Pisamalahden luolat ja linnavuori, Sulkava

Pisamalahden linnavuori on mahdollisesti jo rautakaudella varustettu puolustusasema noin tuhannen vuoden takaa. Tämä aikoinaan linnoitettu luonnonjyrkkä vuori tarjoaa nykypäivän ihmiselle nähtäväksi poikkeuksellisen hyvin säilyneet alkuperäiset mäkilinnan kivirakennelmat, sekä avarat näköalat jylhään järviseen luontoon.

Vuori nousee pystysuoraan 55 metriä Saimaan vedenpinnan yläpuolelle. Mikäli kärsii korkeanpaikan kammosta, on syytä jättää vierailu Linnavuorelle muille. Tosin ihailtavaa riittää vuoren juurellakin laiturissa, jossa ihminen tuntee oman pienuutensa. Linnavuoren korkeat kalliot ja syvät rannat eivät ole lasten leikkipaikkoja.

Linnavuoren laelle muurin taakse jää noin 100×120 metrin alue, jossa on aikoinaan ollut muun muassa ainakin 14 heittokivikasaa. Vuoren juurella on kaksi luolamaista onkaloa. Näistä luolista päätimme juurikin ottaa selvää.

Ensimmäinen löytö oli kolo, joka paljasti lähemmällä tarkastelulla lähes kymmenmetrisen pudotuksen kuilun pohjalle. Tämän havainnon perässä suuntasimme etsimään sisäänmenoaukkoa alempaa kalliosta. Kohta se löytyikin. Sisään mentyä luola jatkuu kapeana solana, jonka leveys on metristä puoleenmetriin. Pohjaltaan luola on melko tasainen, muutamaa isoa kiveä lukuunottamatta.

Vaatteet täälläkin saa likaiseksi, koska seinämät ovat ”inhan kosteat”, mutta ne kannattaa liata jo pelkästään kokemuksen takia. Halkeamalle kertyy mittaa peräti 24 metriä. ja se on kokomatkalta liki pimeä. Tämä on luola Suomen mittapuun mukaan ja vielä hyvä sellainen. Voin suositella, kyseessä on allekirjoittaneen mielestä yksi Suomen parhaita luolia.

Mutta palataan itse Linnavuoreen ja historiaan.Mäki on kolmelta suunnalta äärimmäisen jyrkkäreunainen ja itäpuolisella hieman loivemmalla reunalla on vallin jäännöksiä. Muuri on noin 120 metriä pitkä, ja sen kivinen perustus on erittäin jykevä; se on tehty suurista kivistä, ja on edelleen paikoin lähes kolme metriä korkea.

Vanhin toistaiseksi löytynyt kirjallinen maininta linnavuoresta on vuodelta 1561. Silloisessa veroluettelossa sen mainitaan kuuluvan Säämingin pitäjän Iitlahden kymmenyksen talonpojille Hannu ja Heikki Kontiaiselle.

Linnoitus on oletettavasti rakennettu rautakaudella tai keskiajalla. Olettamukseen kuuluu myös, että linnasta länteen sijaitseva Vartioniemi kuuluisi samalle ajalle. Erään hypoteesin mukaan linna olisi rakennettu läntistä uhkaa eli hämäläisiä vastaan.

Linnavuori ja sitä ympäröivä maisema on Sulkavan merkittävimpiä matkailunähtävyyksiä. Sulkavan Suursoutujen kilpailureitti kulkee aivan linnavuoren editse ja se onkin mielenkiintoinen paikka seurata kisaa.

Lopuksi täytyy vielä tähdentää, että näkymää ei voi tallentaa kameralla vaan se on parasta käydä itse katsomassa.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6847312 E 569637

3 replies
  1. Harri Leino
    Harri Leino says:

    Tuo kyseinen luola jäi meiltä todella löytämättä. Olin tietoinen sen olemasta olosta, kuten ilmeisesti että alueella on myös sukellettavissa oleva luola. Tuolloin aikataulu teki tehtävänsa ja seuraava kohde jo kutsui meitä, joten emme jääneet etsimään noita kahta tarkemmin.
    Tarkoitus olisi palata paikalle myöhemmin ja todentaa myös nuo silloin jääneet luolat tosiksi. Kiitos, vinkistä.

    terv,
    Harri Leino

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.