Packraftilla halki Grand Canyonin – Seikkailun jokamiesluokka -podcast, jakso 20: Caj Koskinen

Seikkailun jokamiesluokka -podcastin tuoreimmassa jaksossa kuullaan Retkipaikan tiimiläistä Caj Koskista, joka vaimonsa Katjan kanssa lukeutuu packraftingin pioneereihin Suomessa. Packraft on ilmatäytteinen lautta, joka kulkee mukana rinkassa ja jonka voi vaelluksella ottaa esille ja käyttöön aina kun eteen tulee vesistö ylitettäväksi. Caj ja Katja ovat noin kuuden vuoden ajan tehneet packraft-seikkailuja ympäri Pohjolaa, ja vuonna 2018 he toteuttivat eeppisen seikkailun Amerikan mantereella meloessaan satoja kilometrejä Grand Canyonissa.

Koskinen tutustui packraftiin aikoinaan miettiessään menopeliä vaellukselle Vätsärin erämaahan. Kanootin vuokraaminen oli hankalaa, ja mies tuumi ostavansa itselleen Ally-kanootin. Tutustuessaan packraftiin se kuitenkin vei Koskisen mennessään. Noihin aikoihin vielä vuonna 2015 Suomessa ei paljoa lajin harrastajia ollut, mutta sittemmin laji on kasvattanut suosiotaan ilmiömäisesti. Koskinen kertoo packraftin mullistaneen hänen tapansa retkeillä täysin. Hän on perustanut myös Facebookiin suositun Packrafting Finland -ryhmän.

Kuuntele Koskisen muistot harrastuksen aloittamisen alkuajoilta, vinkit packraft-vaelluksille ja -lähiretkille sekä kertomukset Grand Canyonin uskomattomasta melontaseikkailusta!

Seuraa Cajn seikkailuja somessa:

Youtube

Instagram

Caj on kirjoittanut tästä seikkailustaan upean reportaasin Retkipaikkaan. Lue kertomus tästä.

Lue myös Caj Koskien muut retki- ja vaellustarinat Retkipaikasta

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.