Padva Beach on raaseporilainen rantaunelma

Lounais-Suomen saariston tunnetuimpien kohteiden, Hangon ja Kemiön, väliin mahtuu monta tutkimatonta sopukkaa, jotka toisaalta soisi jätettävän idylliseen rauhaansa ja toisaalta haluaisi nostaa kansan tietoisuuteen kaikella sillä hehkutuksella, jonka kyseiset paikat ansaitsevat. Koska luonto on kaikille meille yhteinen virkistysalue, koen oikeammaksi jakaa tiedon tämän paikan olemassaolosta, vaikka jokin pieni osa minusta haluaisikin omia koko kohteen.

Siispä tervemenoa meren äärelle, Padvan hätkähdyttävän kirkasvetiselle hiekkarannalle Raaseporiin.

Ammoisina aikoina – eli tarkemmin määriteltynä viime huhtikuussa – siskoni kuuli huhua pehmeähiekkaisesta rannasta, jonka matalasta ja kirkkaasta vedestä voi löytää simpukoita, ja jolta voi katsella auringonlaskua horisonttiin. Nopealla googlaamisella totesimme, että joku on vain pikakirjoittanut italialaisen Padovan kaupungin tai maakunnan nimen väärin, vaan ei! O:n pois jättämällä navigaattori todellakin ohjaa Padvaan, ihan täällä koti-Suomessa, eikä edes niin kovin kauaksi lähtöpisteeltämme Salosta.

Padvan saaristolaiskylä oli alunperin osa Bromarvin kuntaa, joka aikojen kuluessa liitettiin Tenholaan, joka liitettiin Tammisaareen, joka liitettiin lopulta vuonna 2009 Raaseporiin, ja siellä se yhä nököttää merituulten tuiskeessa, vain muutaman saaren takana suojassa Itämeren aavalta.

Palveluina alueelta löytyvät kaksi uudehkoa pukukatosta, kuivakäymälät, jätepiste ja kioski.

Satunnaisten motoristienkin suosima mutkapätkä, yhdystie 1081, tuo matkaajan Tenholasta Padvaan, joka ei ole saari, vaan ajoittain kapeaakin kapeampi niemi, tai ehkä paremminkin mantereen uloke. Tie kulkee merimaisemien vilahdellessa Bromarvin kylän läpi, ja kun karttasovellus ohjaa kääntymään pienemmälle hiekkatielle, ei auta kuin uskoa, että jossain siellä odottaa tuo tarujen rantakaistale. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että perille päästiin, ja ranta todella on olemassa.

Täällä saariston päässä ollaankin ilahduttavan kansainvälisiä, sillä ensimmäinen näkemämme kyltti ilmoittaa sijainniksemme “Padva Beach”. Pienessä mökissä (tai isossa leikkimökissä) toimii kesäkioski, ja auton voi jättää sievään riviin harvaan mäntymetsikköön kioskin edustalle. Alueella on myös kaksi vaatteidenvaihtokatosta, kaksi kuivakäymälää sekä sekajätepiste.

Padva on suloinen. Idyllinen. Konstailematon. Sillä eihän se ole kuin ranta, kokonsa puolesta jopa vaatimattomaksi luokiteltava, mutta ah! millä samanaikaisella innostuksella ja tyyneydellä sitä astuu mäntyjen välistä valkealle hiekalle auringonpaisteeseen.

Meriveden ollessa matalalla rantaan jää leveähkö ja tasainen kaistale märkää hiekkaa, joka antaa hyvin viitteitä siitä, miten tasainen merenpohja lahdelmassa on. Ja toden totta sitä saakin kahlata verraten pitkälle ennen kuin vesiraja yltää edes kainaloihin.

Kirkkaassa vedessä meren liikkeet luovat välkkyviä varjoja hiekkapohjaan, ja satunnaiset rakkoleväkasvustot näkyvät tummina keskittyminä kaukana rannasta. Yhtään merenelävää ei osu silmiin, mutta pohjassa lojuvat pienet valkoiset simpukat erottuvat erinomaisesti.

Aikuisetkin äityvät plutaamaan ja aika kuluu siivillä. Nälän kolkutellessa vatsalaukussa ajamme sitä ainokaista hiekkatietä vielä pidempään, aina sinne asti, missä maa päättyy. Padvan äärimmäisellä pohjoisrannalla on Skatafe-kahvila–ravintola, jossa voi kannattaa paikallista yrittäjää. Palvelua saa useammalla kielellä, terassilla on tilaa, ja halukkaille lainataan pihapelivälineitä! Ranta houkuttelee kuitenkin enemmän kuin trampoliini tai jälkiruoka, joten palaamme muutaman minuutin ajomatkan takaisin rannalle ja jälleen mäntysäleikön takaa aukeaa meri, jota voi katsella aina saarettomaankin horisonttiin asti.      

Tänne tulen jonakin tyynenä iltana katsomaan auringonlaskua.

Padvan ranta on suojelualuetta. Nautithan rannasta luonnon rauhaa kunnioittaen, ja huolehdithan pienimmätkin roskat kierrätykseen, pois rannalta!

Meriveden ollessa alhaalla rannalle jää tasainen ja laakea promenadi, sekä satunnaisia lätäköitä.

Sijainti: N=6654175.202, E=268943.099 (ETRS-TM35FIN)

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.