Pohjanmaan poika ihmeissään Aallokkokosken rannalla Kuusamossa

Aallokkokoski on poikkeuksellisen pitkä yhtämittainen koski. Kuusamossa Oulangan kansallispuistossa Kitkajoessa aaltoileva koski putoaa alle kilometrin pituudellaan 10–15 metriä. Harvinaisesta pituudestaan huolimatta koski jää helposti Karhunkierroksen koskipaljoudessa muiden jalkoihin. Osittain syvällä kanjonissa kulkevana Aallokkokoski ei tule yhtä lähelle retkeilijää kuin esimerkiksi Myllykoski.

Kansainvälisen melojien koskiluokituksen mukaan Aallokkokoski on IV-luokan koski. Hyvin vaikean melojille koskesta tekee ainakin runsas kivien määrä. Pohjanmaalla asuvalle vapaana tyrskyvä Aallokkokoski on ihme. Lakeuksien suurimmat kosket ovat voimalakäytössä, ja monia jokia säädellään voimakkaasti tulvien välttämiseksi.

Aallokkokoskelle pääsee kätevästi esimerkiksi Oulanka Basecampista tai pientä Karhunkierrosta pitkin Juumasta.

Aallokkokoski on todella pitkä koski. Tämä kuva on otettu alajuoksun suuntaan samasta paikasta kun seuraava kuva yläjuoksun suuntaan.

Jatkuvasti koskea mielen täydeltä

Kävin ensimmäisen kerran Aallokkokoskella valokuvaamassa tammikuussa 2016. Kävelin kosken länsireunaa Myllykoskelta kohti Jyrävää. Fanaattisena virtaavan veden ystävänä pohdin jo yliannostuksen mahdollisuutta, voiko näin kaunis koski jatkua loputtomiin?

Aallokkokoski pienen karhunkierroksen reitin varrelta, Kitkajoen länsipuolelta lintuperspektiivistä kuvattuna.

Ystävänpäivänä 2017 kuvasin Aallokkokosken itärannalla kirkkaalla talvisäällä. Itäpuolelta koskea pääsee lähemmäs kuin länsirannalta, missä Karhunkierros kulkee korkealla jyrkän kanjonin päällä.

Länsirannalta Aallokkokoskea voi ihailla lintuperspektiivistä vihreiden havumetsien keskellä. Itäpuolen polulta voit jopa poiketa lähes suoraan rantaan kosken pauhun keskelle kosken alkuosassa. Läheltä koskea löytyy paljon hienoja yksityiskohtia kuvattavaksi, kuten katajia ja naavaa.

Koski aaltoilee vihreiden havumetsien läpi.

Kaiken kaikkiaan Aallokkokoski on tyrmäävän hieno paikka. Kosken pituus, suuri korkeusero ja erityisesti poikkeavan kaunis ympäristö tekevät Aallokkokoskesta paikan, jonka rannalla istuessa aika pysähtyy. Istuin kuvausreissulla kahvikuppi kädessä lumisella joenpenkalla virtaavaa vettä katsellen. Aallokko täytti mieleni, muuta ei tarvita.

Kitkajoen pienoismalli Riipisen matkamuistomyymälässä.

Monille melojille Aallokkokoski on unelmien täyttymys. Kosken alajuoksulla on kanootilla oltava tarkkana, matkaa hengenvaaralliseen Jyrävän vesiputoukseen on vain muutamia satoja metrejä.

Kosken aaltojen korkeus ja voima estää niitä jäätymästä. Vain muutama päivä ennen tämän kuvan ottamista tammikuussa 2016 Kuusamossa lämpötilaksi mitattiin -39,3 astetta.

Lisää kuvia Aallokkokoskelta löytyy esimerkiksi Kuvakulmilla.com -blogista.

Kartta. N=7350534.860, E=608735.440

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.