Perälän luolat, Nuuksio, Espoo

Jos Nuuksion reissun ensimmäinen kohde, Vähä-Hauklammen luola ylitti odotukset joka suhteessa, samaa ei voinut sanoa toisesta kohteesta. 4 kilometrin taivalluksen päättääksi kun Syvä-Antiaksen pohjoisrannalta löytyi vain komea kalliojyrkänne. Mainittu luola oli sen verran vaatimaton kolo, ettei se ottanut löytyäkseen.

Kylliksemme kivenkoloja kurkittuamme oli lopulta luovutettava. Kellokin oli kiiruhtanut jo sikäli pitkälle, että alkuperäisestä reittisuunnitelmasta oli vaihdettava lyhyempään, muutoin pimeä pääsisi yllättämään. Mainittakoon, että aivan vesiperä tämä harharetki ei ollut, vaan antoi mukaan mukavat määrät kosteikkovahveroa.

Näin löysimme itsemme astelemasta Suolikkaan sijaan kohden perälää, jossa piti odottavan ainakin kaksi luolaksi tituleerattua koloa. Tämä tieto osoittautui myös paikkansa pitäväksi. Ensimmäisenä katse löysi ruhjoutuneen jyrkänteen juurelta pienen lippaluolan, joka ylevästi uhmasi painovoimaa.

Tästä yläoikealta puolestaan löytyi alueen suurin luola, siinä viitisen metriä pitkä. Noin 50 metriä pohjoisempaa löysimme vielä suuren haljenneen lohkareen muodostaman rakoluolan. Näiden lisäksi alueelta löytyi vielä muumama kiinnostava kallionrako, katottomia tosin.

Paikka on hieno, mutta hieman syrjässä Nuuksion turistireiteiltä, joten kohteille pitää suunnata melkeinpä varta vasten, vaikka Suolikkaan reissuun yhdistettynä. Suolikkaan eteläpään seuduiltahan löytyy peräti kolme luolaa, joista Retkipaikka yrittää tehdä jutun vielä tänä syksynä.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6689299 E 364673

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.