Kymmenen kilometriä ihan metsässä ja rantakallioilla – tämä on Savitaipaleen Orrainpolku

Savitaipaleella sijaitseva Orrainpolku on yksi Etelä-Karjalan hienoimmista retkeilyreiteistä. Kymmenen kilometrin mittainen polku kulkee niin synkissä metsissä kuin avarilla rantakallioillakin. Kuolimo-järven rannalla on hieno taukopaikka, Luotolahdenkapia. Luotolahdenvuorelta voi puolestaan ihailla maisemia jopa 45 metriä järven yläpuolella.

Orrainpolku Savitaipaleella
Päivämäärä: 29.9.2021
Luontopolkumiehen reittinumero: 279
Reitin pituus: 10 km
Kohokohdat: Monenlaiset metsämaisemat sekä Luotolahdenvuori
Parkkipaikka: Partakoskentie 1522, runsaasti tilaa. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Erinomaiset
Varusteet/jalkineet: Pitkähkö reitti, jossa myös kivikkoisia kohtia ja muutama jyrkkä nousu ja lasku. Valitse hyvät jalkineet
Keskivaativa reitti
Useampi tulipaikka

Tämä polku oli pitkään ollut listallani ja sitä oli minulle jo suositeltukin. Ja kun vielä ystäväni Mikko ja Minna olivat pistäneet sosiaaliseen mediaan kuvia reitistä juuri pari viikkoa aiemmin, päätin vihdoin lähteä kiertämään sen ympäri – se kun sattui myös mukavasti mökkimatkan varrelle.

Ajelin Savitaipaleen keskustan kautta Partakoskentielle ja löysin helposti parkkipaikan. Tilava parkkis on ihan Partakoskentien laidassa. Muutama muukin auto oli syyskuisena arkipäivänä puolen päivän maissa täällä parkissa. Parkkipaikalla on useampikin opastaulu. Ensimmäinen on Orrainpolun kartta, johon on merkitty myös maastopyöräreitit.

Vieressä on Saimaa Geoparkin opastaulu, joka on kaksipuolinen – toisella puolella on vielä lisätietoa alueen geologiasta. Tässä on kävelijälle selkeä kartta.

Lähikuva kävelyreitin kartasta. En löytänyt tietoa kiertosuunnasta, joten päätin kävellä reitin myötäpäivään, jolloin reitin taukopaikat osuisivat enemmän loppupuolelle. Mietin reitin pituutta: Outdooractive-sivustolla reitin pituus on kartan mukaan noin 8 kilometriä, mutta tekstissä sanotaan ”koko reitin pituudeksi” 10 kilometriä. Mielestäni täällä on vain yksi käveltävä ympyräreitti ja itse mittasin sen noin kymmenen kilometrin matkaksi.

Matkaan. Sata metriä vähän leveämpää hiekkatietä, sitten polku sukeltaa metsän uumeniin. Samasta paikasta toiseen suuntaan löytyvät opasteet, jos kierrät reitin vastapäivään.

Ensimmäiset sadat metrit kuljetaan melko tiheässä nuoressa metsässä. Polku tekee mutkia, mutta se on hyvin merkitty. Punaiset maalimerkit ovat tuoreen näköisiä ja niitä on todella paljon. Tässä ollaan jo ensimmäisen kallion päällä noin puolen kilometrin kohdalla. Kalliolla on jo reitin ensimmäinen istuskelumahdollisuus, rajoitetulla Orrainlampi-näkymällä.

Hetken kuluttua ylitetään avohakkuualue. Usein retkeilyreitit tuppaavat hukkumaan hakkuuaukon heinikoihin, täällä reitti oli hyvin merkitty (palatkaamme tähän vähän myöhemmin kuvan kera). Hakkuuaukon jälkeen ylitetään hiekkatie, jonka molemmin puolin on myös opastauluja.

Opastauluja on reitin varrella kymmenkunta. Niissä kerrotaan ennen kaikkea puun käsittelystä ja tukkilaiselämästä noin satakunta vuotta sitten. Lähes jokaisessa taulussa on myös pieni sanasto, josta voi opetella puutavaran käsittelyyn liittyviä sanastoa. Tiedätkö, mikä on keluvene tai tukkipirssi?

Toinen ohitettava lampi on Kuikkolampi. Taas penkki. Olin tauon tarpeessa, joten istahdin tähän jo kahville ja eväsleivälle. Takana oli puolitoista kilometriä kävelyä.

Kaikissa risteyksissä on hyvät selkeät viitat. Puhumattakaan maalimerkeistä! Nyt ollaan noin kahden kilometrin kohdalla, lähestymässä Luotolahdensalmea.

Täällä voi tehdä pienen piston partiolaisten majalle, josta löytyy reitin ensimmäinen tulipaikka. Vieressä olevalla rantakalliolla voi myös halutessaan pitää taukoa maisemaa ihaillen.

Minä palasin reitille ja jatkoin kohti Luotolahdenkalliota. Nyt alkoi se osuus, joka hidasti kävelyäni. Reitti on hieman hidaskulkuinen, mutta vielä enemmän reittiäni hidastivat suppilovahverot, joita tuntui täällä olevan ihan polun varrella. Kuusikkoa ja sammalikkoa riitti pitkän matkaa ja sieniä löytyi vähän väliä.

Neljän kilometrin kohdalla on vuorossa melko jyrkkä nousu Luotolahdenkalliolle. Täällä ollaan noin 40 metriä korkeammalla kuin Kuolimo-järven pinta.

Taas löytyi penkki korkealta paikalta, kallion laelta. Toinen kahvitauko oli paikallaan.

Reitti kulkee jonkin aikaa Luotolahdenkallion huipulla. Kapea Luotolahdensalmi on nähtävillä pitkän aikaa. Kerrassaan upea paikka.

Reitti laskeutuu jyrkästi takaisin järven rantaan. Blogin pääkuva on otettu paikassa, jossa ollaan ensimmäisen kerran ihan veden äärellä. Seuraavat puoli kilometriä kuljetaankin salmen rannassa. Nyt lähestytään Luotolahdenkapiaa.

Luotolahdenkapian laavulla oli rauhallista.

Laavun lisäksi paikalla on laituri. Tänne voi tulla helposti myös vesitse, tässä ollaan Kuolimon kierros -melontareitin varrella. Tätä kirjoittaessani huomasin, että myös kävelemäni Irja Hannosen polun maisemista voi meloa tänne, ollaan saman järven äärellä!

Reitti jatkuu vielä hetken rantaa pitkin, sitten kurvataan jo sisämaahan. Sekametsää, kuusimetsää, mäntymetsää. Myös pitkospuita on reitillä paljon. Suurilta osin pitkospuut olivat melko kuluneita ja näin syksyllä ehkä hieman liukkaitakin. Varovaisuus tarpeen!

Ohitetaan reitin kolmas lampi, Karvalampi. Ja kyllä, täälläkin oli lammen läheisyydessä penkki – kuten kahden aikaisemmankin lammen lähellä. Ihmettelin jo tässä vaiheessa, miksi kaikki lammet ohitetaan niin kaukaa, mutta tässä pitkospuut veivät lopuksi aika lähelle lammen rantaa.

Palataanpa nyt aiheeseen hakkuuaukean ylitys. Noin kahdeksan kilometriä takana ja ylitetään taas hakkuun alle joutunut metsäalue. Täälläkin oli jätetty noin miehen korkuisia pökkelöitä, jotka reunustivat polkua. Vaikka maalimerkit olisivatkin kadonneet (ensimmäisellä hakkuuaukolla en nähnyt maalimerkkejä), reitin voi helposti havaita heinikon seasta. Hyvä idea!

Hakkuuaukon jälkeen oli vuorossa taas hiekkatien ylitys. Täälläkin hiekkatien laidassa oli opastaulu, jossa kerrottiin tukkilaiskisoista. Huomasin kaavan – opastaulut olivat aina tien ylitysten tienoilla. Lieneekö sitten syynä esim. niiden helppo huolto.

Tien ylityksen jälkeen saavutaan sitten Onkilammen laavulle.

Onkilammella voi yöpyä, tulistella ja piipahtaa lammessa uimassa. Täällä on myös parkkipaikka, joten halutessaan kävelyn voi aloittaa myös täältä.

Viimeiset puolitoista kilometriä jäljellä vaihtelevissa maastoissa. Kuvassa ollaan jo reitin aivan viimeisillä pitkospuilla.

Niin täyttyi kierros. Orrainpolun pituus oli mittaukseni mukaan aika tarkkaan kymmenen kilometriä, aikaa käytin kolme ja puoli tuntia. Hidastelin ranta- ja sieniosuuksilla, kangasmaisemissa kävelin reippaasti. Joka tapauksessa reitille kannattaa varata reilusti aikaa. Tapasin reitillä kaksi muuta porukkaa, muuten sain kävellä omissa oloissani.

Reitti on keskivaativa, ehkä jopa vaativa. Korkeuseroja on, samoin muutamia jyrkkiä nousuja ja laskuja. Orrainlammen ja Onkilammen väliset osuudet ovat helppoja ja halutessaan täällä voi jättää vaikeat Luotolahdenvuoren nousut ja laskut väliin.

Pidin Orrainpolusta todella paljon. Mukava useamman tunnin kävely, jossa on hienoja metsäisiä maisemia – mutta myös avaraa järvenrantamaisemaa sekä paljon taukopaikkoja, vieläpä lähellä järviä ja lampia. Ihastuttava metsäreitti!

Sijainti: N=6796532.838, E=534114.574 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=61.301329568, GEO:lon=27.636657304

Voit seurata retkitunnelmiani myös Instagramissa: @luontopolkumies ja Facebookissa

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Jääkauden jäljet – kivikauden ihminen -patikkareitti
Suojavedentien lenkki
Irja Hannosen polku Mikkelissä
Säänjärven retkipolku Savitaipaleella

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.