Piristystä päiviin ja katse eteenpäin! 8 tapaa joilla käännät tämän erikoisen kevään hiukan paremmaksi

Kevät tuo aina mukanaan uusia tuulia ja on samalla mitä mainiointa aikaa myös oppia ja oivaltaa jotakin uutta. Listasin tähän kahdeksan vinkkiä, joiden avulla voit ammentaa luonnossa oleskelusta ja kotinurkilla vietettävästä vapaa-ajasta enemmän sekä saada ajatukset hetkeksi pois kevään pääuutisaiheista. Mihin näistä aurinkoisista toimista sinä tartut ensimmäisenä?

Tee retkihaavekartta

Haaveilu on mainio tapa kääntää mieli valoisammaksi ja suunnata katse tulevaisuuteen. Tee unelmakartta johon listaat vaikkapa ne retkikohteet, jotka haluat jonain päivänä nähdä, tai ne elämykset, jotka haluat maamme kauniissa luonnossa kokea. Voit ryhmitellä karttaa vaikka vuodenajoittain. Haave voi olla vaikka kesäinen melontaretki jossakin kansallispuistossa, syksyisen aamunkoin seuraaminen suolla, saimaannorpan bongaaminen, Finlandian kuuntelu Ukko-Kolilla tai vaikka jonkin tietyn kääpälajin löytäminen… Mitä tahansa! Miltä sinun retkiunelmakarttasi näyttää? Jos perheessä on lapsia, tehkää jokainen oma karttanne tai sitten yksi iso, yhteinen kartta. Sen voi askarrella vaikka niin hienoksi että se tekee mieli kehystää seinälle!

Omalla retkihaavekartallani tällä hetkellä kaikkein kirkkaimpana mielessä siintää snorklausretki Kiteelle ja Hossaan. Toteutuipa retki sitten ensi kesänä tai vasta ensi vuonna, jo pelkkä sen ajattelu saa hymyn huulille ja tuntuu ihanan jännittävältä.

Korjaa ja huolla retkivaatteesi

Onko kuorivaatteeseen lentänyt kipinä? Tuliko merinovaatteeseen reikä tai repesivätkö housut? Korjaamalla vanhaa sen sijaan että ostat uutta säästät sekä rahaa että luontoa. Vaatteiden korjaaminen ei ole rakettitiedettä, joten kannattaa ryhtyä rohkeasti toimeen. Tässä jutussa kerrotaan ohjeet edellä mainittujen ongelmien korjaamiseen. Lue myös juttumme retkivaatteiden vahauksesta – miksi, mitä ja miten kannattaa vahata?

Kokoa kirja tai ala pitää blogia retkimuistoistasi

Yksi nykypäivän hienouksia on se, että omista valokuvistaan voi netissä suunnitella kirjan ja tilata sen sitten itselleen. Ja kuten tulevasta haaveilukin, myös menneiden hyvien hetkien muistelu tuo hyvää mieltä. Onko sinulle kertynyt retki-, luonto- tai vaelluskuvia, joista voisit koota kirjan? Tällainen kirjalahja ilahduttaisi varmasti myös läheisiäsi, jotka kenties ovat mukana kirjan kuvien seikkailuissa. Itse haaveilen, että ensi syksyyn mennessä minulle olisi kertynyt hyviä vedenalaiskuvia jo pieneksi kirjaksi asti.

Voit myös alkaa koota näitä muistoja sekä tuleviakin seikkailujasi ikiomaan blogiisi! Katso täältä kuinka voit perustaa oman Retkipaikka Explories-retkiblogisi.

Suunnittele kukkaniitty pörriäisille

Planeettamme pörriäiset ovat pulassa. Hyvä uutinen on se, että melkeinpä jokainen meistä voi olla avuksi ja se on kaiken lisäksi hauskaa: samalla kun autat, ympäröit itsesi luonnolla kotonakin. Unohda työläs nurmikko ja kylvä sen tilalle kukkaniitty – kaupoissa myydään valmiita siemensekoituksia ja netistä löytyy ohjeita. Askartele lasten kanssa hyönteishotelli tai jätä pihamaalle lahopuuta. Myös muita keinoja auttaa pulaan joutuneita pörriäisiä on – tutustu Ylen Pelasta pörriäinen -kampanjaan ja käy kertomassa, mikä on oma tekosi. Omat pörriäistekovalintani ovat nurmikon jättäminen leikkaamatta, tietenkin myrkyttömyys sekä se, että annan pihametsässäni olla myös lahopuuta.

Opi herkuttelemaan voikukilla

Voikukka ei ole maamme kasveista suosituin, mutta se ei ole ansainnut tulla parjatuksi. Kyseessä on hyvin monipuolinen kasvi, josta voi pienellä vaivalla loihtia mainiota ruokaa. Poimi tästä jutusta vinkit voikukkien hyödyntämiseen villiruokana. Meille Retkipaikkaan ja Haltia Shopiin on tulossa pian myyntiin myös kutkuttavan upea Voikukka! Pientareelta pataan -teos, jonka kuvat ja reseptit todistavat että voikukka voi rikkaruohon sijaan olla todella upea raaka-aine herkullisiin ruokiin ja jopa juomiin.

Voikukkien lisäksi kevään mukana maasta puskee toki monia muitakin hyviä villiruoka-aineksia. Poimi vinkkejä niiden hyödyntämiseen vaikkapa tästä! Minä testasin viime keväänä nuoria maitohorsmia tankoparsan tilalla ja kyllä olivat hyviä.

Kokeile uusia retkiruokareseptejä

Retkiruokavinkkejä voi kokeilla myös kotioloissa ja nyt onkin hyvin aikaa testailla, mitkä uudet reseptit ovat omaan sekä perheen makuun ja mitkä eivät. Niinpä kun korona jonain päivänä väistyy ja retkikohteissa uskaltautuu taas tulipaikoille, ovat uudet suosikkiherkut jo selkeinä mielessä. Retkiruokasivultamme löydät paljon reseptejä. Lue myös sekasyöjän vinkit parempaan ja terveellisempään retkiruokailuun.

Retkeile kirjojen maailmassa

Kuuluuko ihminen metsään ja kuinka metsäretkestä saa enemmän irti? Peter Wohllebenin Metsän käyttöopas tarjoaa uusia, virkistäviä ja ravisuttaviakin näkökulmia meille suomalaisille niin läheiseen metsäaiheeseen. Myös Metsän salainen elämä opettaa näkemään metsän täysin uusin, oivaltavin silmin. Kaukosaarten Aino taas on historiallinen romaani, joka johdattaa Färsaarten mykistäviin maisemiin ja kauas viikinkiaikaan. Karkaa myös Lapin erämaihin kutkuttavasti kerrotun Sompion matkassa (tämä on oma kestosuosikkini) ja suunnittele, mitä seitoja käyt tervehtimässä seuraavalla vaelluksellasi. Kaikki kirjaesittelymme ja -suosituksemme löydät täältä.

Nauti luonnosta

Mene pihalle, puutarhaan tai lähimpään metsään ja nauti. Ei tarvitse kerätä askeleita tai kilometrejä, ei tarvitse tulistella, ei tarvitse kitkeä eikä touhuta mitään – ole vain, lepää ja nauti. Tunne kevään ilma iholla ja keuhkoilla, kuule linnunlaulu, aisti eloon heräävän maan tuoksu ja energia. Unohda ruuhkaisat suositut retkikohteet ja valitse nähdä oman lähiluontosi voima ja arvo. Meillä täällä pohjoisessa on vielä yli metri lunta, joten koska en itse voi vielä pötköttää sammalikossa, aion tänä viikonloppuna virittää riippumaton hankien ylle päivälepopaikaksi.

Jos kaipaat vinkkejä ajan kuluksi luonnossa oleskeluun, löydät niitä täältä.

Annathan myös luonnosta saamasi hyvän mielen kiertää! Maailma tarvitsee nyt positiivisia energioita.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.