Päiväretkiä Pyhä-Luoston kansallispuistossa elokuussa – lapset ja koirat matkaseurana

Huom! Alueen reittejä kunnostetaan kesällä 2020 – tarkista reittikohtaiset huomiot Luontoon.fi:stä

Pitkään tuli mietittyä, minne sitä lähdettäisiin perheen kanssa lomalle. Ihan helppoa ei ole matkustaa kahden lapsen ja kolmen koiran kanssa. Olin jo pitkään toivonut pääseväni kesällä Lappiin, kun yleensä käymme Lapissa vain talvella. Kun koirat ovat mukana, on parempi suunnata luontoon, kuin kaupunkilomalle. Ja luonto tarjoaa kyllä vähintäänkin yhtä huikeat elämykset, kuin kaupunkien palvelut.

Luosto on minulle lapsuudesta tuttu paikka hiihtoreissuilta ja ajattelin, että olisi hienoa päästä näkemään samoja paikkoja sulan maan aikaan. Löysimme juuri meille sopivan mökin Luoston Orresokasta, ja matkakohteemme oli päätetty. Poikamme olivat tuolloin 6- ja 2-vuotiaat, joten päiväretkiä tehtäisiin sen mukaan, mitä vanhempi jaksaa kävellä ja miten paljon me jaksamme kantaa nuorempaa rinkassa.

Pyhä-Luoston kansallispuisto kätkee sisäänsä sekä historiaa, että upeaa tunturimaisemaa. Alueella pääsee aistimaan avotuntureiden, aapasoiden ja ikimetsän tunnelmaa mukavasti päiväretkillä ja lasten kanssa. Pyhä-Luoston kansallispuisto on maamme eteläisin suurtunturialue, ja sen korkeimmat huiput ovat Noitatunturi (540 metriä) ja Ukko-Luosto (514 metriä). 35 kilometriä pitkä tunturijono on muodostunut yli 2 miljardia vuotta sitten. Jääkauden jäljiltä ovat Pyhätunturilla nähtävissä olevat syvät kurut, niistä suurimpana Isokuru, joka on 220 metriä syvä. Kurut muodostuivat jään sulamisvesien kulutuksessa.

Sekä Luostolla, että Pyhällä on nähtävissä paljon rakkaa eli kivikkoa, joka sekin on muodostunut jäätikön sulamisen aikana, kun sulavedet ovat kuluttaneet hienomman maa-aineksen pois, ja jäljelle on jäänyt kovempi kvartsiitti. Pyhä-Luoston kansallispuiston kauneus on tunnistettu jo 1900-luvun alussa, ja jo vuonna 1920 alueelle on järjestetty matkailua. Kansallispuisto Pyhätunturin alueesta tuli vuonna 1938, ja yhtenäinen Pyhä-Luoston kansallispuisto toteutui vuonna 2005.

Lähdimme ajamaan Raumalta Luostolle yhden yön pysähdyksen taktiikalla. Yövyimme Kalajoella, josta jatkoimme matkaa heti aamulla. Luostolle saavuimme iltapäivällä maanataina 1.8.2016. Illalla vielä kävimme pienen kävelylenkin ja grillasimme mökin pihalla olevassa kodassa makkarat. Heti ensimmäisenä iltana tuli fiilis, että oli kyllä oikea päätös lähteä Lappiin kesälomareissulle, ihanat maisemat ja mukavan rauhallista.

Maisemat Orresokasta. Orresokka on kuin suuri sorakasa, mutta luonnon muokkaama.

Ukko-Luoston huippu

Reitti 6,5 km
Kulkuaika 3–4 tuntia
Luostonportti, P-paikka
Keskivaikea reitti

Toisena päivänä päätimme lähteä kiipeämään kohti Ukko-Luoston huippua. Koko lenkki oli pituudeltaan noin 6 kilometriä, ja sen Valtterikin jaksaisi hyvin kävellä. Oskari oli tietysti lapsenkantorinkassa. Mukaan lähtivät myös kaikki koiramme Jassu, Juuso ja Ruska.

Ajoimme autolla ensin Luostonportin parkkipaikalle ja siitä lähdimme patikoimaan kohti huippua. Alussa taivas oli tumma, ja saimme muutamia vesipisaroitakin. Onneksi sade ei kuitenkaan yltynyt, ja ylös kiivetessä se loppui jo kokonaan. Huipulle oli noin 500 rappusta yhteensä. Valtteri juoksi edellä, jotta pääsi näkemään komeat maisemat ensimmäisenä. Tässä kohtaa ei vielä väsyttänyt yhtään.

Huipulla meitä odotti huikea näköala. Pyhä-Luoston tunturijono erottuu muuten alavasta maisemasta hienosti. Ukko-Luoston huipulla söimme reppuun pakatut eväät, leipää ja mehua sekä vähän herkkuja. Paluumatkalla tehtiin pieni lenkki huipulta pohjoiseen päin, muttei kuljettu täysin merkittyä rettiä. Alas tunturilta tulimme pitkin laskettelurinnettä, jonka juurella automme oli. Pyhä-Luoston kansallispuistossa on merkittyjä reittejä paljon, ja tämäkin reitti löytyi oppaasta: Kesäreitit – Pyhä-Luoston kansallispuisto.

Rappuset johtivat Luoston huipulle.
Ukko-Luoston huipulla sijaitsee myös suuri sääasema.
Valtteri Ukko-Luoston näköalapaikalla.
Kurjenkanerva Luoston rinteillä, kukinnassa elokuussa.

Lampivaara ja ametistikaivos

Reitti yhteensä 5 km
Kulkuaika 3 tuntia + ametistikaivosvierailu
P-paikka Ukko-Luoston kaakkoisjuurella
Helppo reitti

Kolmantena päivänä lähdimme vierailemaan Lampivaaran kahvilaan sekä ametistikaivokseen. Matkaan lähdimme Ukko-Luoston kaakkoisjuurelta, jotta saimme ensin kävellä pienen matkan koirien kanssa. Perillä Lampivaarassa Mikko lähti poikien kanssa opastetulle kierrokselle ametistikaivokseen, ja minä jäin odottelemaan koirien kanssa kahvilan pihalle. Kävellessämme takaisin autolle satuimme näkemään kansallispuiston tunnuslinnun eli kuukkelin!

Loppupäivä huilailtiin ja kerättiin voimia seuraavan päivän pidempään kävelyretkeen. Kävin illalla vielä kuvaamassa Ahvenlammen rannalla, kun oli niin kaunis ilta. Ahvenlampi sijaitsee aivan Luoston palveluiden vieressä. Se on kaunis pieni lampi Luoston itäpuolella, ja sen ympäri pääsee polkua pitkin. Karttalinkki löytyy tästä.

Pojat menossa Lampivaaran ametistikaivokseen.
Ruska-koira Ahvenlammen rannalla ilta-auringossa.

Karhunjuomalammen reitti

Reitti yhteensä 8–10 km
Kulkuaika 4–5 tuntia (lasten kanssa)
Tulipaikkoja 3 kpl: Isokurun laavu ja kota, Karhunjuomalammen päivätupa ja laavu, Tajukankaan kota
Luontokeskus Naavan P-paikka
Keskivaikea reitti

Neljäntenä lomapäivänä oli suunnitelma lähteä Pyhälle kiertämään Karhunjuomalammen reitti. Reitille tulisi pituutta noin 8 kilometriä, joten pakkasimme reppuun lounastarvikkeet, jotta voisimme tehdä taukopaikalla kunnon ruokaisan lounaan. Karhunjuomalammen reitistä olin lukenut paljon etukäteen, joten tiesin, että reitin varrella tulisi olemaan todella upeita paikkoja, muun muassa Suomen syvin kuru, Isokuru, kaunis Karhunjuomalampi, Pyhänkasteenlampi ja -putous sekä Uhriharju.

Lähdimme matkaan Luontokeskus Naavan parkkipaikalta, luontokeskusvisiitin jälkeen. Reitti Isokurun kodalle oli esteetöntä reittiä kuivan kangasmetsän läpi. Saavuimme nopeasti perille laavulle, joimme vähän mehua ja jatkoimme saman tien matkaa kohti upeaa Isokurua. Pojat olivat innoissaan, kun pääsimme Isokurulle. Kävelyreitti oli rakennettu upeasti kurun pohjalle, ja Oskarinkin oli helppo kävellä leveitä pitkospuita pitkin. Kaikki lammet reitin varrella olivat niin kirkkaita, että pohjaan näki aivan helposti. Lapsille tämä oli ensimmäinen kerta Lapissa kesällä, ja olivat he kyllä ihmeissään maisemista. Korkeat tunturit olivat etenkin Valtterin mieleen.

Isokurun laavu ja kota.
Isokurun reitillä.

Teimme lounasta Karhunjuomalammen kodalla. Karhunjuomalampi ympäristöineen oli jotenkin satumainen paikka, olisin jäänyt sinne mielelläni pitkäksikin aikaa. Niin upea metsä tuntureiden keskellä, ja pieni, puhdas metsälampi, kauneutta parhaimmillaan. Tauon jälkeen suuntasimme kuitenkin takaisin ja nautiskelimme ihanan vihreästä metsästä ja upeista tuntureista. Jaksoimme koko porukka kävellä reitin läpi, nuorimmainen toki kulki loppumatkan rinkassa ja otti päiväunet.

Satumainen Karhunjuomalampi.
Oskari Karhunjuomalammen taukopaikalla.

Orresokan kierros ja Pyhän maisemahissi

Reitti 6 kilometriä, Orresokan ja kiimavaaran kierros
Matkan varrella Kiimalaavu
Helppo reitti

Viimeisenä lomapäivänä halusimme ottaa vähän rennommin, ja kävimme lasten kanssa Pyhän maisemahissillä Pyhän huipulla sekä paikallisessa pitseriassa.

Itse kävin koirien kanssa vielä Orresokan ja Kiimavaaran ympäri lenkillä, matkaa kertyi noin 6 kilometriä. Reitin varrelta löytyi yksi laavukin, Kiimavaaran juurelta (karttalinkki). Reitille lähdin mökkimme pihasta, koska mökkimme sijaisi Orresokan mökkialueella. Elokuussa Luostolla oli varsin rauhallista, joten saimme nauttia juuri siitä hiljaisuudesta, mitä lähdimme lomaltamme hakemaan. Vielä viimeisen päivän kunniaksi näimme Luostolla porolauman, joihin Oskari ihastui. Hän puhui vielä viikkoja jälkeenpäinkin, mitän oli kiva nähdä niitä poroja!

Maisemahissillä tunturille.
Kiimalaavu.
Porot ylittämässä tietä.

Yhteenveto

Pyhä-Luoston kansallispuisto lunasti kyllä kaikki odotuksemme. Tärkeintä oli tietysti, että lapsille jäisi Lapista hyvä fiilis ja tänne haluttaisiin lähteä uudemmankin kerran lomailemaan. Ilma oli meillä viikon aikana aurinkoinen ja lämmin, eivätkä elokuun ensimmäisellä viikolla itikatkaan enää kiusanneet.

Lue lisää Pyhä-Luostosta

Pyhä-Luoston kansallispuisto – Retkipaikan tarinat ja vinkit

Pyhä-Luoston kansallispuisto, Luontoon.fi

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.