Oulun Letonniemi on elävä pala planeettaa

Oulussa, Rajakylän kaupunginosassa, kannattaa poiketa Letonniemen luonnonsuojelualueelle. Letonniemi on yksityinen luonnonsuojelualue, joka perustettiin vuonna 1994. Luonnonsuojelualueen tarkoituksena oli esitellä Perämeren maankohoamisrannan merenrantaluontoa ja sen kehitystä.

Letonniemi on pittoreski pala Oulua.

Alueen läpi kulkee 2,7 kilometrin mittainen rengaslenkki, joka alkaa Rajahaudan venesataman eteläisiltä perukoilta alueen infotaulun vierestä. Polun taulut perehdyttävät maankohoamiseen ja alueen luontoon. Pitkostettu reitti johdattaa läpi alueen vetisen koivikon kohti niemen kärjessä sijaitsevaa Piispanleton lintutornia ja tulistelupaikkaa. Tornista aukeaa kauniit näkymät läheisille merialueille ja kaukaisiin saariin asti. Tulistelupaikka on suosittu lähiseudun retkeilijöiden keskuudessa, mutta harva kauempaa tuleva tietää mitään Letonniemestä.

Makkaratauko tulistelupaikalla

Alue on noin 44 hehtaarin laajuinen. Luonto alueella on kesäisin rehevää lehtimetsää, jonka takaa pilkottavat merenrantaa reunustavat niityt. Letonniemellä pätevät normaalit luonnonsuojelualueita koskevat säännöt, joten kulkeminen on syytä rajata vain merkityille reiteille. Lintujen pesimäkaudella toukokuusta heinäkuuhun alueen rantaniityillä kulkemista on vältettävä, sillä alueella elää monenlaista siivekästä.

Virmajuuri rehottaa pitkin niemeä.

Meriluonto on vahvasti läsnä, ja bongailemme muun muassa joutsenia. Maasto on ajoittain vetistä, joten kumisaappaat ovat monesti tarpeen. Talvellakin paikassa on viikonloppuisin vilkasta, ja jäitä pitkin voi jatkaa meren yli Kahvankarin pieneen saareen, jossa on myös evästelypöytä ja tulipaikka. Kesäisin Kahvankariin pääseminen vaatii oman veneen.

Hyvin pidetyt pitkospuut johdattavat niemen kärkeen.

Letonniemelle pääsee helposti bussilla tai autolla. Alueen parkkipaikka löytyy venesataman alusta. Kesällä voi käydä pulikoimassa parkkipaikan vierestä löytyvällä Rajahaudan uimarannalla. Tulistelupaikka on hyvin varusteltu ja liiteri tuntuu pysyvän polttopuissa. Letonniemi on hyvin tunnelmallinen retkikohde luonnonrauhaa ja merellisyyttä etsivälle.

Piispanleton lintutorniin mahtuu kerralla vain muutamia bongareita.

Tulistelupaikan ja rehevän luonnon lisäksi alueelta löytyy myös eräs paikallinen kuriositeetti, nimittäin syvällä metsän keskellä seisova betoninen majakka. Majakka, tai oikeammin loisto, sijaitsee suoraan retkeilyreittien varrella ja se on helppo löytää.

Koskelan loisto on maankohoamisen myötä käynyt virkaheitoksi.

Koskelan sektoriloisto rakennettiin vuonna 1940 ohjaamaan merenkulkua. Miehittämätön merenkulunohjauslaite auttoi vilkasta meriliikennettä liikkumaan Oulun rannikkoseudulla ja löytämään tiensä Toppilan satamaan. Aikoinaan kaasukäyttöinen loisto välkehti kolmessa värissä, punaisena, vihreänä ja valkoisena. Kun laivat näkivät valkoisena hohtavan loiston, ne tiesivät olevansa oikealla väylällä. Maa kuitenkin kohosi alueella nopeasti, minkä vuoksi loisto jäi sisämaahan. Vielä vuonna 1996 se mainitaan alan kirjallisuudessa loistona, mutta valo sammui viimeisen kerran saman vuosikymmenen loppupuolella. Vaikka nykyään loisto on jo 150 metriä merenrannasta tuuheiden puiden ympäröimänä ja tuskin näkyy merenkulkijoille, se on yhä optimistisesti merkitty merikarttoihin valottomana kummelina. Loisto on myös joutunut paikallisten taiteilijoiden kohteeksi ja sen parhaat päivät on jo nähty.

Rengasreitillä ei ole vaaraa eksyä.

Letonniemi tarjoaa jokaiselle ajankohdalle jotain erilaista. Lämpiminä kesäpäivinä Letonniemi tuoksuu raikkaalta. Kepeä suvituuli pitää hyttyset loitolla ja lehtevä metsä on vehreimmillään. Läheinen uimaranta on puhdas ja vesi on merivedeksi lämmintä. Talvisin metsässä on oma karu majesteettisuutensa, vanha loisto on jopa runollinen kurjuudessaan ja käristetty makkara maistuu entistäkin herkullisemmalta. Päivällä lintutornilta näkee pitkälle, ja auringon laskiessa merenrantaan laskeutuu Letonniemen ylle myös maaginen hiljaisuus.

Piispanleton merenrantaniittyjä lintutornista käsin nähtynä.

Letonniemi on oululaista luontoa parhaimmillaan. Alue on hyvin ylläpidetty ja edustava otos Oulun merellisestä ympäristöstä ja geografiasta. Informatiiviset opasteet ja omin silmin selkeästi nähtävä maankohoaminen antavat mahdollisuuden kokea, miten planeettamme elää ja kehittyy.

Rantametsässä vallitsee paikoittain jopa mystinen tunnelma.

Kartta

Sijainti: N=7216078.832, E=425199.950

 

2 replies
  1. Jarkko Mykkänen
    Jarkko Mykkänen says:

    Talvella alueen polut ovat auki, paljon käydään ja nykyään fatbiket tasoittaa lisää. Usein talvisin syntyy myös hyvät polut merelle ja voi vaihtaa niemeä merta pitkin. Linnustoon mahtuu hömötiainen, puukiipijä, korppi, närhi, punatulkku ja voi nähdä kanahaukan. Pöllöjä on muutama. Nisäkkäiden jälkiä on, metsäkauris on vakiintunut ja satunnaisesti voi nähdäkin aran kauriin.

    Vastaa
    • Jonna Saari
      Jonna Saari says:

      Kiitos hyödyllisistä ja ajankohtaisista lisätiedoista! Mahtavaa, että tämä komea alue on retkeiltävissä myös talvisaikaan 🙂

      -Jonna / Retkipaikka

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.