Pöllö ja tähtitaivas: liukulumikengillä Lotjan ja Portinkurun maisemissa Pudasjärvellä

Halusimme päästä hiukan eräilemään Pudasjärven seudulle, Syötteen kansallispuiston rajoille. Kohteeksi valikoitui Portinojan laavu ja naavaiset lähimetsät. Lähdimme matkaan 21.2.2017 ja vietimme yhden yön laavulla yöpyen.

Puron ylitys onnistui helposti moottorikelkkauran sivusta.

Talvella kaikkia pienempiä teitä ei aina aurata, mutta tällä kertaa pääsimme lähelle laavua auton kanssa. Auton saimme parkkiin kätevästi leveämmälle kohdalle tienristeykseen. Risteyksessä oli kyltti merkitylle maastopyöräreitille. Laavun ohi kulkee myös UKK-reitti. Laavu löytyi melko helposti puhtaita hankiakin pitkin kuljettuna, mutta täällä on maastossa helppo eksyä. Näkyvyyttä on yllättävän lyhyesti, ja vaaratkin ovat niin loivia nousuiltaan, ettei niitä oikein näe kulkiessaan.

Portinojan laavu sijaitsee todella kauniilla paikalla.

Saavuimme Portinojan laavulle liukulumikengillä. Kulkuvälineemme osui nappiin, ja maastossa oli nopeaa ja vaivatonta suksia eteenpäin. Hankikanto oli yllättävän hyvä, vaikka hangen päällä oli paljon puuterilunta. Suksi upposi lumeen muutamasta sentistä kymmeneen senttiin paikasta riippuen.

Pudasjärvellä saa vuokrattua liukulumikenkiä ja lumikenkiä ainakin luontokeskukselta.

Portinojan laavun vieressä on puro, josta saa raikasta vettä.

Syötteen vedet ovat puhtaita ja juomakelpoisia. Vesiä ei kuitenkaan erikseen tarkisteta, ja juomavedet suositellaan keittämään ennen juomista. Myös suodattimet ovat toimivia, mutta talviaikaan saattavat jäätyä helposti. Luonnonvedet saattavat saastua väliaikaisesti esimerkiksi erilaisista bakteereista, joten suoraan purosta juominen on aina riski. Me olemme tämän riskin usein ottaneet, ja nytkin joimme raikasta purovettä suoraan kuksasta.

Petäjä-Lotjan reunaman moottorikelkkareitillä.

Jätimme rinkkamme laavulle, otimme vain välttämättömimmät tavarat mukaamme ja lähdimme hiihtoretkelle liukulumikengillämme. Suunnitelmana oli Petäjä-Lotjan ja Lotjan huipun jälkeen laskeutua Portinkurun pohjalle ja siitä takaisin laavulle. Reitin pituudeksi arvioimme noin 10 kilometriä. Alkuun tein heti virheen suunnistamisessa ja lähdimme hiihtämään väärää moottorikelkkauraa pitkin. Reitti tuntui jotenkin väärältä, ja parin kilometrin hiihtämisen jälkeen oli meidän pakko varmistaa sijaintimme GPS:n avulla.

Aloittelijamainen virhe heti alkuun melkein alkoi harmittamaan, mutta näimme nyt hienoja paikkoja reittimme ulkopuoleltakin. Lopulta nousimme oikeaa moottorikelkkauraa kohti Petäjä-Lotjan huippua. Matkalla oli hakkuuaukio, jolta aukesivat mukavat näköalat aina Iso-Syötteelle asti.

Petäjä-Lotjan ja Lotjan vaarojen välissä on satumainen suo.

Petäjä-Lotjan huipulta ei enää näkymiä auennut. Varmistimme sijaintimme GPS:n avulla, huipulla olimme, mutta metsä esti näkyvyyden. Jatkoimme matkaamme kohti Lotjaa, näkyvyys ei ollut kovin hyvä ja korkeuserot niin loivia, että ilman hyvää suuntavaistoa, kompassia tai GPS-laitetta suunnistaminen on todella vaikeaa. Petäjä-Lotjan ja Lotjan huippujen välistä löysimme kauniin suon.

Jokin iso lintu korkeimman kuusen latvassa.

Etsiessämme Lotjan huippua huomasin oksien välistä jonkin tumman hahmon korkeimman kuusen latvassa. Pidempää teleobjektiivia ei ollut matkassa, vain 24–105 mm objektiivini. Lintu vaikutti melko suurelta, päätin päästä lähemmäksi. Pääsin hiipimään melkein suoraan kuusen alapuolelle, sain muutaman kuvan. Otus käänsi päänsä kohti minua ja se oli hiiripöllö!

Komea hiiripöllö katseli minua Lotjan korkeimman kuusen latvasta.

Objektiivini oli jo ihan jäässä, ja automaattitarkennus ei enää toiminut. Sain kuitenkin käsin säädettyä tarkennuksen suunnilleen kohdalleen ja muutaman tunnistettavan kuvan hiiripöllöstä. En ole ennen päässyt yhtä lähelle paikallaan olevaa pöllöä ja tilanne oli ikimuistoinen.

Hiiripöllöllä on pitkä pyrstö ja lentävä pöllö näyttää kauempaa katsottuna aivan haukalta.

Lotjan huipulla kävi sama kuin Petäjä-Lotjalla. Vaaran huipulla olemisen pystyi todentamaan vain GPS:n avulla. Lotjan huipulta lähdimme hiipumaan kohti Portinkurua, mutta huomasimme aukion lähellä Lotjan ja Välivaaran välistä pikkukurua. Aukiolta oli näköalat pitkälle, ja vaikka en hakkuuaukioista yleensä pidä, oli näköala mahtava ja aukiolle jätetyt kelot hienoja.

Hakkuuaukiolle oli jätetty komeita keloja pystyyn.

Ilta alkoi jo hämärtyä ja epäilimme, ettemme kerkiä enää Portinkurun pohjalle. Meillä oli kyllä otsalamput mukana, muttei niiden valossa juuri maisemia voi ihailla. Laskeuduimme kyllä lähelle kurua, ja näin kurun vilaukselta puiden välistä. Kuru näytti todella kauniilta, mutta kunnollisen valokuvan saaminen ei tällä kertaa onnistunut. Koska laavupaikka oli niin kaunis, luulen meidän vielä joskus kurulla käyvämme. Ehkäpä se olisi keväällä myös kaunis?

Portinojan laavulla on tunnelmaa. Tunnelma on parhaimmillaan yöpyjille.

Kerkesimme laavulle ennen pimeää ja saimme tulet helposti aikaiseksi hyvillä polttopuilla. Pakkanen oli hiukan yöksi kiristymässä, ja Ilmatieteenlaitos lupasi jopa -22 asteen pakkasia yöksi. Minulla on kunnollinen talvimakuupussi, jossa olen nukkunut yli -20 asteen pakkasissa, ja vaimollani on kaksi kolmen vuodenajan makuupussia päällekkäin. Se on myös toimivaksi todettu yhdistelmä, kun toinen pusseista on selvästi isompi, kuin toinen.

Viihdyimme laavulla todella hyvin. Pudasjärven seuduilta olimme kuulleet monia kummitustarinoita, selittämättömiä valoilmiöitä ja jopa tarinoita ”räjähtävästä” järvestä. Nukuimme kuitenki niin sikeästi, etteivät yön pimeydessä kulkevat voimat saaneet meitä hereille.

Tämä on Pudasjärvestä kertovan juttusarjan viides osa. Juttusarja on toteutettu yhdessä Pudasjärven kaupungin kanssa vuosina 2016–2017. Sarjan aiemmat retkikertomukset ovat: Kupson kutsu, Hampusvaara, Rumavaara ja Vitikko.

Paikkoja karttalinkkeinä:

Auton pysäköintipaikka.

Portinojan laavu.

1 reply
  1. Kulkija
    Kulkija says:

    Kiitos mukavasta retkikuvailusta, ja kuvista! On mielenkiintoista lukea näistä suhteellisesti vähemmän tunnetuista kohteista, joihin on kuitenkin itsellä jonkinlainen tunneside. Petäjä-Lotja – Lotja ovat näköjään edelleen hienoja paikkoja vierailla – ainakin talvella, jolloin lumi peittää pahimmat hakkuuhaavat. Lotjan lakisuo oli vielä 2000-luvun alussa todella satumainen paikka vierailla, jonka laidalta avautui kauniit maisemat Naamangan suuntaan. Pian tämän jälkeen metsähallitus teki alueella hyvin kyseenalaisia hakkuita, mutta jäljelle jääneet lakimetsiköt on onneksi suojeltu MH:n sisäisellä päätöksellä (ns. vanhojen metsien dialogikohteet).

    Myös Portinkurun ympäristö (osa Syötteen kansallispuistoa) suojeltiin aikanaan erillisenä aarnialueena ja sitä voineekin kutsua yhdeksi Syötteen seudun varhaisimmista suojelualueista. Kertoo paljon Portinkurun metsien suojeluarvoista.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.