Peurasuvannon lintutorni piilottelee nelostien vieressä – ylhäältä yllättävän komea maisema Kitiselle

➡ 400 metriä / suunta
? 0,5 h
⚫⚪⚪ Helppo reitti, ei esteetön
Paikka kartalla
? Ei tulipaikkaa

Harva hieno paikka on yhtä aikaa niin vieressä ja niin piilossa, kuin Peurasuvannon lintutorni Sodankylässä. Komea lintutorni kohoaa kirjaimellisesti vain kivenheiton päässä nelostiestä, mutta on niin tehokkaasti metsävallin kätkemä, ettei sitä tiellä ajaessa näe, ellei osaa juuri oikealla sekunnilla katsoa juuri oikeaan kohtaan ja etsiä silmillään tornin siluettia. Paikka on kuitenkin mitä oivallisin happihyppelymahdollisuus: puuduttavan ajamisen saa hetkessä vaihdettua viilentävään metsäretkeen Kitisen komeissa maisemissa.

Ainoa lintutorniin viittaava, selkeästi havaittava merkki on P-paikka ja infotaulu, josta lintuja tunteva tunnistaa merikotkan kuvan. Infotaulun otsikko ”Peurasuvannon lintutorni” saa miettimään: Missä ihmeessä täällä mitään tornia on? P-paikalle kannattaa kuitenkin pysähtyä, sillä hyvin nopeasti askeleet johdattavat metsäpolulle kohti pohjoista. Lintutornille on muutaman sadan metrin kävely P-paikalta.

Alkumatkan reitistä voi taittaa ihanasti Kitisen rantaa pitkin. Tien läsnäolo unohtuu, kun otsaa viilentää joen raikas tuuli, ja silmiä hivelee rakentamaton luonto. Puolivälissä matkaa rantapolku kuitenkin loppuu, jolloin on siirryttävä rinnettä ylös. Siellä polku jatkuu nelostietä myötäillen.

Polku on merkitty jykevin puutolpin, eikä minkäänmoista eksymisen mahdollisuutta ole, sillä reitti kulkee kapealla kaistaleella joen ja tien välissä. Lopulta saavutaan lintutornille, joka ilmestyy metsän suojista näköpiiriin vasta aivan viime hetkellä ennen perille saapumista.

Torni on jykevä, hyväkuntoinen ja mukavan korkea. Rappuset ovat jyrkät, joten varovaisuutta on syytä noudattaa.

Peurasuvannon lintutornista on ilahduttavan komea näköala Kitiselle. Vaikka torni tieltä nähtynä on metsän piilottama, on sieltä kuitenkin mahtavan avara näköala toiseen suuntaan, joelle. Koska torni ei ole jäänyt puiden jalkoihin, on täältä helppo ihastella paljon muutakin kuin pelkkiä metsän latvuksia.

Ounasjoen vielä tulviessa, ei monin padoin rakennettu Kitinen vaikuttanut tietävän kevättulvista mitään. Jopa rantapolku oli rutikuiva ja helposti kuljettavissa. Tornin edessä avartuvaa suoaluetta suojasivat selkeästi ihmisen rakentamat maavallit, joiden etupuolella virtasi Kitinen ja toisella puolella vesi vaihtui kohta suoksi. Alue hahmottuu selkeimmin kartalta.

Olimme reissussa ex tempore, ja kiikarit olivat kotona. Taas sen sai huomata, että aina pitäisi olla kiikarit matkassa, sillä ikinä ei tiedä, milloin tulee reissu lintutornille. Yritin tähyillä merikotkaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Lapissa olen nähnyt merikotkia Tenolla, mutta en täällä Sodankylässä. Lintumiehet ja -naiset kuitenkin tietävät, että suuret tekoaltaat Lokka ja Porttipahta ovat houkuttaneet merikotkia asumaan myös tänne Sompion Lappiin.

Ennen Peurasuvantoa olimme vierailleet Pohjois-Sodankylässä ja aina Saariselällä saakka. Valtava kunta näytti todellisen kokonsa kevään merkeissä: pohjoisessa koivuissa oli hädin tuskin silmuja, Peurasuvannossa hiirenkorvat olivat jo suuret ja meillä kotona Etelä-Sodankylässä näytti samaan aikaan (19.5.2018) jo aivan kesältä.

Nautittuamme Kitisen maisemista ja raikkaista tuulista, päätimme palata autolle ja jatkaa matkaa kotiin.

Vaikka lintutorni oli hieno vierailukohde, sai sen P-paikka minut surulliseksi vielä lähtiessä. Näytti siltä, kuin roska-auto olisi kipannut koko sisältönsä P-paikan ojaan ja metsänreunaan. Tölkkejä, pulloja ja kaikenlaisia roskia oli melkein maa valkoisena. Todella surullista. Kuka kehtaa tehdä tällaista? Asun itse Sodankylästä Kittilään johtavan tien varrella, ja on tosi ikävä huomata, että autojen ikkunoista heitetään kaikenlaista roskaa, mehutölkkejä, kolmioleipämuoveja, tyhjiä karkkipusseja ja tupakka-askeja, jopa kokonaisia roskapusseja. Tällaisen välinpitämättömyyden edessä olo tuntuu toivottomalta.

Onneksi tältä reissulta roskat eivät jääneet viimeisenä mieleen. Etelään ajellessamme piipahdimme vielä Ilmakkiaavan pitkoksilla. Raikas Pomokairan suopuhuri puhalsi ikävät ajatukset pois mielestä, ja katselimme, kuinka porot vaelsivat kauempana aavalla. Ilmakkiaavasta voit lukea lisää tästä.

Suosittelen Sodankylässä nelostietä (muulloin kuin talvella) ajavien pysähtymään sekä Ilmakkiaavalla että Peurasuvannon lintutornilla. Molemmat paikat ovat vaivattomia saavuttaa ja tunnelmaltaan ja maisemaltaan tyystin erilaisia.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.