Paltamon Kivesvaaran kehittämishanke: Henkeä salpaavat maisemat ja mahdollisuudet

Kainuu on ollut maailmalla kautta-aikain tunnettu hyvin pitkistä ja rotevista asukkaistaan. Kun historian kirjoja tutkitaan, niin peräti kolme suomalaismiestä lukeutuu maailman kymmenen pisimmän miehen joukkoon. Näiden pisimpien suomalaisten sukujuuret ulottuvat Paltamoon ja Puolangalle.

Retkipaikka kutsuttiin tutustumaan Paltamon kunnan suunnitelmiin Kivesvaaralle keskittyvien uusien retkeilyreittien osalta. Ennakkotiedot kertoivat kohteen olevan huikeilla näköaloilla höystetty luontoparatiisi. Suuntasimme kulkumme kohti Paltamon Kivesvaaraa ja sen huipulla sijaitsevaa Elämyskeskus Jättiläisen maata.

Kuva: Helposti löydettävällä Kivesvaaralla on kaikille sopivia retkeilykokonaisuuksia

Helposti löydettävällä Kivesvaaralla on kaikille sopivia retkeilykokonaisuuksia

Jättiläisen maa sijaitsee Kivesvaaralla reilun kahdenkymmenen kilometrin päässä Paltamon keskustasta. Paikalle ajetaan tietä nr.22 Paltamosta Ouluun päin ja tie Kivesvaaralle kääntyy oikealle kohdasta, jossa on kyltti Elämyskeskus Jättiläisen maa. Käännöksen jälkeen neljä kilometriä pitkä hiekkatie vie ylös Kivesvaaran näköalapaikalle. Vaaran päältä löytyvät hyvät palvelut ja Paltamon kunnan toteutuksen alla olevien retkeilyreittien lähtöpaikat parkkialueineen.

Kuva: Kari Heikkinen esitteli suunnitelmia yrittäjäpari Anja ja Vesa Homaselle

Kari Heikkinen esitteli suunnitelmia yrittäjäpari Anja ja Vesa Homaselle

Retkipaikka tapasi Kivesvaaran huipulla Paltamon Kunnan puolesta retkeilyprojektia vetävän hankekoordinaattori Kari Heikkisen ja Jättiläisen maan omistajat, yrittäjät Anja ja Vesa Homasen. Investoinnit viime vuosina Kivesvaaran kehittämiseksi ovat olleet mittavia. Alueen yrittäjien ja yhdistysten pitkäjänteinen sitoutuminen, Kainuun ELY-keskuksen ja Paltamon kunnan panostus luontokohteiden kehittämiseen, ovat luoneet Kivesvaarasta retkeilijöille oivan tukikohdan hyvine palveluineen.

Nyt ollaan ottamassa askelia vieläkin ylemmäs ja luomassa Paltamoon retkeilijöille uusi vertaansa vailla oleva reittikokonaisuus Kainuun korpimaisemissa.

Kuva: Taikalinna kahvila Kivesvaaran huipulla

Taikalinna kahvila Kivesvaaran huipulla

Aloitimme tutustumisen Kivesvaaran alueeseen Kari Heikkisen johdolla Taikalinna-nimisessä kahvilassa. Sain näköalapöydässä nähtäville toteutuksen alla olevien retkeilyreittien kartat. Reittejä jylhissä vaaramaisemissa tulee kiertämään eritasoisia ja pituisia. Kun kahvilan ikkunasta katsoi ulos, pystyi hyvin kuvittelemaan, että kyse on todella luonnonkauniista reittikokonaisuudesta.

Näkymä Kivesvaaran huipulta

Näkymä Kivesvaaran huipulta

Kivesvaaran perusreitit ovat 5–20 kilometrin pituisia patikkareittejä, joiden varrelta löytyy muun muassa harvinaisia kasveja. Alueelle rakennetut 400 linnunpönttöä useille eri lintulajeille takaavat, että nähtävää riittää. Reittien kautta pääsee myös uudelle suojelualueelle Yölinnunkurulle. Kyseessä on n.50ha suojelualue Valkeisenlammen kupeessa. Reittien lähtöpaikan yhteyteen ollaan myös toteuttamassa liikuntarajoitteisille edestakaisin kuljettaessa noin 2 kilometrin pituinen maisemareitti. Hankkeessa on kaikesta päätellen pyritty kattamaan laajasti retkeilijöiden tarpeita laavu- ja taukopaikkoineen.

Kuva: Kivesvaaran retkeilyreittien lähtöpaikalle on jo noussut uusi kota

Kivesvaaran retkeilyreittien lähtöpaikalle on jo noussut uusi kota

Kiehtovimpana ideana on luoda jatkossa yhdysreitit Kivesvaaralta myös Kongasjoen, Kivesjärven ja Hakasuon välille. Kivesjärven rantaa edettäessä pääsee Hakasuon kotiseutupolulle. Tällöin puhutaan jo reitti kokonaisuudesta palveluineen, jonka puitteissa onnistuu useamman päivän patikkaretki Kainuulaisissa vaaramaisemissa. Monipuolisten ja mielenkiintoisilla nähtävyyksillä höystettyjen patikka reittien pituus voi tällöin kasvaa yli 50 kilometrin pituiseksi. Laavuja, kotia ja taukopaikkoja on reitillä tasaiseen tahtiin, mutta toistaiseksi reiteille ei ole toteutettu erätupia.

Yöpyessään Jättiläisen maassa voi retkeilijä myös tehdä päiväkohtaisia pisteretkiä. Halutessaan on retkeilijällä mahdollisuus vaihtaa päivittäin kohdetta. Miltäs kuulostaisi viikon aikana rakastua jylhiin vaaramaisemiin, kokea meloen eräjokia tai päätyä kalastamaan monipuolisille kala-apajille? Alueen historia on värikästä aina Kainuun jättiläisistä Kiveksen järvirosvoihin. Sen aistii monin paikoin reittien varsien infokylttejä lukiessa.

hulppeatmajoitustilat

Kivesvaaralla on hyvät majoituspalvelut huikeine näkymineen

Kivesjärven ja Kongasjoen rannassa olevia laavuja ja kotia on tarkoitus hyödyntää kokonaisuuden luomisessa yöpymismahdollisuuksineen, jos hotellielämä ei ole vaihtoehto. Kivesvaaran huipulta löytyy parkkitilaa suoraan maastoon aikoville ja paljon majoitustilaa sekä kattavat palvelut niitä tarvitseville. Erikoisuutena Jättiläisen maasta voi vuokrata itselleen yöpymiseen linnunpönttöhuoneita, joista avautuu hulppea maisema Kivesjärven suuntaan.

Reittien varrellakin suunnitelmia voi muuttaa vaikkapa patikoimalla Hakasuon myllylle, jossa on taukopaikaksi soveltuva kahvila nuotiopaikkoineen ja hieno 5,8 km pitkä kotiseutupolku. Yrittäjä Vesa Homasen mukaan Jättiläisen maasta pyritään toteuttamaan retkeilijöiden toiveita esimerkiksi kanootinnoutopalveluista mahdollisuuksien mukaan.

Kuva: Reittien pohjina käytetään paikoin vanhoja metsäautoteitä

Reittien pohjina käytetään paikoin vanhoja metsäautoteitä

Uudet perusreitit ovat tarkoitus saada valmiiksi tänä syksynä. Työ onkin edennyt hyvää vauhtia ja lähtöpaikalle on jo noussut vapaaseen retkeilykäyttöön tarkoitetut kota, halkovaja ja WC. Näköalatasanne ja lisäparkkipaikat ovat työn alla. Reittien pohjana käytetään monin paikoin metsäautoteiden pohjia, mikä helpottaa toteutusta nopeassa aikataulussa. Infokyltit ja reittimerkinnät tulevat elävöittämään retkeilijöiden kokemuksia korpimaisemissa.

Reitti kokonaisuuden suunnittelussa haluttiin ottaa huomioon myös kanootti- ja kalastusretkeilijöille monipuoliset toimintamahdollisuudet. Parhaassa tapauksessa kanootit ja kajakit saa toimitettua joen rantaan hyvin melottaville reiteille.

Kuva: Työt valmistuvat aikataulun mukaisesti syksyllä 2014

Työt valmistuvat aikataulun mukaisesti syksyllä 2014

Retkipaikkaa pyydettiin koelaskemaan aiotut reitit Kongasjoella. Teemme näistä raporttia heti kun joen päälle päästään nautiskelemaan. Mikäli joen läpi päästään Kivesjärvelle asti, niin melojat voisivat nauttia myös järvelle rakennetuista laavu ja kota mahdollisuuksista. Melomalla pääsisi myös Hakasuon myllyn kesäkahvilan läheisyyteen Varisjoen varteen. Varisjoki itsessään on suosittu kalamiesten keskuudessa monipuolisten saaliskalojensa ansiosta.

Kuva: Kodissa on hyvä varustelutaso ruoan valmistukseen

Kodissa on hyvä varustelutaso ruoan valmistukseen

Jättiläisen maa ja Kivesvaaran retkeilyreitit muodostavat uuden hyvän kokonaisuuden retkeilystä kiinnostuneille. Reitit tulevat sopimaan eritasoisille retkeilijöille. Paltamon vaaramaisemissa ei retkeilijä varmasti koe pettymyksiä luonnonelämyksiä etsittäessä.

Teksti ja kuvat: Pepe Forsberg

Kivesvaara kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7148357 E 526081

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.