Paasselän pirut ja Paholaiskivet

Suomi on täynnä kiehtovia retkipaikkoja, joihin liittyy toinen toistaan mielenkiintoisempia tarinoita. Paasselkä kuuluu tässä valossa kärkikastiin. Paasselkä sijaitsee Saimaan Oriveden eteläosissa. Paikan historia ulottuu noin 200 miljoonan vuoden taakse. Tuolloin maahan jysähti meteori, jonka kraaterissa pyöreähkö selkävesi sijaitsee. Vaan eipä siinä vielä kaikki.

paholaiskivet (20)
Paasselän reunalta löytyy saari, jolta puolestaan löytyy ryhmä erikummallisilla ominaisuuksilla varustteuja kiviä, joita kutsutaan Pahoilaiskiviksi. Nimensä ne ovat saaneet siitä, että niillä, ainakin tarinan mukaan, on kiville perin harvinainen kyky huutaa. Tosin tuo ääni ei ole kuultavissa ihan koska tahansa, vaan se syntyy vain kyllin voimakkaan tuulen puhaltaessa oikeasta suunnasta kivien onkaloihin.

Vaan eivätpä meteorin kraateri ja Paholaiskivet jää Paasselän ihmeistä ainoiksi. Lukuisat tarinat, varhaisimmat jo 1700-luvulta kertovat Paasselän piruista, oudoista valoista, joita järven yllä nähdään toistuvasti keijuvan. Valo on kirkas, valkoinen tai punainen. Useimmiten se näkyy keskellä selkää melko korkealla. Toisinaan se liikkuu ja toisinaan taas on paikallaan. Kerrotaanpa paikallisten poikien erään kerran heitelleen lumipalloilla lähellä siltaa killunutta valoa.

Ilmiöt syyt ovat mysteeri. Tarinoiden mukaan paikalle on uponnut ammoin juhlavalaistuksessa ollut venäläinen sota-alus, joka miehistö sitten jatkaa juhliaan taivaan kannella järven yllä. Maanläheisemmät selitykset kattavat kaiken metaanista magnetismiin.

Lue myös juttu Paasveen piruista.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.