Paratiisikuru – erämaan kukkea keidas
Jos Saariselän erämaa-alueen lumossa kulkee kuin kauniissa kansansadussa konsanaan, ei Paratiisikurua meinaa uskoa todeksikaan. Tämä kukkien ja perhosten pilkuttama piilopaikka on jokaisen erämaankävijän lusikkalistalla.
Suomen Ladun järjestämällä Sokosti Challenge -vaelluksella, Ukselmapään huiputettuamme, tapasimme loivassa rinteessä porolauman. Ne katselivat meitä kuin ystäviään, uteliaasti, ihmetellen. Päätään kallistaen. Huomasin tekeväni samoin itsekin – niin kuin maailma näyttäisi siitä vinkkelistä jotenkin erilaiselta.
Sitten joku jo huikkasi edeltäpäin: ”Mennään jo!”
Minä nyökkäsin poroille ja jatkoin matkaani.
Tunturissa ei tunneta hoppua, mutta tämän paikan näkeminen kieltämättä vauhditti jo vähän väsynyttä askelta. Tauko tulisi tarpeeseen, ja lounasta olisi tarkoitus nauttia Saariselän omassa lomakeitaassa, erämaaresortissa vailla vertaa. Paratiisikurussa.
Talven tuiskujen jäljiltä jäänyt lumi narskui vaelluskenkien alla, kun kuljimme pitkin paksua lumivaippaa kohti kurua. Yksi aloitti lumisodan, toinen pysähtyi ihastelemaan maisemia, kolmas sai pallon niskaansa. Minä seisoin tovin paikoillani, tunnustellen kesäkuun aurinkoa ahavoituneilla poskipäillä, joille olin joutunut lainaamaan kaverilta aurinkorasvaa. Omani olin vahingossa grammanviilannut Kiilopäälle.
Nuoskalumen narahtelut muuttuivat pian pehmeään kahinaan.
Samassa meille aukeni vehreä ja vihanta, kerrassaan uskomaton näky terhakoine mustikanvarpuineen, jotka komistivat kurun kangasvaippaa. Hieraisin silmiäni, kun ohitseni liihotti pieni perhonen. Tuo tuossa on ruohoa. Kauempana liplattaa puro. Oliko tuo linnunlaulua?
Polvenmittainen heinä ei heilahtanutkaan tuulessa, ei ollut virettäkään. Täällä Paratiisikurussa ei ole tuulisista tuntureista tietoakaan.
Miten täällä, keskellä kaikkea paljasta, voi yhtäkkiä avautua tällainen vihreä keidas, joka versoo nuorta koivua ja tuoksuu kukilta? Kyllä Suomen luonto jaksaa yllättää.
Kontrasti puuttomiin paljakoihin on uskomaton.
Täytimme vesipullot kurun pohjalla sijaitsevasta pienestä putouksesta. Jos vieressä on Paratiisilampi, niin onko tämä sitten Paratiisiputous?
Lounaspaikka löytyi loivasta rinteestä, tunturikoivikon vierestä, pehmeältä kangaspilkulta. Primus keitti retkiruoat tuttuun tapaansa sen verran nopeasti, että ehdin ottaa makeat ruokaperäiset muiden vielä keitellessä vesiä.
Vaelluskaverini naureskelivat useaan otteeseen unenlahjoilleni. Olen kuitenkin varma, että osakiittäminen kuuluu tälle upealle, rauhoittavalle ja raukeaksi tekevälle luonnolle.
Leiriytyminen Paratiisikurussa on kielletty ja hyvä niin. Niinpä mekin nostimme tauon päätteeksi rinkat selkäämme ja lähdimme kiipeämään Siliäselän rinteitä ylös tunturinummien upeisiin maisemiin.
Sokostin huiputus olisi vasta edessä.
Lisää tarinoita Sokosti Challengesta ja viikon vaelluksesta löydät kirjoittajan omasta Kaukokaipuu-matkablogista.
Paratiisikuru kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7574387, E 548120.
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!