Oulankajoen houkutus
Jokin siinä Oulankajoen alajuoksun melomisessa vain kerta toisensa jälkeen houkuttaa ja koukuttaa. Olen sen jo toistakymmentä kertaa melonut, yksin tai kaksin, intiaanikanootilla matkaten. Niin nytkin.
Se jokin on rauhallisesti virtaava, meanderoiva eli mutkitteleva ja alati uudelleen uomallaan yllättävä joki, jossa upeat hiekka- ja kalliorinteet sekä veden pyöristämät hiekkarannat seuraavat aina uuden mutkan jälkeen toinen toistaan. Suotta ei jokea ole Suomen kauneimmaksi melontajoeksi sanottu.
Ja se hiljaisuus: luonnon omien äänten taustoittama ja jokilaakson rikkumaton hiljaisuus, jonka vain kanootin kokan ja melan lievä liplatus rikkoo.
Vieressä seuraa lähes koko matkan joen etelänpuoleisen Oulankavaaran jyrkkä rinne. Se erkanee joesta vasta aivan reitin loppupuolella, ja maisema muuttuu tasaisemmaksi.
Joka kerta, kun kanootin työntää Kiutakönkään alasuvantoon, tuntuu kuin ensimmäiseltä kerralta: vatsaa nipistää jännityksen odotuksesta ja malttamattomuudestakin. Onhan edessä odotettu Elämys isolla E:llä ainutlaatuisella joella.
Sen oikeasti ensimmäisen kerran kyllä muistan ja se oli vähän erilainen. Suorastaan hirvitti laskea inkkarikanootti suvantoon, vaikka aiempaa melontakokemusta jo olikin.
Ylempänä juoksulla Kiutakönkään kanjonissa syöksyvän veden kumu kaikui vielä selvästi. Kiutakönkään häntänä viimeinen, enää matala köngäs putosi suoraan silmiemme edessä suvantoon, jossa vesi virtaa yhä vuolaana akanvirtoja reunoille muodostaen. Ja tuohon suvantoon kertyneitä särkkiä väistäen – poikki virran – meidän piti lähteä.
Kun nuoruudesta ja hurjapäisyydestä oli jo 25 vuotta, mietin tuolloin pelonsekaisin tuntein, tällaista reipasta menoako seuraavat 24 kilometriä olisivat. Meidät matkaan opastanut Peter näki katseemme ja rauhoitteli: ”Tästä eteenpäin joki virtaa levollisesti ja rauhallisesti.” Joen metkut tuntevana konkarina hän oli tietysti oikeassa, eikä se ensimmäinen virtakaan suvannossa paha ollut.
Oulankajoki virtaa Kiutakönkään suvannon ja Venäjän rajan läheisyydessä olevan Jäkälämutkan välisen 24 kilometrin matkan tasaisesti. Vain muutamassa kohdin, missä vesimassa ahtautuu kapeampaan uomaan, tai nivassa eli pikkuruisessa koskessa meno on vähän vauhdikkaampaa, mutta ei päätähuimaavaa. Toki lievää jännityksen värinää niiden ohittaminen kuitenkin tuo, kun vauhdin hieman kiihtyessä joutuu hakemaan sen vuolaimman reitin.
Rauhallisuutensa ansiosta Oulankajoki sopii hyvin vähemmän meloneellekin, mutta ensimmäisillä kerroilla ja vähäisellä melontakokemuksella on syytä turvautua kokeneempaan seuraan. Yksin Oulankajoelle voi lähteä vasta sitten, kun kokemusta on riittävästi.
Muutama perussääntö on pidettävä aina melottaessa mielessä. Niistä tärkein on melontaliivien käyttäminen aina kun kanootti liikkuu, ja pelastautumisen alkeet.
Niin kanootti kuin kajakkikin ovat nimittäin kiikkeriä ja halutessaan ne saa helposti nurin. Jokimelonnassa niitä koskevat samat lainalaisuudet kuin järvelläkin, mutta kovemmassa virtauksessa joella ei koskaan saa päästää kanoottia poikittain.
Jos kanootti jää poikittain kiinni joen pohjaan tai kivien väliin, virta kaataa sen helposti. Sama koskee veteen kaatuneita puita. Ne pitää kiertää kauempaa, sillä veden alla piilossa oleva rungonosa ulottuu pitkälle ja kanootin osuessa siihen puu kampeaa kanootin kuin varkain kumoon.
Kanoottiin kiinnitetyt kuivasäkit varavaatteille ja vedenpitävät kännykkä- ja kamerakotelot eivät ole turhia kapistuksia meloessa. Nurin mentyä tarvitaan lämmintä päälle, sillä kuumanakaan kesänä pahin helle ei yllä joelle ja veteen asti, niin alhaalla ja varjossa joki paikoitellen virtaa.
Jos kaksinistuttavalla inkkarikanootilla matkaa yksin, silloin sillä melotaan perä melontasuuntaan. Tällä ja retkitavaroiden sijoittelulla melojan eteen tasapainotetaan painojakaumaa. Melana voi käyttää kaksilapaista kajakkimelaa tai normaalia melaa, jonka käyttö vaatii yksinmelonnassa hieman taitoa J-melontavetoineen.
Kaksin melottaessa yleensä painavampi ja kokeneempi istuu takana, ohjaa ja antaa sen mukaisia neuvoja. Edessä istuva joutuu toki osallistumaan aktiivisesti suunnanpitoon esimerkiksi kovassa virtauksessa tai tuulessa.
Oulankajoelle voi tulla melomaan oman tutun kanoottinsa tai kajakkinsa kanssa tai vaihtoehtoisesti vuokrata välineet safariyrittäjiltä, joita Kuusamon/Rukan alueella on useita.
Kun melontareitti etenee yhteen suuntaan joen alajuoksulle päin, omalla kalustolla matkassa ollessa pitää olla hakija sovittuna. Haku pitää aikatauluttaa 25 kilometrin päässä olevaan Jäkälämutkaan.
Yksinkertaisinta onkin vuokrata kalusto, mikä on suhteellisen edullista palvelutasoon suhteutettuna. Inkkarin vuokraan sisältyvät aina kanootti, pelastusliivit, varamela, kartat, vakuutus, kuivasäkit sekä kanootin ja melojien haku Jäkälämutkasta. Eri yrittäjien käytännöissä on hieman eroja: toiset toimittavat varusteet valmiiksi paikalle, jotkut taas tuovat ne henkilökohtaisesti ja lisäksi opastavat tarvittaessa alkuun esimerkiksi varusteiden käytössä.
Ainakin Oulankajoen ensikertalaiselle suosittelen lämpimästi kokeneiden oppaiden neuvoja. Joki elää omaa, tavanomaisista joista huomattavasti vilkkaampaa elämäänsä. Oppaat tuntevat sen esimerkiksi koelaskemalla joen aina ensin keväällä ennen sesongin aloittamista. Näin he tietävät sanoa, mitä erityistä matkalla pitää ottaa huomioon.
Monista melontakerroistani huolimatta olen aina tiedustellut ennen matkaan lähtöä oppaalta viime hetken vinkit. Onko uusia veteen kaatuneita tukkeja, onko paljastunut isoja kiviä tai onko jotain muuta erityistä? Yksi joen erityispiirre ja samalla sen vetovoima on nimittäin juuri tuo vaihtelevuus.
Vaikka joki virtaakin samassa tutussa uomassa, vaihtelee virran paikka tietyissä kohdissa vuosittain tai jopa saman kesän aikana. Syynä tähän on se, että Oulankajoki on 25 – 35-metrisen hiekkapatjan päällä. Eroosio ja voimakas veden virtaus muovaavat joen rantoja ja penkereitä kovallakin kädellä.
Keväällä korkean tulvaveden aika kuljettaa paljon hiekkaa, jolloin veden pyöristämät sisäkaarteiden dyynit ja hiekkarannat voivat näyttää eri vuosina erilaisilta. Se sama dyyni tai särkkä, joka tuossa vielä keväällä oli, on nyt huuhtoutunut veden mukana.
Samoin korkealla oleva vesi myös irrottaa tai kaataa rantapenkalla kasvavia puita juurineen veteen, minkä huomioon ottaminen melonnassa tuli jo edellä esiin. Vauhdikkaimmissa mutkissa kanootin on paras antaa mennä sinne, minne vesikin menee eli ulkokurviin. Sisäkurviin kertyvä hiekkaa hidastaa tai pysäyttää kokonaan kanootin menon.
Matalan veden aikaan myöhemmin kesällä ja vähäsateisena syksynä joki taas paljastaa sisintä olemustaan: vielä viime vuonna heittämällä yli mennyssä kohdassa vesi häviää nyt yhtäkkiä alta, ja hiekkainen pohja paistaa kymmenen sentin syvyydessä.
Tällaisissa paikoissa kanootti karahtaa auttamatta pohjaan kiinni. Eteen- tai taaksepäin mennäkseen on välillä noustava veteen työntämään kanoottia, muttei aivan kanootista seisaaltaan, kuten venetsialaiset gondolieerit. Toki usein jo kevyt vartalon kevennys auttaa, kun samalla työntää melalla joen pohjasta voimalla.
Paikoitellen vesi on todella matalalla. Kieltämättä tuntuu hieman oudolta seisoa hiekkapohjalla kanootin vieressä keskellä 50 metriä leveää Oulankajokea veden ulottuessa vain puolisääreen.
Jokireitin virallinen mitta on 24 kilometriä, mutta kokassa oleva gps on antanut melotun reitin pituudeksi jopa yli 26 kilometriä, sen verran mutkia tulee matkalle. Jos koko reitti tuntuu ensi alkuun liian pitkältä, ensikokemusta voi hankkia melomalla Kiutakönkään suvannosta kahdeksan kilometrin vaihtelevan ja kauniin pätkän Nurmisaarenniemen hiekalle, jonka vieressä on kanootin nostopaikka.
Vastapäätä joen toisella puolella on Karhunkierroksen kiertäjien tuntema Ansakämppä, jonne saakka Karhunkierros seuraa Oulankajoen reunaa Oulangan luontokeskuksesta lähtien.
Koko reitin melomiseen saa kulumaan helposti päivän, vaikka parikin, autiomajassa tai teltassa yöpyen. Päiväretkenä joen melomiseen menee aikaa normaalivauhdilla taukojen pituudesta riippuen 5-7 tuntia.
Alkumatkalla joen virtaus on nopeampaa kuin loppumatkasta, joten virta auttaa silloin melojaa. Vanha sanonta onkin, että alkumatkasta voi jättää joka toisen melanvedon väliin, mutta loppumatkasta on syytä meloa joka vedolla.
Varsinkin kauniina kesäpäivänä kannattaa varata enemmän aikaa taukopaikoille uimista, kalastusta, eväiden syöntiä tai vain fiilistelyä varten, mikäli se hyttysiltä ja mäkäräisiltä yleensä on mahdollista. Eikä ruska-aikaankaan ole syytä turhaan pitää kiirettä .
Matkan varrella voi myös tutustua entisiin, sittemmin sulkeutuneisiin erikoisiin joenmutkiin. Ne ovat jääneet meanderoinnin seurauksena erillisiksi joenpätkiksi uoman puskettua vuosien saatossa uuden reitin hiekkaperäiseen maahan.
Palvelurakennevarustus koko jokimatkalla on runsas ja lisäksi pitkin matkaa on useita viihtyisiä hiekkarantoja yksityisiksi taukopaikoiksi. Tosin rantautuessa ei ole pahitteeksi varmistaa, että dyynien hiekka kantaa.
Myös porot ovat varsinkin kesällä huomanneet hiekkarannat, jossa ne ovat vilvoittavan veden äärellä hyttysiä tai mäkäräisiä paossa.
Leiriytyminen ja tulenteko ovat sallittuja kansallispuiston sääntöjen mukaan kuitenkin vain merkityillä taukopaikoilla. Niitä on laavuineen ja nuotiokehineen Kiutakönkään suvannosta lähtien kolmen kilometrin päässä Merenojalla, edellä mainitun Ansakämpän yhteydessä ja sitä joen vastakkaisella puolella olevassa Nurmisaarenniemessä. Lisäksi taukopaikkkoja on 14 kilometrin kohdalla Sirkkapurolla ja vielä neljä kilometriä ennen Jäkälämutkaa Alaniemessä.
Nurmisaarenniemessä, Sirkkapurolla ja Alaniemessa taukopaikka on ison ja viihtyisän hiekkarannan kyljessä. Jokainen taukopaikka on merkitty selkeästi kyltein, joissa kerrotaan paikan nimen lisäksi jäljellä oleva matka Jäkälämutkaan.
Alaniemen jälkeen virtaus tasaantuu ja sieltä meloo Jäkälämutkan laskupaikalle hitaastikin kolmessa vartissa. Alaniemestä olen yleensä soittanut Oulangasta lähtevälle kanootin vuokraajalle hakuajan, ellei tarkempaa hakuaikaa ole ennalta sovittu. Kuten Lapin tuntureilla, joka paikassa ei tässä jokirotkossakaan ole aina kenttää.
Oulangan kansallispuiston ulkopuolelle jäävä Jäkälämutkan rantautumis- ja kanootinnostopaikka on itse asiassa pieni järvi, Jäkälämutkanlampi, jonne johtaa Oulankajoesta varsin huomaamaton sadan metrin mittainen kapea yhdysjoki. Vaikka joenhaarassa onkin Jäkälämutka-kyltti, saa tässä kohtaa olla tarkkana, sillä runsas ruovikko peittää haaran.
Jos kohdan missaa, joutuu palaamaan vastavirtaan takaisin, koska paljon pidemmälle ei ole asiaa: rajavyöhykkeelle on vain kolme kilometriä. Huomaamatta ei valtakuntaa kuitenkaan vaihda, sillä ennen rajavyöhykettä on joen poikki vedetty liputettu vaijeri. Vahingossa rajavyöhykkeen vaijerille päätyviä on silti vuosittain muutamia.
Oulankajoen melominen soveltuu erinomaisesti kanooteilla tai vähän vaativimmilla kajakeilla vaikka pariskunnille, perheille, kavereille ja erilaisille perheyhdistelmille.
Päiväretki Oulankajoella on varsin helppo yhdistää esimerkiksi ruskaviikon ohjelmaan. Fyysisesti se ei ole edes täysimittaisena kovinkaan rankka virran tarjoaman avun ansiosta, joskin reissu tuntuu kyllä hartioissa. Reitti sopii myös kesälomareissulla Rukalla käynnin yhdeksi ohjelmanumeroksi.
Vaeltajille yksi mielenkiintoinen kahden yöpymisen vaellusvaihtoehto on lähteä puolimatkasta Karhunkierrosta matkaan. Se aloitetaan ensin melomalla vuokrakanootilla Oulangasta (Kiutakönkään alasuvanto) Jäkälämutkaan.
Siellä vuokrakanootin voi jättää haettavaksi joen etelärannalta, rinkka pykälään, ja matka jatkuu helppoa merkitsemätöntä reittiä etelään Kitkaniemen kiertäen kohti Kitkan rantaa. Yläjuoksun suunnassa reitti yhtyy muutaman kilometrin kuluttua Karhunkierrokseen.
Jäkälämutkan ja Kitkan välillä suunnistamista helpottaa runsas, nykyään maastokarttaan merkitsemätön polkuverkosto. Vielä aiemmissa karttapäivityksissä maaston korkeita muotoja seuraavat, selkeästi erottuvat polut olivat merkittyinä. Kansallispuistossa kun ollaan, tuulenkaatoja ei ole alueelta korjattu, joten merkitsemätön reitti on aluksi niiden vuoksi paikoin normaalia työläämpi.
Oulangan kansallispuiston uudessa hoito- ja käyttösuunnitelmassa joen alajuoksun ja Karhunkierroksen välille Kitkan rannalle esitetään yhdyspolkua ja punnittavana on kaksikin eri reittivaihtoehtoa. Yhdysreitin toteutus on kuitenkin täysin auki, eikä siihen ole edes osoitettu hankerahaakaan.
Oulankajoen lyhyen tai pitkän melontapätkän mukaan liittämällä saa mukavaa vaihtelua myös täysimittaisen Karhunkierroksen taivaltamiseen, ellei jalan taitettujen vaelluskilometrien kirjaaminen ole elintärkeää.
Kummassakaan vaihtoehdossa ei ylimääräisiä melontavarusteita tarvitse kantaa rinkassaan, vaan ne löytyvät vuokrakanootin vierestä. Tympeintä lienee hyvin pakatun rinkan purkaminen ja tavaroiden siirtäminen ensin kuivasäkkiin ja Jäkälämutkassa saman toistaminen toisin päin.
Mutta yhdistetty Oulankajoen melonta–Karhunkierroksen vaellus -reissu onkin jo aivan oma tarinansa.
Ensialkuun Oulankajoen melontanälkää pääsee tyydyttämään Metsähallituksen luontoon.fi-sivuilta löytyvästä Oulankajoen melontaoppaasta.
Opas ja sen turvallisuusohjeet kannattaa kerrata myös ennen jokivaellukselle lähtöä. Sen sijaan yksi asia, mitä ei kannata tehdä, on jättää Oulankajoen melomatta.
Teksti ja kuvat: Arto Takalampi
Kirjoittajavieras on Oulankajokeen hurahtanut seinäjokelainen toimittaja, joka liikkuu maastossa mahdollisimman monin eri tavoin. Nuoruuden vaellusvuosiensa jälkeen, varttuneessa keski-iässä, hän nosti rinkan uudelleen selkäänsä ja tutustui samalla kanoottiin.
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!