Osmankäämi – hortahaasteen herkku

Hortahaasteen oikea vastaus oli osmankäämi. Oikeiksi kelpuutimme myös kasvin lukuisat muut kutsumanimet papinmulkusta alkaen. Aivan valtavaa mielikuvitusta ei tarvitse – eikä paljoa mainittavampaa huumorintajuakaan – kun kasvin nähdessään tuon jälkimmäisen nimityksen syyt ymmärtää. Ja samaa sarjaahan löytyy vielä koko joukko muitakin nimiä.

Periaatteessa koko kasvi on syötävää, mutta kesn ehtiessä pidemmälle kannattaa keskittyä pehmeimpiin osiin. Pidempään kasvaneet osat kun ovat sitkeän kuituisia. Sisältä kuitenkin pystyy käärimään esiin aivan pehmeää, tuoretta kasvua, joka on erittäin herkullista. Jos makua ja rakennetta pitäisi verrata johonkin, niin kurkku ehkä on lähimpänä. Ja mikä parasta, tuo herkku on syötävissä sellaisenaan. Toki sen voi myös käyttää pannun kautta, jolloin siitä syntyy hyvä lämmin lisuke esimerkiksi kalalle.

Kasvin juurakko on niin ikään syötävä. Tärkkelystä siitä pitäisi löytyä sen verran reilusti, että peruna jää kakkostilalle. Mahtaa potuttaa.

Ennen kuin riennätte hortoilemaan osmankäämin perässä, niin kannattaa uhrata ajatus paikalle, josta sen poimii. Kasvi kun imee itseensä tehokkaasti sellaisiakin ympäristön epäpuhtauksia, joita muilla konsteilla ei luonnosta pois saada. Eli mitä lähempänä latvavesiä ja puhtaita maita kasvusto on, niin sitä paremmin se sopii ruuaksi.

Jos olet maistanut osmankäämiä tai tiedät jonkun reseptin, niin jaa ihmeessä kokemuksesi kommenteissa!

Onnettaren suosikki oli Krisu Helsingistä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.