Oletko ajatellut, mitä kaikkea löytyy kävelyllä, jolle lähdet kotiovelta? Haastattelussa Jalkaisin-blogin kirjoittaja Upe Nykänen

Joulukuun blogivalinnalla haluan inspiroida lukijoitamme tekemään ainakin yhden uudenvuodenlupauksen: tutustumaan omaan lähiluontoonsa ajatuksen kanssa, kaikessa rauhassa kuljeskellen.

Jalkaisin-blogia kirjoittaa Jyväskylässä asuva Upe Nykänen. Blogin sävy on nautiskeleva, oivaltava ja kiireetön. Kun askeleet ovat rauhalliset ja mieli mukana, ei luonnon pieninkään ihme jää huomaamatta.

– Käveleminen on paras tapa liikkua. Olen kiitollinen siitä, että minulla on kaksi tervettä jalkaa. Ne voivat viedä minut minne tahansa juuri sopivalla vauhdilla, jolla ehdin nähdä ja kokea enemmän kuin viilettämällä moottorin voimalla pikavauhtia ohitse. Kävellen on myös helppo pysähtyä, Upe tuumaa.

Upe perusti Jalkaisin-bloginsa vuonna 2009, eikä hiljaiseloa ole sen jälkeen nähty. Tänäkin vuonna uusia postauksia on kirjoiteltu lähes 100.

– En suunnittele retkiä paljoakaan etukäteen, vaan saatan päättää sunnuntaiaamuna ihan viime hetkessä, minne suunnata. Riippuu säästä, fiiliksestä, huvittaako lähteä kävelylle kotiovelta vai johonkin ihan uuteen paikkaan, Upe kertoo.

– Joskus vain valitsen jonkun keskisuomalaisen lähikunnan ja tsekkaan, mitä luontokohteita siellä esitellään ja hurautan paikalle löytöretkeilemään.

Upen Top 3 talviset lähiretkikohteet:

  • Laajavuoren laavu: laavulle voi kävellä eri polkuja pitkin talvellakin. Kolme toisilleen alun perin tuntematonta vapaaehtoista ovat kaikkien kulkijoiden iloksi pilkkoneet laavulle kaupungin luvalla polttopuita.
  • Karhujärven laavu: Karhujärvi on ihanan hiljainen, pieni; sinne pääsee talvella kivasti niin suksilla kuin lumikengillä esimerkiksi läheiseltä Ampujien majalta.
  • Sallaajärven luontopolku: aivan huippukaunis reitti myös talvella!

Upe iloitsee luontopoluista ja laavuista. Hän ei omien sanojensa mukaan ole haka luontotuntemuksessa, mutta sehän ei estä nauttimasta luonnosta.

– Elän toivossa, että opin retkilläni, etenkin luontopoluilla, aina ainakin yhden uuden asian joka reissulla.

Luonto on voiman ja mielenrauhan lähde. Alati mielenkiintoinen. Mahtava vaikka minkälaisella säällä. Jännittävä, silti turvallinen. Opettaa itsetuntemusta. Antaa itseluottamusta. Tuottaa iloa. Siellä voi oppia uutta, kohdata mielenkiintoisia ihmisiä.
– Upe Nykänen

Ihan aina Upen taipaleet eivät kuitenkaan suuntaudu luontoon, vaan blogissa riittää seurattavaa myös kulttuurin ystäville. Hiljattain Upe päätyi yllättäen ihmeellisten valotaideteosten pariin Tampereella, jutun voi lukea tästä. Briteissä Upe on kävellyt muun muassa Late Lammas -aiheisia kävelyreittejä.

Jalkaisin-blogissa onkin vuosien mittaan laajennettu skaalaa aivan lähikohteista myös kauemmas maailmalle. Perustaessaan blogiaan vuonna 2009 Upen tavoitteet eivät hänen omien sanojensa mukaan olleet kunnianhimoiset.

– Tykkäsin kävellä sekä Jyväskylässä että muualla ja tuumasin, että vaikka kävelyblogi kuulosti tosi tylsältä, tulisi ainakin kirjattua omia retkiä ylös, Upe muistelee.

Blogi on löytänyt oman lukijakuntansa ihmisistä, joita kiinnostavat kävelyn lisäksi luonto, valokuvaus ja kulttuuri.

– Jos joku kulkisi samaa reittiä ja olisi lukenut postaukseni, ehkä hän huomaisi katsella ympärilleen tarkemmin ja hidastaa kulkua. Saada välähdyksen siitä, millaista voi olla paikan päällä, Upe kertoo tavoitteistaan blogaajana.

Upen Top 3: suosikit Suomessa ja maailmalla

  • Pohjois-Karjala: Ehdoton suosikkialueeni retkeilyyn Suomessa. Siellä on mahtavia pidempiäkin polkuja usean päivän vaellukseen, mutta myös tosi paljon lyhyempiä reittejä ja retkeilyalueita. Koliin en kyllästy varmaan ikinä, siellä on joka vuodenaikana huippua. Vekarus oli aivan ihana kokemus koskimaisemineen nyt männä syksynä. 
  • Keitele: Mökkeilen kesäisin puhtaan Keiteleen saaressa. Jos säät ovat suotuisat, eli ei tuule tolkuttomasti, lähden mieluusti melomaan!
  • Cornwall: South West Coast Path (630 mailia) oli taivaallinen kokemus, jota en unohda koskaan. Rakastuin Cornwalliin ja sen jylhään rannikkoluontoon yhä enemmän ja opin itsestäni reissulla paljon.

Polut ovat Upen suosikkeja, olivatpa ne metsässä, rannikolla tai vuoristossa. Asfaltti tai tasainen tie ei ole kiinnostava kulkea.

– Polut eivät ole liian suoria, eivätkä aina ihan tasaisiakaan. Metsäpolulla maasto on pehmeä jalan alla, voi saada poimia ohimennen marjoja suuhunsa; mikä sen mukavampaa!

Upe haaveilee paluusta ranskalaisille vuoristopoluille, Vogeeseille tai Merialpeille.

– Olisi huippua taivaltaa esimerkiksi GR5 joskus ihan kokonaan. Pitkät polut houkuttavat, mutta eihän niitä pitkiäkään ole pakko yhdellä reissulla ahmaista – olen itsekin jakanut osiin esimerkiksi sekä Karhunpolun että Susitaipaleen reissut Suomessa.

Yksi Upen lempikohteista on kuitenkin yllättävän pieni lähireitti:

– Minusta on ihana kävellä kotoa Jyväskylän keskustaan pienen pitkospuupätkän kautta – se on lyhyt tuokio, mutta ilahduttaa joka kerta, tavallaan vie kauemmas luontoon, vaikka on alle 2 kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Upe on konkari myös Retkipaikan kirjoittajatiimissä, ja hän haluaakin lähettää lukijoillemme inspiroivat terveiset:

–  Aina ei tarvitse lähteä kauas saadakseen koskettavia luontoelämyksiä. Oletko tullut tutkineeksi, mitä kaikkea mahtavaa löytyy kävelyllä, jolle lähdet kotiovelta?

Jalkaisin-blogiin pääset tästä linkistä, ja Upen Retkipaikka-profiiliin tästä!

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.