Paratiisi odottaa pinnan alla: miksi snorklailua ei tulisi jättää vain lasten huviksi

Pudottaudun rannalta syvään veteen. Vedän pään pinnan alle ja käytän kaikki voimani hengityksen tasaamiseen. Rintakehässä tuntuu hetken aikaa pieni paine, ennen kuin keho selviää viilestä säikähdyksestä ja ymmärtää, että hengitys jatkuu edelleen, vaikka ollaan veden alla. Sekuntien kuluessa olo rauhoittuu, ja verkkainen seikkailu toiseen maailmaan voi alkaa.

Lapsena rantavesissä snorklailu oli parasta mitä oli. Saatoin puljata uimarannalla pinnan alla puolikin tuntia putkeen, sitten nostaa pään hetkeksi ylös vain vetäytyäkseni sitten uudelleen takaisin pinnan alle. Uimarannan metelistä ei siellä ollut tietoakaan. Äiti sai joka kerta maanitella kauan, ennen kuin suostuin tulemaan pois vedestä. Tai jos olimme yön yli -retkellä, saatoin olla vedessä koko illan.

Tänä kesänä päätin palata takaisin vedenalaiseen maailmaan. Nämä kokemukset saivat minut ihmettelemään, miksi en ole nauttinut tästä harrastuksesta joka kesä. Miksi snorklaaminen kuuluisi vain lapsuuteen, vaikka uimista harrastaa moni aikuinenkin?

Kun katsomme järveä tai lampea sen rannalta, voimme ihailla: Onpa kaunis maisema! Mutta vasta kun painumme veden alle, voimme ymmärtää ja kokea, että se on aivan täysin oma maailmansa. Ei pelkästään, että maisema on erilainen, vaan siellä myös aistimme kaiken aivan eri tavalla. Veden alla ollessa ei pinnan yllä olevalla maailmalla ole juurikaan merkitystä.

Omasta mielestäni snorklaaminen on yksi parhaista keinoista tuulettua ja harjoitella tietoista läsnäoloa. Se vaikuttaa aivan eri tasolla kuin pelkkä uiminen, jossa pää pysyy pinnalla, ihmisten maailmassa. Veden alle hitauteen ja hiljaisuuteen pääseminen on kuin pako paratiisiin: se on mindfullnessia parhaimmillaan, kun vesi ottaa kaikki aistit valtaansa tavalla tai toisella. Ja mikä parasta, varusteet saa parilla kympillä – no, laitesukellukseen verrattunahan tämä tosiaan onkin lasten leikkiä!

Kun pään vetää pinnan alle, ulkomaailman äänet vaimenevat. Päässä kuuluu vain veden pehmeä solina ja snorkkelista kantautuva ontto suhina, kun hengitys jatkaa työtään. Aivojen on aluksi vaikea ymmärtää, että edelleen voi hengittää, vaikka vesi puristaa kehoa joka suunnasta. Varsinkin kylmässä vedessä on hetken aikaa keskityttävä, että hengitys rauhoittuu.

Pään laskeutuessa pinnan alle siitä katoavat kaikki murheet. Aivot tyhjenevät ajatuksista sekunnissa. Sille tunteelle ei mikään vedä vertoja, kun alla on muutama metri kirkasta vettä ja upea näköala pohjaan. Tunto- ja näköaisti terävöityvät samalla, kun aivot menevät jonkinlaiseen horrostilaan. Aurinkoisella ilmalla on hypnoottista seurata, kuinka veden halki siivilöityvä valo punoo pohjaan jatkuvasti elävää, kultaista verkkoa. Tunne on hyvin erityinen ja kaikessa seesteisyydessään koukuttava.

Lammilla ja järvenrannoilla on myös kotoisaa turvallisuuden tuntua.

Vedessä kaikki on hidasta. Ei tee mieli liikkua nopeaan, vaan ennemminkin tuntuu hyvältä vain kellua hiljalleen eteenpäin potkiskellen. On nautinnollista keskittyä tuntemaan se, kun vesi kannattelee kehoa. Siinä on jotain lapsenomaisen huoletonta ja hauskaa.

Viime kesänä vesi tarjosi myös pakopaikan kuumuudelta, ja itsekin viivyin veden alla monina kertoina varsin pitkiä aikoja kerrallaan. Oli verratonta snorklailla metsälammella, jossa ketään muita ei ollut mailla halmeilla, tai joessa, jossa ahvenparvi tuli kerta toisensa jälkeen hakemaan kylkeni vierestä suojapaikkaa kovalta virralta. Tuntui, että ystävystyin villien kalojen kanssa: ne uivat luokseni joka kerta, kun olin vedessä, ja olivat varsin tuttavallisia. Se oli aika ihmeellinen tunne!

Uimalasit ja snorkkeli kannustavat etsimään myös aina uusia kohteita, sillä mitä useammin pinnan alle painuu, sitä uteliaammaksi mieli tulee näkemään uusia vesiä. Kun kuulee huhuja erityisen kirkasvetisestä järvestä, on vaikea vastustaa sen houkutusta, vaan sitä on lähdettävä itse katsomaan.

Jos vedenalainen maailma kiinnostaa, suosittelen antamaan pikkusormen lapsenmielisyydelle ja hankkimaan snorkkelin ja uimalasit kesäksi. Näitä elämyksiä ei voi pinnan yläpuolella kokea!

Voiko mitään kutsuvampaa olla?

Edit: Jos vedenalaismaisemat kiinnostavat, voi niitä nykyään seurata vaikkapa omasta pienestä blogistani: Vedenalaisretkiä Suomessa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.