Peisin polku
Harjuranta, Varkaus
Tarinoiden erakon mailla
Harjurannalla, Joenmäenvuoren ympäristössä, kiertelee noin 4 kilometriä pitkä Harjurannan luontopolku, Peisin polku. Reitti on merkitty tauluin ja opastenauhoin. Matkan varrella on 7 taulua. Alueella kerrotaan asuneen Peis-Immosen, erakon, josta yhä tänä päivänä liikkuu monia tarinoita.
Harjuranta kuuluu Varkauden kaupunkiin ja sijaitsee Suomen suurimmassa saaressa, Soisalossa.
Peis-Immonen lupautui oppaaksemme luontopolulla ja värittää kunkin paikan menneisyyttä muisteluksillaan.
”Monen monta kertaa näin tällä paikalla pontikkapöntön porisevan, ja kävinpä itsekin siitä silloin tällöin pimeyden turvin maistamassa!”
Kuusen alla lojuu vieläkin pontikankeittovälineiden jäänteitä. Pontikka on laittomasti tehtyä, tavallisesta viljasta tai sokerista käyttämällä ja tislaamalla valmistettu viina. Nimi on tullut muuan punaviinilaatua tarkoittavasta ranskankielisestä sanasta pontacq.
Vuonna 1866 viinanpoltosta tuli valtion yksinoikeus. Koska maalla oli vuosisatojen ajan kuitenkin poltettu omaa viinaa, eivät kaikki halunneet lakia noudattaa. Monet keittovälineet piilotettiin oksien suojiin metsän keskelle. Jos viranomaiset löysivät näitä piilopaikkoja, keittäjälle oli luvassa sakot ja keittovälineiden menetys.
Tämä paikka ei kuitenkaan ole pelkkä laittomuuksien lähde, vaan sen lähellä olevalla lähteellä on käyty talvisin myös pyykillä. Lähteessä kasvaa muun muassa Suomessa erittäin harvinainen sammallajike, kiiltoleväsammal.
”Tässä sijainneesta myllystä kävin silloin tällöin hakemassa vähän jauhoja lampaanpotkan seuraksi. Kehittelin nimittäin vuosien saatossa luolassani aivan herkullista reseptiä lampaalle.”
Vanhasta myllystä ei ole jäänyt juurikaan merkkejä jälkipolville, mutta Peisi muistelee myllyn olleen toiminnassa reilut sata vuotta sitten. Ennen vanhaan jauhoja ei ostettu pussissa kaupasta, vaan niitä tehtiin itse kasvattamasta viljasta. Vilja käytiin jauhattamassa myllyssä, jossa jauhaminen tapahtui kiviparin avulla. Käyttövoimana on käytetty vuosisatojen aikana niin vetojuhtia, vesivoimaa, tuulta, kuin nyttemmin höyryä ja sähköäkin. Yhä tänä päivänä kiviparimenetelmää käytetään kokojyvä- ja ruisjauhojen valmistamiseen.
1800-luvulla alkoi maahamme tulla kotitarvemyllyjen rinnalle sekä ammattimylläreiden että osuuskuntien omistamia myllyjä. Myllyn käytöstä on joutunut maksamaan myös veroa. Vuonna 1625 tuli Ruotsi-Suomessa voimaan jauhetuista viljoista maksettava välillinen vero, joka 10 vuotta myöhemmin muutettiin välittömäksi veroksi, henkirahaksi.
Tällä paikalla on ollut myös pärehöylä. Päreet ovat yleensä 5-8 sentin levyisiä ja 2 millin vahvuisia, pituudeltaa vaihtelevia puusäleitä, joita on käytetty vakkojen ja valujen valmistukseen, rakennusten kateaineena sekä aikaisemmin myös huoneiden valaisemiseen.
”Tähän pihlajaan kiipesin jo 100 vuotta sitten karkuun, kun lainaamani lampaan omistaja olisi halunnut eläimensä takaisin. Mutta onhan erakonkin syötävä.”
Peisin polun käkkyräpihlaja on asiantuntijoiden mukaan saavuttanut 100 vuoden kunniakkaan iän. Harmillisesti syksyiset myrskyt ovat kaataneet pihlajan päälle muitakin puita.
Pihlaja kuuluu ruusukasvien heimon puusukuun ja on varsin yleinen alkuperäislaji koko Suomessa, tunturipaljakoita lukuun ottamatta. Kaikkiaan 85 lajikkeesta Suomessa kasvaa luonnonvaraisena 4: kotipihlaja, suomenpihlaja eli härkäpihlaja, ruotsinpihlaja sekä teodorinpihlaja. Pihlaja on valittu Pohjois-Suomen maakuntakasviksi.
Pihlajan kukinta ja marjasato ovat runsaat joka 2. vuosi. Marjamaisista pohjushedelmistä valmistetaan jonkin verran hilloja, marmeladeja ja juomia. Puuta on viime aikoina alettu käyttää uudestaan muun muassa huonekalujen materiaalina.
”Tämä paikka on onnen omiaan auringonlaskun ihastelemiseen. Suoranaista sielunravintoa!”
Täältä saattaa nähdä aina Rantasalmelle asti etenkin silloin, kun puut eivät ole lehdessä. Puiden välissä välkkyvä järvi on Suur-Saimaaseen kuuluva Haukivesi, joka on runsassaarinen ja rantaviivaltaan rikkonainen. Haukivesi sijaitsee 76 metriä merenpinnan yläpuolella. Pituutta sillä on 45 kilometriä ja se levittäytyy 620 neliökilometrin laajuudelle. Haukivedellä sijaitsee Linnansaaren kansallispuisto, joka edustaa Saimaan järviluontoa kauneimmillaan. Alueen saarien suojissa elää kuuluisa saimaannorppa, ja siellä pesii myös eräs maamme tiheimmistä kalasääskikannoista.
Lähellä olevat metsät on hakattu, mutta tilalle on tehty uudisistutus. Vieressä on myös mahtava lohkareikko tai osiin mennyt siirtolohkare, kertakaikkisen komea ilmestys.
Harjurannan kyläyhdistys rakennutti tälle paikalle laavun osana Elävä kylä -hanketta vuonna 1999. Laavu palveli sekä metsästäjiä että kuntoilijoita taukopaikkana. Valitettavasti laavu kuitenkin tuhopoltettiin, ja nykyinen laavu on siirretty tälle paikalle Valkeisenlammen rannalta.
Peisin laavu sopii sekä tulisteluun että yöpymiseen. Sen ympäristössä on sekametsää, jossa kasvaa sekä havu- että lehtipuita. Hieman kauempana vuorella sijaitsi näkötorni jo ennen sotia. Sitä uusittiin jatkosodan jälkeen, mutta myöhemmin kolmiomittaustorni on kaatunut.
Laavun välittömässä läheisyydessä sijaitseva luontokirkko valmistui talkootyönä vuonna 2000 Joenmäenvuoren lähes korkeimmalle paikalle. Sen vihki käyttöön piispa Ville Riekkinen 18. elokuuta samana vuonna, yli 200 vieraan ollessa paikalla. Luontokirkko on oivallinen paikka pienimuotoisiin perhetapahtumiin, ja siellä järjestetään joka vuosi jouluviikolla perinteinen Joulurauhan julistaminen.
Luontokirkkoa, laavua ja niiden ympäristöä ylläpitävät Harjurannan kyläyhdistyksen talkoolaiset.
”Tervetuloa kotiini. Täällä olen asustellut jo vuosisatoja nautiskellen rauhasta ja hiljaisuudesta. Joskus aika on kuitenkin käynyt vähän pitkäksi, ja silloin olen käynyt kiusaamassa heikkohermoisia kyläläisiä. Aarrettani ette kuitenkaan tule löytämään!”
Joenmäenvuori kohoaa 174,5 metrin korkeudelle merenpinnasta. Vuoren etelärinteillä sijaitsee Peis-Immosen kammari, josta on kerrottu kuuluneen lapsen itkua tai karmeaa huutoa pimeinä iltoina. Luola muodostuu monista eri käytävistä vuoren uumeniin. Osa onkaloista on liian ahtaita aikuisille, mutta pääluola on 3-4 metriä pitkä ja metrin korkea. Leveyttäkin on pari metriä.
Luolassa kerrotaan asuneen kyläläisiä kiusannut erakko nimeltään Peis-Immonen. Häntä pidettiin syypäänä moniin ilkitöihin kylällä, esimerkiki lampaiden ja perunoiden varastamiseen. Peis-Immosella kerrotaan olleen kulta-aarre luolaan piilotettuna. Monet ovat etsineet aarretta, mutta ainakin toistaiseksi vuori on säilyttänyt salaisuutensa.
”Ennen vanhaan kävin keräämässä hilloja eli lakkoja tällä suolla.”
Suo kuuluu olennaisena osana suomalaiseen maisemaan, sillä maamme pinta-alasta kolmasosa on suon peitossa. Suolla kasviyhdyskunnat muodostavat itse kasvualustansa, turpeen, jota ihminen puolestaan käyttää muun muassa energianlähteenä. Suot ovat erinomaisia luonnon arkistoja, turvekerroksista on löydetty muun muassa kasvien jäänteitä, kulttuurihistoriallisia esineitä ja jopa hyvin säilyneitä ihmisen ruumiita.
Viljelysmaan tarve on jo pitkään ajanut ojittamaan soita. Rantasalmen historiassa kerrotaan talonpoikien viljelleen suolla jo 1750-luvulla. Kuitenkin vielä 1950-luvulle saakka suurin osa soista oli luonnontilassa. Tällä hetkellä maamme soista on ojitettu noin 60 prosenttia, ja raivattu pelloiksi noin 700 000 hehtaaria. Soiden ojitus muuttaa maisemaa.
Kasvillisuuden perusteella suot voidaan jakaa 3 päätyyppiin: korpeen, rämeeseen ja avosuohon. Korven pääpuulaji on kuusi, rämeellä mänty, ja avosuot eli nevat ja letot ovat melkein kokonaan puuttomia.
”Toivottavasti olette viihtyneet yhtä hyvin kuin minä täällä kauniin luonnon keskellä. Nyt on kuitenkin koittanut kotiinlähdön aika ja pääsen taas nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta. Jos joskus illan jo hämärtyessä kuulette omituisia ääniä tai näette ihmeellisiä näkyjä, se olen vain minä, yksinäinen erakko, joka on tullut tervehtimään teitä.”
Kuuntele luontopolun kohde-esittelyt Harjurannan nuorisoteatterin esitteleminä tästä!
Teksti: Harjurannan nuorisoteatteri
Kuvat: Jussi Judin
eMaaseutu-hankkeen ja Retkipaikan toteuttama mobiiliopas Leppävirran Orinoron, Varkauden Harjurannan ja Sonkajärven Jyrkän reiteille. Sovellus on eMaaseudun kokeilu, joilla pyritään tekemään savolaisia luontokohteita tunnetummiksi, monipuolistamaan niiden käyttöä sekä markkinoimaan niitä digitaalisesti.
