Pirunkallion luola, Parainen

Eli luolaseikkailu Varsinais-Suomessa, osa 1.

Kello väänsi viisareitansa puoli seitsemää kohden ja kohta sen jälkeen älysi herätyskellon virkaa toimittanut kännykkäkin piipata. Oli heinäkuun viimeinen sunnuntai. Unihiekka kaihersi silmissä vain nimeksi, sillä kohta oli suuntana Turku, missä Harrin ja Jannen opastuksella piti vietettävän päivä Varsinais-Suomen luolien merkeissä.

Koska sekä ajomatka että oppaiden yhyttäminen sujuivat suosiollisissa merkeissä, oli kurssi pian kohti ensimmäistä kohdetta. Kyseessä oli itselleni tyystin tuntematon Pirunkallion luola Paraisilla. Sitä kohden suunnatessamme tiesi Janne vielä kertoa siellä asustavan kerrassaan harvinaisen otuksen, luolahämähäkin. Niitä ei aivan joka kolossa tapaakaan. Mantereella havaintoja on vain parista paikkaa ja loput Ahvenanmaalla.

Siinä missä muutaman vuoden takainen kartta näytti olevan umpimetsää, oli nyt tie. Autolla pääsi aivan kohteen viereen, joskin maiseman perusteella ei olisi välttämättä arvannut, että vaatimattoman näköinen kivikasa kätkisi sisälleen jotain niinkin hienoa. Sen sijaan raosta sisään ahtautuessa tämä kävi ilmi hyvin nopeasti. Kaltevia, liukkaita kiviä, kapeita rakoja ja korkeuseroja riitti. Kaiken kruunasi ukkosrintaman kostuttama helleilma, liki tuuleton.

Itse luola on syntynyt kun jäämassojen paino on runnellut Varsinais-Suomen kallioperää. Luola on monihaarainen, vaikeasti hahmotettava ja hyvin sokkeloinen. Pituutta sille on vaikea sanoa, mutta kokonaispituus on kymmenen metrin paremmalla puolella. Otsalamppu on liki välttämätön varuste. Vaikka päivän valkea välillä kivien raoista pilkottaakin, on hämärssä lohkareikossa liikkuminen muutoin turhan riskialtista puuhaa.

Näin lopuksi täytyy vielä erikseen korostaa, että kyseessä ei todellakaan ole mikään perhekohde, vaikka autolla perille pääseekin. Pirunkallion koluttuamme oli vuorossa sitten päivän ehkä hienoimmaksi tuttavuudeksi osoittautunut Ryövärinluola, johon laskeudumme seuraavalla kerralla.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6696170 E 241967

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.