Onnilla oli muutama kuukausi joutoaikaa ennen talvisesonkia – käveli 2351 km Hangosta itärajan kautta Skibotniin

Onni Kojo valmistui viime keväänä erä- ja luonto-oppaaksi Kiljavan opistolta. Pyhätunturilla työharjoittelussa ollut Kojo tiesi, että talvisesongiksi olisi jälleen töitä luvassa Lapissa. Väliin jäisi muutama kuukausi aikaa kulutettavaksi – mitä siis tehdä? Kojo päätti toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa ja alkoi keväällä suunnitella vaellusta Hangosta Jäämerelle. Juhannuksena mies lähti matkaan ja saapui Skibotniin lokakuun lopulla.

”Siinä matkan aikana tuli kyllä kelattua tosi paljon asioita. Ois ollu kätevä äänittää ne kelailut puhelimeen. Se tuli mieleen sitte matkan lopuksi.”

Onni Kojo

Onni Kojo ei ole ensimmäinen, joka on lähtenyt kulkemaan Suomen halki lihasvoimin. Helsingistä tai Hangosta Nuorgamiin on joku toisinaan polkaissut pyörällä, ja onpa vaeltajia ollut myös Nuorgamista etelään. Kojon reissussa oli kuitenkin muuan kiinnostava piirre: hän ei suinkaan kulkenut suorinta reittiä. Sen sijaan, että Kojo olisi lähtenyt Hangosta länsirannikkoa pitkin kohti Tornionjokilaaksoa ja määränpäätä Skibotnia, Kojo otti alkumatkan suunnaksi Hämeenlinnan, Savonlinnan ja itärajan.

– Olin suunnitellut reitin niin, että näkisin mahdollisimman paljon itselleni kokonaan uusia paikkoja, sekä toisaalta sellaisia tuttuja paikkoja, jotka tiesin tosi hienoiksi. Niiden vuoksi olin valmis kulkemaan pidempiäkin reittejä. Lisäksi pyrin kulkemaan mahdollisimman vähän teitä pitkin, Kojo kertoo.

Kojon matkan virallinen starttipiste oli Hangon Tulliniemessä, Manner-Suomen eteläisimmässä kärjessä.

112 päivää, 2351 kilometriä

Reissustaan Kojo kirjoitti blogia. Onni matkassa -blogiin ikuistui pala palalta aito, tunnelmallinen ja mukaansatempaava kuvaus 112 päivän ja 2351 kilometrin matkasta. Blogipostaukset hän kirjoitti reissun päällä kännykällä, minkä lisäksi hän piti päiväkirjaa. Päiväkirjamerkintöjensä pohjalta Onni kirjoittaa vaelluksestaan myös englanniksi kolmiosaisen Hike Finlandia -matkakertomuksen, joka julkaistaan Finland, naturally -sivustolla. Ensimmäisen osan löydät tästä.

”Otin itseltäni heti kärkeen luulot pois ja vedin 40 km päivän. Eka päivä on aina se pahin muutenkin. Lisäksi on aivan eri asia kävellä pehmeällä polulla rinkan kanssa kuin asfaltilla. Vaihtelin kävelyteiden ja polkujen väliä päivän mittaan. Kova pohja tuntuu jaloissa meinaan.”

Ote Onnin matkassa -blogista

Hämeen alueella mies kulki Ilvesreittiä pitkin, ja idässä hyödyntämään pystyi esimerkiksi UKK-reittiä, Karhunpolkua ja Karhunkierrosta. Kansallispuistoista Kojon reitille osuivat muun muassa Liesjärvi, Päijänne, Patvinsuo, Hossa, Pyhä-Luosto sekä Pallas-Yllästunturi. Historialliset ja pyhät paikat kuten Sysmän Kammiovuori, Mikkelin Neitvuori (ylinnä pääkuvassa) ja Sulkavan linnavuori kutsuivat myös.

Lisäksi Kojo pääsi pistäytymään sukujuhlissa Itä-Suomessa, ja tekipä hän matkan varrella myös muutaman päivän töitä Pyhällä.

Maisema Kammiovuorelta. Kojo oli suunnitellut reittinsä muun muassa niin, että se kulkisi monien eteläsuomalaisten vuorten ja pyhien paikkojen kautta.

Kiireen tunne piti karistaa harteilta

Aluksi Kojon kulkutahti meinasi olla turhan kova, koska intoa oli niin paljon.

– Alussa oli ongelmia polven kanssa ja pidin muutenkin liian kiirettä. Heti toisena reissupäivänä Hankoniemellä eräs mummo koitti jutella kanssani jotain ja huudahti sitten vain perään, että mihin sinulla muka kiire on. Se laittoi kyllä ajattelemaan.

Matkan edetessä Kojo sai himmattua tahtia. Nähdäkseen hienoja paikkoja ja saadakseen kulkea pieniä polkuja teiden sijaan, hän valitsi aina tarvittaessa kuljettavakseen kiertoreittejä.

”Matkalla oli Kolvananuuro: lehtomainen sola, jossa oli ihan uskomattoman kaunista. (…) Suuret kuuset ja loputtomiin jatkuvat saniaispensaat joiden välissä kiemurteli kristallin kirkkaita puroja missä uiskenteli mutuja, saivat aikaan Jurassic Park vibat!”

Ote Onnin matkassa -blogista

Kojo kertoo yllättyneensä siitä kontrastista, mikä vallitsee kansallispuistojen ja muiden alueiden kävijämäärissä.

– Kansallispuistoissa ihmiset ovat valmiita kulkemaan jonossa poluilla, mutta puistojen ulkopuolella voi olla todella upeita alueita ja reittejä, joissa ei ole ketään missään. Se tuntuu ihan käsittämättömältä. Mietin myös, miksi meillä Suomessa ei ole pitkää ja kuuluisaa vaellusreittiä kuten monissa maissa maailmalla. Sellainen voisi ihan hyvin olla.

Kojo huomasi reissullaan, kuinka hiljaista kansallispuistojen ulkopuolella olevilla reiteillä on. Kuva Patvilta Kuhmoon johtavalta Karhunpolulta, jonka kulkuaika on noin viikko.

”Herätys, aamupala, kahvi, venyttelyt”

Öistään Kojo vietti suurimman osan teltassaan tai vaihtoehtoisesti kohdalle osuneissa laavuissa tai autiotuvissa. Rutiini useita kuukausia kestävän matkan aikana hioutui huippuunsa.

– Musta tuli todella hyvä leiripaikan valitsemisessa ja leirin pystyttämisessä ja purkamisessa, sellaisessa yleisessä leirielämässä. Herätys, aamupala, kahvi, venyttelyt. Opin reissun aikana hirveän hyvin tuntemaan ja tietämään, mihin pystyn, minkä matkan jaksan kävellä ja mitä pitää ostaa kaupasta retkelle.

”Oon kans jostain syystä kiinnittäny huomiota erilaisiin huusseihin matkan varrella. Tai siis. Onhan se nyt aika olennainen osa retkeilyä, että mestoilta löytyy huusseja. (…) Jos Joel kirjotti kirjan autiotuvista, Terhi kansallispuistoista. Niin kai mun pitää sitten kirjoittaa ’Suomen retkeilyalueiden parhaat huussit top 100’. ?”

Ote Onni matkassa -blogista

Kojo kuvailee, että reissu oli jatko-opintojakso hänen 10 kuukauden erä- ja luonto-opaskoulutukselleen. Pieniä kommelluksia, kuten ojaan putoamista lukuun ottamatta vaellus sujui hyvin, vaikka Kojo olikin aloittanut sen tarkemman suunnittelun vasta keväällä.

– Olin pakannut talvivarusteita valmiiksi ja sukulaiset lähettivät niitä minulle pohjoiseen. Lisäksi ostin ruokaa ja lähetin itselleni ruokapaketteja matkan varrelle, siinä säästi rahaa. Kaikki toimi kyllä tosi hyvin, Kojo hymyilee.

”Särkän autiotuvalla pidin sitten oikein kunnon bileet: olin nyt matkapäivissäni puolivälissä matkaa!! Siispä sipsiä, karkkia ja tietysti viskiä. Kivaahan se oli taas lueskella vieraskirjaa kynttilänvalossa, auringon värjäten taivaan sen laskiessa suon taakse, kun on taivaltanut pitkin rämeitä ja nevoja koko päivän. Ja olipahan mukava nukkua tuvassa.”

Ote Onni matkassa -blogista
Onni Kojo Särkän autiotuvalla ajallisesti matkan puolivälissä.

Kulkurista oltiin kiinnostuneita

Matkalla kohdattujen ihmisten vieraanvaraisuus ei jäänyt Kojolta huomaamatta. Tien päällä tuli kohdattua monenlaista väkeä, rajavartiolaitoksen työntekijöistä muihin kulkijoihin sekä tavan paikallisiin, ja monilta sai myös kannustusta.

– Ihmiset olivat tosi kiinnostuneita ja tulivat herkästi juttelemaan. Mitä pohjoisemmaksi mentiin, sitä enemmän vieraanvaraisuus kasvoi, Kojo muistelee.

Hän kertoo huomanneensa, että kulkurille oltiin valmiita kertomaan hyvin henkilökohtaisiakin asioita.

– Välillä kohtaamieni ihmisten kanssa jutellessa tuntui, kuin olisimme vanhoja tuttuja. Siinä kulkiessa oli paljon aikaa myös ajatella. Pitkäksi aika ei ehtinyt käydä, eikä yksinolo ollut minulle rankkaa, sillä viihdyn hyvin yksin ja somen kautta olin yhteydessä ystäviin. Itärajalla olin viikon ilman nettiä ja se oli yksi reissun siisteimmistä kokemuksista, Kojo kertoo.

– Ja koska olin uunituore eräopas, niin luontoa tuli koko ajan tutkittua myös.

”Olin kävelly räntäkuuroissa montakymmentä kilometriä ja mulla oli ollu aivan sairaan tylsää. Palojoensuulla kävin eräällä talolla kysymässä juomavettä ja mut kutsuttiin sisälle kahville. Siinä mä sitten yhtäkkiä tönötin paikallisten kanssa, katsoin yleisurheilua telkkarista ja söin kakkua.”

Ote Onnin matkassa -blogista
Kojon saapuessa Kilpisjärvelle lumi olikin jo maassa.

Matkan aikana Kojolle tarjottiin myös kyyditystä. Kilpisjärven tuntumassa piti jo purra hammasta, kun mahdollisuus olisi ollut loikata auton kyytiin loppumatkaksi kylille. Kojo kuitenkin pysyi sisukkaasti suunnitelmassaan ja jatkoi matkaa loppuun saakka kävellen.

Käsivarressa lumipeite yllätti ja torppasi miehen alkuperäiset suunnitelmat nousta Haltille. Kojo huiputti kuitenkin Saanan, ja jatkoi matkaansa Mallan luonnonpuiston kautta kohti Norjaa ja Jäämerta.

”Jos tää kaikki ei olis ollu yhtään enempää kliseistä, niin ilta-aurinko värjäsi edessä siintävät Norjan vuoret keltaiseksi kullanloistoksi kuin joku hemmetin Valhalla joka odottaa seikkailijaa päättämään tarun.”

Ote Onnin matkassa -blogista

Onni matkassa myös Pyhällä

Vaikka Kojon Suomen-kierros on ohi, hän jatkaa blogin kirjoittamista. Talvisesongiksi mies menee töihin Pyhätunturille, ja luvassa onkin tarinoita ainakin siltä seudulta.

– Tykkään Pyhästä superpaljon. Se on sopivan kokoinen paikka, jossa on meininkiä, mutta kuitenkin myös rauhaa koska kansallispuisto on vieressä.

Suosittelemme varaamaan mukavan rauhallisen lukuhetken ja uppoutumaan Onni matkassa -blogiin kiireettä, sillä matkakertomukset tempaavat mukaansa – ainakin allekirjoittanut ahmaisi ne puolivahingossa kaikki putkeen.

Siirry lukemaan 1. osa (Hanko–Hämeenlinna) tästä >>

Hike Finlandian (EN) 1. osa löytyy tästä >>

Ja seuraa Onnia myös Instagramissa >> @onnimarkus

Jutun valokuvat ovat peräisin Onni matkassa -blogista.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.