Olipa se Lentua!

Oli kuultu karjalaisukon suusta aikoinaan, kun Lentuanjärvi ja -koski oli tarjonnut melamiehelle kyytiä vesistöä ylittäessään. Ja lienekkös oli paikallisväestöä karjalaisen höpinät huvittaneet, kun jäi nimi niille sijoilleen, tai näin ainakin tarina antaa meidän uskoa.

Tarinat kertovat myös seudulla kortteeria pitäneestä jätkästä, Pylkkäsestä, jota ovat myös oikeaksi ajattelijaksi haukkuneet.

Vaan olivat maisematkin siitä parhaasta päästä, niin ettei tuo ole ihmekään, että on ajatus on lentänyt. Lentualla taivas oli juuri sen verran sopivan sininen, että mielen kelpasi levätä,  ja saman sinisenä jatkui järven pintaa huilattuaan tumman vihreässä kuusikossa vastarannalla. Ja saaria se oli rakentanut keskelle vettä sen verran useita, että jokaiselle venekunnalle löytyy oma paikkansa missä käristää joko kaloja tai makkaraa.

Vesillä matkaajille Lentua onkin mitä mieleisin paikka. Lentuan tuvan vierestä löytyy vesillelaskuliuska, josta on vene kevyt laskea vesille. Ymmärtääkseni puistosta löytyy myös soutuveneitä yleiseen käyttöön saarivierailuja varten. Lentuan puisto on suurimmilta osin järvialuetta ja siihen lukeutuu kourallinen saaria erätupineen ja kotineen.

 

Jalkasin matkaa taittavalle löytyy myöskin kolme-viisi kilometriä polkua ja pitkospuuta kulkea ja ihmetellä. Lentuankosken kierros on rakennettu siten, että reitin pääsee kulkemaan myös pyörätuolilla. Laveri jatkuu aina kosken keskelle asti, joten kosken pärskyjä pääsee jokainen maistamaan. Alueelta löytyy myös luontopolkuosuutta, jossa maisemat vaihtelevat järven saarimaisemista, ennallistettuun metsään. Ennallistettu metsä tarkoittaa Lentualla sitä, että metsä on pyritty palauttamaan mahdollisimman lähelle luonnontilaa. Metsää on muun muassa poltettu ja sinne on lisätty lahoavaa puuainesta.

Kalastuksen harrastajille löytyy myös askaretta näistä maisemista. Koskelle löytyy viimeistään kylältä kalastuslupia ja ilmoitustaulut polun varressa kertovat, että joesta saapi pyytää ainakin harria ja taimenta. Lentua on harvoja säännöstelemättömiä vesialueita, joten voisi kuvitella näissä koskissa vielä uivan noita nykyään niin harvinaisia luonnon taimenia. Paikallisten taimenien elinoloja vaalitaan mm. rakennetuilla kutusorakoilla sekä laajoilla rauhoitusajoilla ja -alueilla.

Ja saattoipa sitä kulkija itsekkin hypätä ja virkistäytyä Lentuankoskessa, kun kerta kainuun saloille asti oli eksynyt. Jatkoi matkaansa mustikoilla mahan täytettyään, ja siirtyi näkemäänsä muistelemaan.

Retkikartta.
Lentuankoski ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7120947 E 625765

Lisää tietoa Luontoon.fi.

1 reply
  1. Amir
    Amir says:

    Lentua on tuttu paikka. Monet kerrat on tuossa koskessa kalastettu siikaa hyvällä menestyksellä. Kalapaikka vinkkinä Lentuan pohjoispuolella sijaitseva Juttuajärvi on todella hyvä kuha ja taimenjärvi. Vetokannas järveltä toiselle löytyy varmaan edelleenkin Lentuassa sijaitsevan Kotasaaren pohjoispuolelta Lentuasta Juttuajärven, Viitajanperään.
    Unohtamatta myös näiden järvien välissä olevia Nivankoskia.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.