkäle. Sen alitse olisi voinut ryömiä, mutta se ei juuri houkutellut maan inhan kuraisuuden takia. Edessä oli vielä pitkä ajomatka leiripaikallemme. Yltäpäältä kuraisena se ei tuntunut pahemmin kiinnostavan meitä kumpaakaan.

Päätimme palata takaisin ylös ja katsoa jos voisimme laskeutua uudestaan alas toisaalta. Nyt vaan meitä ei onnistanut köyden kanssa yhtä hyvin, kuin viimeksi ja niin jäi loppuosa rotkosta näkemättä.

Retkikohteena Rakokallio on erittäin haastava ja sitä ei voi suositella kaikille. Koko halkeaman läpi kulkeminen ei onnistu kaikilta. Muutenkin retkikohde vaatii mukaansa ryynäysvaatteet, valoa, käsineet ja köyden sekä ehdotttomasti parin, joista toinen jää ylös sillä aikaa, kun toinen seikkailee alhaalla. Halkeaman reunat ovat petolliset liukkaalla kelillä, joten varovaisuutta pitää noudattaa jo ylhäälläkin, vaikka mieli tekisi hypähdellä tuon railon ylitse huolettomasti. Itsessään kohde on todella antoisa ja upea elämys, jota ei voi ohittaa kotimaassa luolaillessa.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6825448 E 533453

Kuvat Harri Leino ja Janne Lumikanta.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.