Olen koulutukseltani ympäristösuunnittelija ja eräopas, ja asun Kemiönsaarella. Saan luonnosta elinvoimaa, joten haluan toimia sen hyväksi ja kannustaa myös muita liikkumaan ja retkeilemään luonnossa.

Oman sielumaisemani olen löytänyt retkimelonnan myötä Saaristomeren ulkosaaristosta. Vaikka luonto tarjoaa minulle hyvinvointia ja unohtumattomia elämyksiä ympäri vuoden, etenkin syksyinen ja talvinen saaristo kiehtoo minua vuosi vuodelta enemmän. Olen kokenut sykähdyttävimmät hetket yöpyessäni syksyisen ulkosaariston kirkkaan tähtitaivaan alla, sekä ensilumen aikaan saarten sokkeloissa meloessani, kun vedessä kelluvat jäähileet helisevät kajakkia vasten. Meren muuttuessa kiinteäksi, vaihdan kajakin retkiluistimiin. Liikun luonnossa myös pyöräillen, rinkka selässä vaeltaen sekä polkuja pitkin juosten.