Ruskaa, joutsenia ja Pyhäpuron solinaa – syysretki Pyhälompolon ympäri Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Pyhäjärvi on monelle tuttu paikka lähteä retkelle Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Läntisestä Kittilästä löytyvä järvi tilavine parkkipaikkoineen ja hyvine opasteineen onkin mitä monipuolisin retkikohde: alueella on paljon polkuja ja tulipaikkoja sekä mahdollisuus nousta tuntuuriin, kopsutella pitkoksilla, suunnata pidemmälle vaellukselle tai pulahtaa vaikka uimaan. Tässä jutussa lähdetään kiertämään Pyhäjärven vierestä löytyvää Pyhälompoloa.

Lähtöpaikka kartalla
Uusi pitkosreitti kartalla
Lähtöpaikalla kota ja laavu tulipaikkoineen

Pyhäjärven suurella parkkipaikalla odotti muutama auto, kun ystäväni Lauran kanssa saavuimme paikalle elokuun toiseksi viimeisen lauantain aamupäivällä. Ketään muita ei kuitenkaan näkynyt missään, eikä nuotiosavu tuoksunut. Katselimme hetken aikaa peruskarttaa puhelimesta ja päätimme lähteä luoteeseen tutkimaan, millaisia maisemia Pyhälompolo tarjoaa.

Maastoon lähti selkeä polku, jota seurailimme ensin venelossille saakka. Keltainen vene kellui kirkasvetisen Pyhäjärven laineilla vastarannalla. Aurinko välkehti ihanasti sinisessä vedessä, mutta me suuntasimme vielä tässä vaiheessa takaisin metsään, jossa polku muuttui pian lahonneiksi pitkoksiksi.

Pitkoksien vieressä kasvoi aivan upeaan ruskaan lehahtanut vaivaiskoivu. Kohta huomasimme, että joku kävelee meitä vastaan. Ystävällinen herrasmies kertoi, että katseiltamme piilossa, mutta kuitenkin vain reilun kymmenen metrin päässä oikealla puolellamme metsässä oli uudet, loistokuntoiset pitkokset. Siirryimme mädiltä pitkoksilta uusille miestä kiitellen, ja jatkoimme matkaamme läpi heinikkoisen suon.

Vasemmalla puolellamme Pyhälompolo ei suinkaan lainehtinut sinisenä, vaan heinikko huojui keltaisena syyskesän tuulessa. Jossain siellä heinikon alla vesi kuitenkin lymyili, ja kohta kolme joutsenta nousi raskain elkein lentoon lompolon keskeltä.

Pitkosten päätyttyä maasto muuttui nuoreksi talousmetsäksi ja meitä alkoi hiukkasen ahdistaa. Missä ihana vanha metsä? Kaiken kukkuraksi kenttä hävisi kokonaan ja tuntui, että kuljemme vallan väärään suuntaan. Harmitti, etten ollut hoksannut ottaa kartasta kuvakaappausta vielä netin toimiessa. Hetken tilannetta tuumailtuamme päätimme palata muutaman askeleen taaksepäin ja suunnata lähemmäs Pyhälompolon rantaa, josta tavoittaisimme jälleen vanhat, mädät mutta ainakin kauniissa maisemassa olevat ja mielestämme oikeaan suuntaan kohti Kukasjärveä johtavat pitkokset.

Pitkoksista törrötti isoja nauloja, mutta huolellisin askelein pääsimme etenemään melko vaivatta avarassa männikössä, jonka pohjalla levittäytyi karpalonvarpujen matto. Jälkikäteen tarkistin kartalta, että olisimme voineet jatkaa myös paremmassa kunnossa ollutta reittiä – vaikka se etenikin jonkin matkaa kansallispuiston ulkopuolella nuoren talousmetsän halki, olisi se kohta palannut samaan paikkaan kuin mihin nyt saavuimme vanhaa reittiä pitkin.

Pian jalkojen alla oli kuivaa, kovaa maata ja selkeä polku. Saavuimme todella kauniiseen maisemaan Kaivosojalle.

Kaivosojan vesi oli kirkasta ja rauhallista. Sitä tuli tuijoteltua hyvä tovi. Matkan päästä kuului solinaa, ja saavuimme Kuukkelisillalle (kartta).

• 

• 

• 

Kuukkelisillalla meni muurahaisten kulkureitti, mutta vain toisella kaiteella. Koitin bongata kirkkaasta vedestä kaloja, mutta ketään ei näkynyt.

Sillan jälkeen olisi voinut lähteä jatkamaan kohti Kukasjärveä, mutta koska meidän suunnitelmamme oli ollut kiertää vain Pyhälompolo, lähdimme päinvastaiseen suuntaan kohti venelossia. Peruskarttaan merkitty polku pieneni ja oli välillä melkein kokonaan kadoksissa. Metsä oli hyvin rehevää ja märkää. Löysin polulta oudon näköisen kasvin, joka myöhemmin tunnistettiin pöhösienen riivaamaksi puolukaksi.

Kartan mukaan reitti kulki Pyhäpuron yli, mutta me emme ainakaan siltaa löytäneet, joten puron ylittämiseksi oli tehtävä reipas loikkaus.

Kaunista Pyhäpuroa oli tietenkin hetken aikaa myös ihailtava.

Kaivoin repustani vedenalaiskameran ja nappasin muutaman kuvan myös puron pinnan alta.

• 

• 

• 

Pian Pyhäpuron jälkeen saavuimme retkeilyreitille, jota pitkin olisi voinut kulkea vaikka Kukastunturin kautta Äkäslompoloon saakka. Kartan perusteella reitti vaikuttaakin ihan äärimmäisen hienolta ja mielenkiintoiselta, mutta me olimme nyt vain pienellä päiväretkellä, joten seurasimme polkua vain hiukan matkaa ylöspäin kohti Pyhätunturia. Matkan varrella oli koivussa valtava pahka ja siinä paljon kääpiä.

Pian tunnelma muuttui täysin, kun märkä ja varjoisa kuusi- ja koivuvoittoinen metsä vaihtui kuivaksi ja avaraksi mäntykankaaksi. Pysähdyimme hetkeksi syömään mustikoita, ja löytyi sieltä jo muutama kypsä puolukkakin. Muutama koppelo lehahti matkan päästä lentoon kovalla äänellä.

• 

• 

• 

Hiljalleen pudottauduimme Pyhäjärven rantaan. Vastarannalla näkyi veneluiska, jonka takana parkkipaikkamme odotti. Katselimme rannalla veteen kaatunutta puuta, josta kasvoi jo sievästi pystyssä uusi puu sekä maitohorsma, paju ja vihreää sammalta.

Seuraavaksi oli tehtävä tuttavuutta jo alkumatkasta näkemämme venelossin kanssa. Se oli täynnä vettä eikä meillä ollut kumppareita jalassa, joten veneen äyskäröiminen tyhjäksi vaati hieman tasapainoilua.

Hetken päästä pääsimme laineille, ja vene matkasi vastarantaan kevyesti melkein kuin itsestään. Sitten olikin aika noutaa autosta uimatamineet ja asettua eväs- ja uimatauolle Pyhäjärven rantaan. Löysimme suojaisan paikan jossa herkutella eväät, ja minä kävin kurkkaamassa, mitä pinnan alla näkyi. Harmillisesti aurinko painui pilveen juuri minun painuessani veden alle.

• 

• 

Vesi oli aika raikasta, mutta ei suinkaan kylmintä mahdollista. Muita ihmisiä ei vaikuttanut olevan missään. Rauhallisen tauon jälkeen palailimme autolle ja lähdimme kotia kohti.

Pyhäjärven ympäristössä olisi ihan valtavasti tutkittavaa. Itseäni kiinnostavat ennen kaikkea purot ja lähteet, joita alueelle on merkitty todella paljon. Monin paikoin polut seuraavat puroja ja johtavat lähteiden rannoille. Tänne pitää palata vielä monesti.