Raaseporin 1300-luvulla rakennettu linna

Koska syyskuu on vielä melkein kesää, pitää viikonloput hyödyntää jotenkin muuten kuin esimerkiksi sohvalla maaten ja digiboksilta televisiotallenteita katsellen. Niinpä lähdimme Kake Ahlrothin ja Mikko Vanteen kanssa Turusta kohti Länsi-Uusimaan kohteita.

raasepori-2

Raaseporin linnassa oli vierailijoita Turun naapurista Piikkiöstä. Muuten turisteja ei pahemmin näkynyt. Linnan tuntumassa sijaitsevassa kesäkahvila Linnanvoudin tuvassa tosin oli porukkaa.

raasepori-5

Raaseporin linna on Raaseporin Snappertunassa sijaitseva linna, joka on ilmeisesti rakennettu 1300-luvulla. Se mainitaan ensimmäisen kerran historiankirjoissa vuonna 1378. Bo Joninpoika Grip rakennutti ensimmäiset muurit paikalle 1360–1370-luvuilla Johannes Westfallin ollessa Turun piispana.

raasepori-4

Linna koki loistonsa 1400-luvulla. Helsingin perustamisen jälkeen Raaseporin merkitys väheni ja linna hylättiin vuonna 1553. Uusi yritys asuttaa linnaa tapahtui kolmen vuoden kuluttua. Olutkellarin romahdettua linna hylättiin uudestaan, ja hylätty linna alkoi raunioitua.

raasepori-6

Olut oli tuolloin merkittävä elintarvike. Linnan asukkaiden päiväannos oli 4,5 litraa. Työläiset saivat laihempaa, linnanvouti tuhdimpaa olutta.

raasepori-8

Alun perin linna rakennettiin saarelle, mutta maankohoamisen johdosta linnanrauniot ovat nykyään sisämaassa. Maanpinnan nousu oli myös toinen merkittävä syy linnan hylkäämiseen. Linna sijaitsi strategisella paikalla, mistä syystä sen historiaan liittyykin useita taisteluita.

raasepori-9

1800-luvun lopulta alkaen linnaa on restauroitu useaan otteeseen. Viimeisin restaurointi saatiin valmiiksi vuonna 1998. On kuitenkin epäselvää, minkä näköinen linna on aikoinaan ollut.

raasepori-3

Olen kaksi kertaa aikaisemminkin käynyt Raaseporin linnassa, eikä se ole sinä aikana miksikään muuttunut. Uutuutena tosin näytti olevan lipunmyyntikoppi tuloväylän varrella, mutta sekin on ilmeisesti vain kesällä sesonkiaikana auki. Nyt viiden euron hintainen tiketti piti lunastaa Linnanvoudin tuvasta.

raasepori-7

Raaseporin linna on suhteellisen helppokulkuinen, joten sinne voi mennä vähän huonokuntoisempikin. Jotkut askelmat tosin ovat korkeita ja linnanpihan maapohja epätasaista kalliota, mutta pahempia yllätyksiä ei ole luvassa. Rakennus ei ole järin iso, joten sen kiertää läpi aika nopeasti.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6655192 E 313219

Julkaistu aiemmin Kaislatuuli-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.