Pyöräretki Laajalahden ympäri – matkalla museoita ja merellistä luontoa

Edellisviikolla aurinko levitteli syksyisen lempeitä säteitään ja sai Espoonkin ensimmäiset ruskalehdet hehkumaan. Syyskuu oli kääntynyt jo loppupuolelleen, mutta ilmassa oli yhä hitunen lämpöä – ja sitäkin enemmän intoa. Meillä oli 10-vuotiaani kanssa edessämme pitkä pyöräretki ja siinä matkalla tutustuminen toinen toistaan kiinnostavimpiin museoihin.

Saisimme tähystää Laajalahden lintuja ja nähdä sen tornin, jossa Akseli Gallen-Kallela teki taidettaan. Saisimme pyöräillä lukuisilla silloilla ja aistia sen tunnelman, jossa Kekkonen vietti vuosikymmeniä elämästään. Saisimme myös nauttia eväitä merenrannalla, kokea miljoonaluokan taidetta ja ihailla menneiden vuosikymmenten arkkitehtuuria. Edessämme olisi sellainen uniikki iltapäivä, jonka muuttaisi mielellään jokakuukautiseksi perinteeksi…

Syyskuista ruskaa Laajalahden rannalla.

Laajalahti sijaitsee Espoon ja Helsingin rajalla

Kun lapsi oli sännännyt koulusta kotiin ja vaihtanut läksykirjansa pyöräilykypärään, oli meidän ensimmäisenä tavoitteenamme polkea kotoamme reilun kolmen kilometrin matka Laajalahden rantaan. Täältä lähtisi varsinainen, noin 15 kilometrin mittainen kierroksemme lahden ympäri.

Laajalahti on Espoon ja Helsingin rajalla sijaitseva merenlahti, joka on tunnettu poikkeuksellisen hyvänä lintuvetenä ja suosittuna ulkoilualueena. Laajalahden kaislikkoisilla rannoilla kulkee pitkospuita ja pyöräteitä. Sen länsiosa on pyhitetty luonnonsuojelualueeksi ja sen laitamilla kohoaa peräti kaksi lintutornia.

Tämän lisäksi Laajalahden rantojen liepeiltä löytyy mm. lukuisia kiinnostavia klassikkorakennuksia, jotka toimivat nykyään yleisölle avoimina museoina. Tällä retkellä tulisimme vierailemaan niistä kolmessa.

Pyöräilijöille ja kävelijöille on omat reittinsä Laajalahden rannassa.

Tuona keskiviikkoiltapäivänä puikkelehdimme Kehä Ykkösen tietöiden lomitse kohti kaislojen koristamaa merenlahtea ja saavuimme rakastamaamme luonnonhelmaan. Reitille oli ilmaantunut uusia kylttejä, ja ymmärsimme rannan puoleisimman reitin olevan tarkoitettu ainoastaan kävelijöille.

Parkkeerasimme pyörämme hetkeksi Villa Elfvikin luontotalon pihaan ja ampaisimme tuttuun lintutorniin. Sukelsimme myös ihastuttavalle, pikkuiselle luontopolulle, joka kuljettaa pienimmätkin retkeilijät helposti suureen seikkailuun. (Ks. esim. vanhempi juttuni osoitteessa outdoorfamily.fi/laajalahti/.)

Villa Elfvik on Espoon kaupungin ympäristövalistuskeskus ja arvokas jugend-huvila.

Tämä 700 metrin mittainen pätkä on juuri se reitti, jota kiersimme lukuisia kertoja myös silloin muutamia vuosia sitten, kun lapsemme olivat vielä taaperoita. Tänne oli helppo tulla ja täällä oli helppo kulkea myös rattaiden kanssa. Ja kaiken lisäksi Villa Elfvikin sisätilat tarjosivat oman kiehtovan maailmansa myös pienenpienille seikkailijanaluille. (Lue lisää esim. Espoon kaupungin sivuilta.)

Pieni luontopolku kulkee Laajalahden rantakaislikossa.
Laajalahden luonnonsuojelualueelta löytyy luontopolkujen lisäksi mm. lintutorni.

Villa Elfvik ja sen ympäristö ansaitsevat ehdottomasti oman juttunsa, mutta tällä retkellä meidän suuntamme oli eteenpäin. Pienen fiilistelyn jälkeen nousimme jälleen pyöriemme selkään ja jatkoimme matkaamme kohti rannan toisella laidalla siintävää Tarvaspäätä.

Laajalahden luonnonsuojelualue sijaitsee lahden länsilaidalla.

Gallen-Kallelan Tarvaspää komeilee Linuddenin niemellä

Jos et ole käynyt Tarvaspäässä, mene ihmeessä. Jos et ole vienyt lapsiasi sinne, älä suotta epäröi. Jos et ole kuullutkaan paikasta, jatka ihmeessä lukemista.

Tarvaspää on nimittäin yksi vaikuttavimmista paikoista, joissa olemme koskaan vierailleet. Se on yhdistelmä mieletöntä arkkitehtuuria ja seikkailunkutsua. Se on sekoitus taidetta, historiaa, luontoa ja vieraita kulttuureja. Se on paikka, joka kutkuttaa mielikuvitusta ja kasvattaa kiinnostusta kulttuuriin. (Voit lukea muutaman vuoden takaisen Tarvaspää-juttuni Taidekoti-blogistani.)

Tarvaspää eli Gallen-Kallelan museo komeilee Espoossa, Linuddenin niemellä.

Tarvaspää on maamme kenties kuuluisimman taiteilijan, Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) suunnittelema ja rakennuttama ateljeelinna. Rakennus valmistui vuonna 1913 ja oli alun perin pyhitetty työpirtiksi. Galleria-tilassa esiteltiin taidetta ja pidettiin illanistujaisia, ja mm. yhdessä tornihuoneessa oli näytteillä Gallen-Kallelan Afrikasta tuomaa esineistöä.

Vuodesta 1961 lähtien Tarvaspää on toiminut yleisölle avoimena Gallen-Kallelan museona, jonka vaihtuvissa näyttelyissä esitellään mm. Gallen-Kallelan ja hänen aikalaistensa taidetta ja elämää. Museo tarjoaa myös monipuolista toimintaa ja tapahtumia sekä toimii Akseli Gallen-Kallelaan liittyvän tiedon keskuksena. Kyseessä on Museokortti-kohde ja lisäksi kaikki alle 18-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi.

Tarvaspään ateljee on säilynyt alkuperäisessä asussaan.
Vesipuhvelin pääkallo on muisto Gallen-Kallelan Afrikan vuosilta.

Talo ei ole valtava eikä esillä oleva esinemäärä ylenmääräinen, mutta myös 10-vuotiaan silmät löytävät sieltä paljon kiinnostavaa. On pääkalloja ja vanhoja työkaluja. On kiehtova torni ja Gallen-Kallelan veistämä työpiste. On historiallisia esineitä ja nykyaikaista digiteknologiaa. On afrikkalaisia tuotteita ja arvotaidetta.

Ja voi, kunpa olisin jo oman vierailumme aikana huomannut, että tiloihin löytyy mobiiliopastuksia ja esillä olevaan näyttelyyn olisi kenties voinut saada kassalta lapsille suunnatun tehtäväpaperin!

Portaat johtavat torniin.
Ylimmästä tornihuoneesta löytyy mm. Gallen-Kallelan veistämä penkki.

Mutta Tarvaspään sisätilojen lisäksi myös pihapiiristä löytyy paljon kiehtovaa: kiviportaita ja muureja, kahvilana toimiva Villa Linudd ja rannasta savusauna, pieniä polkuja ja kaunista merenrantaa…

Tarvaspään pihapiiristä löytyy kiinnostavia paikkoja.
Tarvaspään savusauna merenrannassa.
Rannasta löytyy pieni hiekkaranta.

Kun me olimme tutkineet aikamme Gallen-Kallelan historiaa, siirryimme rantaan nauttimaan välipalaeväitämme ja ihailemaan syksyistä iltapäivää. Oli kaunista ja yllättävänkin lämmintä. Oli rauhallista ja lempeää.

Tarvaspää ja sen kahvila sulkeutuvat arkipäivinä jo klo 16 (talvikaudella), mutta me ehdimme vielä viime metreillä nauttimaan jäätelöt ihastuttavan huvilakahvilan terassille. Niin hyvää. Niin kaunista.

Tarvaspään kahvila sijaitsee 1860-luvulla rakennetussa Villa Linuddissa.
Kahvilan salista avautuu näkymä merelle.

Lisäinfoa Gallen-Kallelan Museosta, aukioloajoista, lipputiedoista yms. löytyy osoitteesta www.gallen-kallela.fi.

Tarvaspäästä Tamminiemeen

Kahvihetken jälkeen meillä oli vielä tunti aikaa polkea ja tutustua seuraavaan kohteeseemme: Meilahden puolella sijaitsevaan Tamminiemeen.

Jos matka Tarvaspäähän oli kaunis, oli sitä ehdottomasti myös noin 4 kilometrin mittainen reitti Tarvaspäästä Tamminiemeen. Heti alkajaisiksi poljimme siltaa pitkin Tarvon saareen ja täältä edelleen Helsingin puolelle Lankiniemeen. Ohitimme Munkkiniemen uimarannan ja paljon kaunista maisemaa.

Siltaa pitkin Espoosta Helsinkiin.
Laajalahden rannoilta löytyy hienoja ulkoilureittejä.

Munkkiniemenrannassa pyöräilijät eivät pääse rannan pienelle ulkoilupolulle, mutta autotien reunassakin riittää ihasteltavaa.

”Tää on ihan kuin jossain Ranskassa! Tää ranta ja noi talot! Vau!”

Munkkiniemenrannan hyvinhoidetut miljoonatalot onnistuivat tekemään vaikutuksen myös lapseeni. Oli pylväitä, portteja, istutuksia ja vesiaiheita. Vähän ylempää löytyisi myös Alvar Aallon museoina toimivat ateljee ja kotitalo, mutta me jatkoimme tällä kertaa Kalastajatorpan ohi suoraan kohti Ramsaynrantaa.

Jos eksyy kävelyreitille, on varauduttava pyörän taluttamiseen

Jälleen tuli yksi silta, ja hetken päästä oikealla komeili jo entinen Suomen tasavallan presidenttien edustuskoti. Olimme perillä Tamminiemessä.

Tamminiemen huvila on valmistunut 1904.

Tamminiemi – museona toimiva presidentin entinen virka-asunto

Pilviverho oli jo peittänyt sinisen taivaan, ja syystuuli antoi hitusen tuntumaa itsestään. Mutta me astelimme sisään komeaan kivitaloon, jossa emme olleet koskaan aikaisemmin vierailleet.

Kyseessä on Sigurd Frosteruksen ja Gustaf Strengellin suunnittelema huvila, joka valmistui alun perin tanskalaissyntyisen tukkukauppias Jörgen Nissenin perheen kodiksi vuonna 1904. Kymmenen vuoden kuluttua insinööri Erns Sundgren osti talon perheensä kesähuvilaksi, ja tästä kymmenisen vuotta myöhemmin talo siirtyi Huvudstadsbladetin päätoimittaja Amos Andersonin omistukseen.

Anderson päätti lahjoittaa talon vuonna 1940 Suomen valtiolle tasavallan presidentin vapaa-ajan asunnoksi – ystävänsä presidentti Kyösti Kallion kehotuksesta. Kallio ei itse ehtinyt asua talossa, mutta Risto Ryti ja Gustaf Mannerheim käyttivät sitä edustusasuntonaan. Ja myöhemmin Urho Kekkonen eli Tamminiemessä koko loppuelämänsä, vuodesta 1956 vuoteen 1986.

Tamminiemen salissa presidentti otti vastaan tervehdyskäynnille tulleita vieraita.
Yläkerta toimi yksityistiloina.

Museo Tamminiemestä tuli pian Kekkosen kuoleman jälkeen ja se vihittiin käyttöönsä joulukuussa 1987.

Tamminiemi on yksi Suomen Kansallismuseon museoista, ja siellä esitellään niin Kekkosen kuin koko itsenäisen Suomen historiaa. Museossa on esillä Kekkosen-aikainen sisustus kirjoineen, huonekaluineen, taide-esineineen yms. Lisäksi pihapiiristä löytyy kahvilana toimiva sivurakennus sekä 1950-luvulla rakennettu rantasauna uima-altaineen.

Rantasaunasta löytyy myös uima-allas.

Kun me astelimme sinisissä suojatossuissamme pitkin Tamminiemen tiloja, tuntui siltä kuin olisimme todellisella aikamatkalla menneisyyteen. Näimme työhuoneen, salin, 70-luvun keittiön ja koko edustuskäytössä olleen alakerran. Saimme myös nousta portaat ylös yksityistiloina toimineeseen yläkertaan ja nähdä mm. olohuoneeksi sisustetun hallin sekä presidenttiparin makuuhuoneet.

Kekkosen legendaariset silmälasit löytyivät yläkerran pöydältä. Modernit huonekaluklassikot hurmasivat. Esillä oli parhaillaan myös Katse Kekkoseen! Lehtikuvia -näyttely, jossa luodaan katsaus siihen suureen kansanjohtajaan, joka oli vapaa-ajallaan intohimoinen eränkävijä ja kalastaja.

Tamminiemessä aika on pysähtynyt.
Tamminiemen huvila meren suunnasta.

Tamminiemeenkin pääsee tutustumaan Museokortilla, ja sisäänpääsy on ilmainen myös alle 7-vuotiaille (7–17-vuotiaat 4 €). Lisätietoa Tamminiemestä, opastuksista, aukioloajoista, hinnoista yms. löytyy osoitteesta www.kansallismuseo.fi/fi/tamminiemi.

Didrichsenin taidemuseo Kuusisaaressa

Kun kello läheni jo iltapäiväviittä, olimme ehtineet kiertää Tamminiemen ja kurkistaa oppaan johdolla myös saunatiloihin. Kahvila oli juuri sulkeutumassa, ja meidän oli aika nousta jälleen polkupyöriemme selkään. Palasimme pienen matkan takaisin ympyräreitillemme, ajoimme Munkan venekerhon ohi ja ihastelimme kauempaa vielä lahden taakse jäänyttä Tamminiemeä.

Tamminiemestä olisi halutessaan voinut polkea helposti myös eteenpäin kohti Seurasaarta, mutta meidän suuntanamme oli tällä retkellä Kuusisaari ja siellä Didrichsenin taidemuseo.

Lillnäsvägen ja Kuusisaaretie täyttyivät työmatkapyöräilijöistä, mutta me mahduimme hyvin mukaan. Matkaa Tamminiemestä Didrichsenille tuli alle kolme kilometriä, ja pian edessämme näkyikin jo 1950- ja 60-luvuilla rakennettu punatiilitalo.

Didrichsenin taidemuseo on Viljo Revellin arkkitehtuuria.

Didrichsenin taidemuseo on Viljo Revellin suunnittelema. Sen ensimmäinen osa valmistui Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin perheen kodiksi vuonna 1957, ja taidekokoelmia varten suunniteltu lisäsiipi vuonna 1964. Didrichsenit olivat taidetta rakastava pariskunta, joka rikastui Gunnarin perustaman Transmeri Oy:n menestyksen myötä (lue lisää täältä).

Yleisölle Villa Didrichsenin museosiipi avattiin jo vuonna 1965. Tästä meni viitisenkymmentä vuotta siihen, kun itse vierailin museossa ensimmäisen kerran. Mutta kun tämä kerta tuli, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Didrichsenin taidemuseo on hurmaava ja tyylikäs. Sen arkkitehtuuri ja sisustus viehättävät. Sen näyttelyt kiinnostavat. Sen veistospuutarha on upea. Ja sijainti ihan mieletön. Didrichsenin taidemuseo on ehdottomasti yksi omista suosikkimuseoistani!

Vasemmalla on Didrichsenien entinen kotisiipi ja oikealla näyttelysiipi. Etualalla näkyy Henry Mooren Atom Piece (1964).

Tällä kertaa tosin korona toi oman lisänsä museovierailuun. Siinä missä saimme kiertää Tarvaspäätä ja Tamminiemeä lähes keskenämme, oli Vincent Van Goghin (1853–1890) näyttely (ja illaksi vaihtunut iltapäivä) houkutellut Didrichsenille selvästi enemmän väkeä. Jonotimme hetken hyvillä turvaväleillä museon edessä, desinfioimme kätemme huolella ja teimme pikaisen kierroksen näyttelyssä, joka esittelee yhden maailman kuuluisimman taiteilijan piirustuksia sekä kaksi öljyvärityötä.

Entisten asuintilojen puolella imimme itseemme sitä ihastuttavan kulturellia tunnelmaa, jota Didrichsen henkii. Ihailimme ikkunasta avautuvaa merinäköalaa. Ja hetken kuluttua suuntasimme ulkotiloihin.

Viljo Revell suunnitteli myös Villa Didrichsenin sisustuksen.
Didrichsenillä myös WC-tiloista on merinäköala.

Didrichsen hurmaa näyttelyillään ja arkkitehtuurillaan, mutta paikan hienoudesta voi nauttia myös ulkona. Museon pihapiiristä löytyy laadukas veistospuisto, jossa voi vierailla myös museon aukioloaikojen ulkopuolella ja täysin maksutta. Itse museoonkin pääsevät veloituksetta niin Museokortin haltijat kuin alle 18-vuotiaat.

Koettavissa on niin Henry Moorea kuin Laila Pullista, niin Mario Negriä kuin Eila Hiltusta. Ja pihan laidalta löytyy myös Didrichsenien hautapaikka, jota koristaa Arvo Siikamäen Tyhjä hauta -teos.

Didrichsenin veistospuistosta löytyy lukuisia teoksia, kuten italialaisen Mario Negrin Stele del offerente (1960).
Englantilaisen Bernard Meadowsin Augustus (1962–1963).
Marie-Louise ja Gunnard Didrichsen on haudattu talon pihapiiriin. Hautapaikkaa koristaa Arvo Siikamäen Tyhjä hauta (1985).

Oma lukunsa Didrichsenillä on myös merenranta, museovieraille tarkoitettu venelaituri sekä mm. kesäisin järjestetyt venekuljetukset!

Didrichsenin taidemuseoon pääsee myös vesiteitse.
Didrichsenin laituri on varattu museovieraille.

Omista, aikaisemmista Didrichsen-kokemuksistamme voit lukea jutut Taidekoti.comista, mm. täältä ja täältä. Ajankohtaista lisäinfoa ko. museosta saa paikan kotisivuilta.

Muutama kilometri takaisin kotiin

Didrichsenillä vierailumme jälkeen olisimme mielellämme piipahtaneet vielä viereisessä Villa Gyllenbergissä, mutta ilta oli ehtinyt jo niin pitkälle, että museon ovet olivat sulkeutuneet ja meidän oli aika palata kotiin. (Huom! Gyllenberg on menossa remonttiin 12.10.2020.)

Jos ilta ei olisi alkanut vielä hämärtää, olisimme käyneet paluumatkalla vielä tähyilemässä Otaniemenkin lintutornilla ja juoksemassa pitkospuilla. Mutta nyt meidän oli suunnattava jo kotia kohti.

Jatkoimme Villa Gyllenbergin ohi pientä siltaa pitkin. Pyöräilimme Lehtisaaren läpi. Ja pian olimme palanneet Espoon puolelle. Täältä poljimme vielä muutaman kilometrin, kunnes retkemme tuli lopulliseen päätökseensä. Takana oli parisenkymmentä pyöräilykilometriä, kolme vaikuttavaa museota, paljon merellistä kauneutta – sekä hieno iltapäivä yhdessä.

Tämä retki tehdään uudestaan!

Sillan yli Kuusisaaresta Lehtisaareen.
Suositus pyörä- ja museoretken yhdistelmälle!

P.S. Luulin itse keksineeni meille oivallisen pyöräilyreitin, mutta en ollutkaan suinkaan ensimmäinen. Laajalahden museoista löytyy nimittäin jopa oma esite ja sivusto osoitteesta laajalahdenmuseot.com. Reitin varrella on lokakuun loppuun asti tarjolla myös lukuisia kaupunkipyöräasemia, ks. kaupunkipyorat.hsl.fi/fi.

Lue myös nämä:

Museot.fi: Kulttuurikierros: Arkkitehdin silmin Laajalahden laitamilla

Laajalahdenmuseot.com

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.