Pähkinäniemen luontopolulla Lohjan Virkkalassa

Virkkala on poikkeuksellisen kaunista seutua. Vaikka Lohjan keskustaan ei ole pitkä matka, idyllisestä taajamasta löytyvät pienen kaupungin palvelut: oma kirjasto, apteekki, terveysasema ja seurakuntatalo. Taajaman tunnelma on lämpimän pysähtynyt, menneen suuruuden henki on vahva. Paikka on syntynyt teollisuuden ympärille. Alkusysäyksen sille vuorineuvos Petter Forsström, joka tunnetaan myös Kalkki-Petterinä.

pahkinaniemi

Olen monet kerrat kuljeskellut Virkkalassa katsomassa sen kauniita taloja, lähiseutujen omenatarhoja ja vehreitä lehtimetsiä. Noilla kerroilla silmiini on osunut kutsuva, puiden reunustama ja aivan viivasuora kuja. Erään kerran tartuin sitten karttaan ja tutkin asiaa tarkemmin.

pahkinaniemi-3

Kartan mukaan kauniin tien päästä näytti lähtevän luontopolku. Vaikka houkutus oli suuri, niin sillä kertaa en vielä sännännyt matkaan. Asia jäi mieleen, josta se putkahti taas tietoisuuteen, kun seuraavan kerran osuin Virkkalaan. Tällä kertaa päätin ottaa selvää siitä, millainen aarre luonpolku olisi.

pahkinaniemi-4

Syksy oli vielä keltainen. Aurinko pilkahteli ajoittain, välillä taas tummemman pilven reuna ripsautti hieman vettä. Tuuli oli navakka ja puhurit riisuivat korkealla huojuista puista aina välillä kylliksi lehtiä pieneen lehtisateeseen. Ihastelin sitä, kun kasailin kameran ja lähdin astelemaan polkua eteenpäin.

pahkinaniemi-10

Olin lukenut, että Pähkinäniemi on yksi Lohjan upeimpia lehtoja. Paikka näytti olevan myös nimensä veroinen. Polun molemmin puolin kasvoi komeita pähkinäpensaita metsäntäydeltä. Niiden välistä kiipesivät korkeimmalle jykevät lehtipuut.

pahkinaniemi-5

Luontopolku seurailee osan matkasta niemen rantaviivaa. Syksyisessa rantamaisemassa on jotain pysäyttävän kaunista.

pahkinaniemi-7

Tuijottelin vedenpintaa, kuin pilvien kuvajaiset katosivat aaltojen saattelemana jonnekin järviruoikon keskelle. Yhä uudelleen ja uudelleen liplatuksen ja tuulen suhinan säestämänä.

pahkinaniemi-9

Välillä laituri narahti, kuin kertoakseen, että on täällä muitakin. Komea laiturihan se oli. Tehty palvelemaan uimareita, Pähkinäniemestä kun löytyy myös yleinen uimaranta. Nyt tuo ranta oli autio, mutta kesällä sen hieno hiekka ja kaunis sijainti houkutteli varmasti paljon uimareita.

pahkinaniemi-8

Pysähdyin vielä hetkeksi ja mietin tulevia. Yritin imeä maisemasta energiaa. Sitä samaa voimaa, jonka rippeet puut yrittivät lehdistään pinnistää talteen ennen kuin irrottivat niistä otteensa.

pahkinaniemi-2

Vaikka marraskuun loppu onkin täynnä värejä, niin harmaan lukemattomat sävyt eivät paksujen pilvien pimentämä päivänä ole kaikkein innostavin näky. Onneksi maisemia voi säilöä muistoihin.

pahkinaniemi-11

Hitaasti kävellen kiersin polun kolmessa vartissa. Järven läheisyyden takia lasten kanssa saa olla tarkkana, mutta muutoin helposti saavutettava polku sopii erinomaisesti myös perheen pienimmille. Kertakaikkisen hieno, pieni lähiretkeilyhelmi.

Luontopolun lähtöpiste kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6677177 E 332931

2 replies
  1. Rosalia
    Rosalia says:

    Kiitos kauniista syksyn kuvista Lohjan Pähkinäniemestä. Ihan aloin syksyä odottamaan. Pähkinäniemessä Lohjalla, oli ennen tanssilava. Onkohan vielä? Muistan kun lapsosena kävelin siellä ja löysin villiintyneitä punaviinimarjapensaita, joista muutaman marjan maistelin. Minulla on aina ikävä Lohjalle.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Maikku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.