Pyhälompolon lähteellä hämärän rajamailla, Kittilä

Auto kolisi epäilyttävän monipuolisesti pomppuillessamme eteenpäin ohuen jääpanssarin saanutta kapeaa Pyhäjärventietä. Hämärä sovitteli jo peittoaan maiseman ylle kellon ollessa puoli neljä. Olimme liian myöhään liikkeellä, ajattelin, mutta mitäpä tuosta. Ei kai sitä valoa aina tarvita, johan sitä on ihan nokko saatu kun Lapin kesä on juuri takana.

Käänsin radiota kovemmalle ja olin niin kuin mitään kolinaa ei auton sisuksista olisi kuulunutkaan. Toimii melkein joka kerta.

Parkkipaikka oli minulle jo tuttu. Kuten viimeksikin, oli siellä nytkin vain yksi auto. Pariskunta oli juuri pakkaamassa tavaroitaan ja lähdössä. Mieheni kurvasi laumahengen mukaisesti valtavalla tyhjällä kentällä automme aivan heidän autonsa viereen, ja selkäpiissäni värähti: joutuuko tässä nyt ihmiskontaktiin vielä iltapäivän päätteeksi. Mutta nainen vain huikkasi heipat, ja pari kaasutti tiehensä.

lompolojarvi-6

Metsän syli oli synkkä ja ihana. Hiljainen. Tuuheat puut suojasivat maailman menolta samalla, kun syksyn ensimmäinen lumipeite valaisi tietämme juuri sen verran kuin oli tarpeellista.

Joku oli päristellyt polulla mönkkärillä. Olimme Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueella, joten arvasin, että huvikseen siellä ei ollut ajeltu. Uumoilin, että venelossi olisi käyty nostamassa pois järvestä. Ja niin se olikin.

lompolojarvi-15

Pyhäjärveen yhtyvä Pyhälompolo oli tyyni ja hiljainen. Itse asiassa koko maailma oli tyyni ja hiljainen. Kesän jälkeen on rauhoittavaa saada taas olla maailmassa, jossa ei ole ylimääräisiä ääniä eikä valoja, ei edes linnun sirkutusta eikä aurinkoa. Hämärää, viileää, äänetöntä, täydellistä.

Metsän varjoissa oli hyvä. Korppi rääkähti jossain kaukana, mutta se hänelle suotakoon. Korpin huuto kruunaa erämaan täydellisen hiljaisuuden.

lompolojarvi-21

Pyhälompolo oli umpeenkasvanut. Emme voineet kiertää sitä, koska venelossia ei enää ollut.

Järven okranhohtoinen ruovikko oli maiseman ainoa väri. Takanamme hiljaa hämärtynyt metsä oli jo lähes mustavalkoinen. Synkässä siimeksessä vain kaatuneet rungot hohtivat valkoisen lumikuorrutteensa ansiosta.

lompolojarvi

Pyhälompolon rannalla siellä täällä kölli veneitä.

Seisoimme paikoillamme ja tuijotimme erämaata. Mitään ei tapahtunut, enkä odottanutkaan mitään tapahtuvaksi. Mikä ihana, pysähtynyt hetki. Mieheni sai minut tirskahtamaan rikkoessaan hiljaisuuden vitsailemalla hersyvän paheksuttavasti, että tässä olisi hyvä ajaa vesikrossia.

lompolojarvi-27

Pienen hetken oli värimaailma uskomaton. Vain sinistä, okraa ja hämärän eri sävyjä, lähes valkoisesta lähes mustaan.

Oikeaan korvaani kantautui hiljainen solina. Minun korvani kuulevat veden äänen vaikka kuinka kaukaa. Rakastan vettä, kirkasta, raikasta, solisevaa vettä. Sillä sekunnilla muistin, että kartalla oli tosiaan merkitty lähde tähän viereen. Saapastelin määrätietoisesti rantavarvikossa nukkuneiden veneiden ohi kohti metsää.

lompolojarvi-49

Siinä oli lähde. Aivan yhtä käsittämättömästi kuin monet muutkin lähteet, ammotti se keskellä eheää kunttaa, alkaen aivan tyhjästä. Pienenä virtana se laskutti vettään Pyhälompoloon.

lompolojarvi-30

Join. Vaikka minulla ei ollut jano, eikä kuuma, oli lähteen vesi täydellistä. Mietin, mistäköhän saivomaailmasta se pulppusi.

Jääkylmän lähdeveden kauhominen kuksaan ja veden juominen hyvällä halulla metsän suojissa on yksi elämän suurimmista pienistä iloista.

lompolojarvi-50

Pyhäjärven rantaa pitkin astelimme takaisin kohti autoa. Metsä oli hämärän ja pimeän rajamailla, vain järven selällä oli vielä niin valoisaa, ettei sinne katsoessaan tarvinnut siristellä silmiään.

Erilaisten kaatuneiden, vinojen ja pystyjen puiden siluetit synkässä metsässä erottuivat hädintuskin mutta hienosti, kun lumi oli kirjaillut niiden runkoja.

Kota

Mies meni edeltä, kun minä vielä kohnasin rantaviivaa. Minä en ikinä pääse nopeasti autioiden rantojen ohi. Kapusin lopulta jyrkkää rinnettä ylös, liukkaista kohdin nelivedolla, ja lumeen tallautuneita jälkiä seuraten löysin mieheni kodalta tulta virittelemästä.

lompolojarvi-44

Meillä oli termarissa mukana kahvia ja löytyipä kameralaukusta Kinder-patukkakin. Pidimme pienen tauon.

Kota oli hieno, en ollutkaan ennen käynyt siellä. Siinä oli kaksi ovea ja sisällä sen seinustoja kiersivät saunan lauteita muistuttavat penkit. Oviaukosta kajasti enää sininen valo, muuten oli aivan mustaa. Käsikopelolla löysin itseni lauteille istumaan. Tuli antoi valoa sen minkä suinkin pystyi.

lompolojarvi-47

Talvi on tullut Lappiin. Pian se tukkii lumellaan Pyhäjärventien, joka avataan seuraavaksi vasta kevättalven hiihtosesonkiin. Kuitenkin nyt, sesonkien välissä, on Pyhälompolo polkuineen mitä rauhaisin kohde iltapäivän hiljentymiseen sekä mielen ja ruumiin virkistämiseen lähteensä taivaallisella vedellä.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=7511338, E=388360.5.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.