Olavinreitti seuraa viikinkikuninkaan jalanjälkiä ja on pohjoismainen pyhiinvaellusreitti – osa 4: Stiklestad–Trondheim

Lähes tuhat vuotta kuljettu Olavinreitti Selångerista Trondheimiin oli päivitetty reittimerkintöjen, majapaikkojen yms. reitti-infran osalta ja avattu uudistettuna syksyllä 2013. Sitähän piti heti päästä testaamaan. Olin aiemmin osallistunut vain järjestetyille vaelluksille, joten sellaiselle lähdimme myös kesäkuussa 2014. Retkikuntaamme luotsasi Heidi Carine Brimi, joka osoittautui viikinkiaikaan erikoistuneeksi arkeologiksi ja joka nykyään toimii Stiklestadin pyhiinvaelluskeskuksen johtajana.

Stiklestad–Trondheim-osuus noin 140 km
Kulkuaika 7 päivää
Reittikartat kävelijöille, pyöräilijöille ja ratsastajille
Lisätietoa

Kulkemistani etapeista kerron tässä juttusarjassa seuraavasti:

Osa 1: Turku – Korppoo
Osa 2: Korppoo – Eckerö
Osa 3: Åre – Stiklestad
Osa 4: Stiklestad – Trondheim

1. päivä, Stiklestad–Munkeby, 21 km

Tapasimme sunnuntaina 15.6.2014 Stiklestadin pyhiinvaelluskeskuksessa. Miksi Stiklestad on keskeinen paikka pyhän Olavin tarinassa, se selviää esimerkiksi tämän juttusarjan edellisestä osasta.

Ryhmämme koostui espanjalaisesta miehestä, saksalaisesta pariskunnasta ja meistä eli suomalaisesta pariskunnasta. Espanjalainen puhui espanjaa ja ranskaa, saksalaiset puhuivat saksaa, ranskaa ja englantia, Heidi puhui norjaa ja englantia, minä suomea ja englantia sekä hiukan ruotsia, saksaa ja espanjaa – kaikelle oli käyttöä, kun kaikille yhteistä kieltä ei ollut. Miten pienellä porukalla voi saada aikaan todella kansainvälisen tunnelman.

Ensimmäisen päivän aikana tuli selvitettyä, miten kukin oli päätynyt juuri tänne, pohjoisiin metsiin: Santiago oli jo nähty ja kaikki kaipasimme uusille urille.

• 

• 

Perillä Munkebyssä katselimme raunioita, jotka olivat jäljellä 1100-luvulla toimineesta luostarista.

Majoituimme läheisellä maatilalla (Munkeby Herberge), vilja-aitan yläkerrassa. Nykyään tilalta näyttää löytyvän hienompaakin majoitusta.

Iltaruoka syötiin kauniisti katetun pöydän ääressä hirsiseinien suojassa.

2. päivä, Munkeby–Markabygda, 20 km

Aamiainen ja siitä päiväeväät reppuun.

Päivän etappi oli hyvin metsäinen, mäkiä ylös ja alas.

• 

• 

Reitti on merkitty maastoon, mutta kaverin kanssa jutellessa on todella helppoa missata yksi reittimerkki ja sen jälkeen onkin sitten jo väärässä metsässä. Kartta on hyvä olla mukana.

Kilometritolppia oltiin vasta laittamassa paikoilleen.

Reittimerkeistä huolehtimisen tärkeä tehtävä oli jaettu paikallisille rotary-ryhmille. Jokaisella ryhmällä oli reitistä oma pätkänsä, jonka merkeistä he huolehtivat.

Tomtvatnetin rantamilla pidettiin evästauko ja leivän päälle levitettiin tietenkin kaviaaria.

Reitti kulki lammaslaitumien poikki, ja tuona päivänä ensimmäistä kertaa tutustuin rinnesoihin.

En ollut tiennyt, että vesi voi pysyä rinteessäkin niin paksulti. Jalkani eivät olleet vielä tottuneet muutama kuukausi aiemmin ostamiini vaelluskenkiin, joten olin lähtenyt reissuun goretex-lenkkareilla, jotka eivät lainkaan kestäneet maasta tulevaa kosteutta. Kun päivän litsuttelu-osuus oli ohi, vaihdoin kuivat sukat ja niiden päälle muovipussit, ja niin jalat saivat taas olla kuivassa ja lämpimässä.

Olin kuullut, että yhden päivän aikana voi kokea kaikki neljä vuodenaikaa ja pidin sitä runollisena ilmaisuna. Touhuttuani sadetakin kanssa riittävän monta kertaa (päälle, pois, päälle, pois,…) aloin uskoa, että ainakin kolme vuodenaikaa on mahdollista kokea lyhyessä ajassa, mutta ei sentään talvea. Sellaista ei pitäisi ajatella, sillä eikö vaan hetken päästä satanut rakeita niin että maa oli hetken valkoisena.

Olipa ihana saapua kylään, jossa asvalttiin oli kirjoitettu Snart mål! (Kohta maalissa!) ja Gratis bad (ilmainen kylpy). Osoittautui kuitenkin, että kylällä oli tainnut olla jokin muu tapahtuma, johon nämä liittyivät.

Majapaikkamme Markabygda Kirkestue oli kuitenkin lähellä ja siellä pääsi ihanan lämpimään suihkuun.

Heidi oli etukäteen vienyt majapaikkoihin ruokakassit ja iltaisin teimme yhdessä ruokaa. Tutustuimme paikalliseen juhlaruokaan, keittoon nimeltä sodd. Kuoritut perunat ja porkkanat keitettiin erikseen ja sitten oli lihaliemi, johon lisättiin lammaslihapullat ja sianlihapullat. Lisäksi ohuenohutta näkkileipää ja inkivääriolutta (limsaa).

Talonmies avasi viereisen kirkon ovet ja kertoi, että hänen isoisänsä on maalannut sinne alttaritaulun! Kylläpä olikin kauniita värejä.

Ja kas, miten tunturin juurella lampaita paimentava Jeesus tuntuu sopivan juuri tänne. Kuulimme, että edellisenä vuonna reitillä oli ollut 3000 vaelluksensa rekisteröinyttä pyhiinvaeltajaa.

3. päivä, Markabygda–Borås, 24 km

Yö oli nukuttu patjoilla lattialla. Omatoimisen aamiaisen jälkeen tehtiin päiväeväät ja lähdettiin liikkeelle.

”Kahden männyn välissä on aina ovi uuteen maailmaan”, sanoi oppaamme Heidi. Minusta se oli viehättävä ajatus. Aloin nähdä uusien maailmojen portteja tuon tuostakin. Vähänpä tuolloin aavistin, että muutamaa vuotta myöhemmin kävelisin John Muir Wayta Skotlannissa ja tutustuisin hiukan paremmin tuohon minulle aiemmin täysin tuntemattomaan luonnonpuistoajatuksen isään.

• 

• 

Reitti kulkee pieniä maaseututeitä ja metsäpolkuja pitkin.

Matkalle osuvat myös järvet Bulandsvatnet ja Ausetvatnet.

Yötä olimme Borås Gårdissa, joka on toiminut maatilana satoja vuosia. Yksi talo on pyhiinvaeltajien käytössä. Alakerrassa on keittiö ja iso olohuone/ruokailutila sekä vessa ja suihku, majoitustilat ovat yläkerrassa.

”Pyhiinvaeltaja on matkalla sekä ulkoisesti että sisäisesti. Matka omaan itseen merkitsee oman julkisivun taakse katsomista. Pyhiinvaellukseen osallistuminen voi olla yksi tapa löytää kotiin. Minun ei tarvitse olla tietyssä paikassa ollakseni kotona. Kotini löytyy sisältäni.”

Majatalon pöydällä olleesta kirjasta, jonka oli kirjoittanut Gunnar Prytz Leland

4. päivä, Borås–Stjørdal, 20 km

Aamutankkaus, eväät reppuun ja tien päälle.

Päivän reitti kulki ensin maaseutukylien läpi.

Sitten päästiin metsäpoluille.

Vaernesin kirkko 1100-luvulta. Norjan vanhin säilynyt kivikirkko.

Majapaikkana Ersgard, jolla on pitkä historia.

Iltaruoka odotti kauniisti katettuna.

Pyhiinvaeltajan lihasoppaa, leipää ja viiniä.

Majoitushuoneet yläkerrassa, samoin vessa ja suihku.

5. päivä, Stjørdal–Nyhus, 21 km

Aamiainen, eväät ja ulos. Reitti kulkee aika läheltä paikkaa nimeltä Hell. Koska oppaamme oli arkeologi, hän halusi viedä meidät katsomaan yhtä Norjan kuuluisimmista kallioista, joihin on ehkä noin 6500 vuotta sitten kaiverrettu hirviä.

Siinä olivat ensimmäiset näkemäni kalliokuvat. En kokenut paikalla mitään haltioitumista, mutta sen jälkeen olen huomannut silloin tällöin palaavani aiheen äärelle ja esimerkiksi suomalaisten kalliomaalausten pariin.

Reitti kulki taas kauniisti kumpuilevan maaseudun poikki.

Välillä kuljettiin metsän ja kallioiden keskellä, puhelinkenttien ulkopuolella.

Lähellä määränpäätä oli Storfossen.

Majapaikkana Folden gård. Suihkuun, ruokaa, ja nukkumaan. Illalla ei muuta ohjelmaa kaipaa.

6. päivä, Nyhus–Vikhammer, 16 km

Tuttu rutiini. Yhteinen aamiainen, eväiden teko ja ulos haistelemaan ilmaa. Aurinko paistoi, juhannus oli lähestymässä, mutta aamu oli viileä.

Metsäisiä polkuja ynnä järviä.

Sisämaa jää taakse, lähestymme merta.

Majapaikkana Sport og Trim, joka mm. majoittaa pyhiinvaeltajia.

Maatilan suuressa navetassa on nykyään kuntokeskus. Kuntoilulaitteilta oli mahtavat näkymät suurten ikkunoiden läpi vuonolle. 

Iltaruoka laitettiin itse. Päästiin maistamaan norjalaista herkkua nimeltä rømmegrøt. Vehnäjauhopuuro keitetään rømmeen eli kermaviilin tapaiseen hapanmaitotuotteeseen. Päälle voisilmä, sokeria ynnä kanelia ja syödään ohuen näkkärin ja metvurstin kanssa. Tuhtia ruokaa.

7. päivä, Vikhammer–Trondheim, 18 km

Viimeinen patikkapäivä edessä, määränpää häämöttää. Reitti kulkee pitkälti vuonon rantaa myötäilevää kävelytietä.

Alamme tulla asutuksen pariin.

• 

• 

Espanjalainen matkakumppani siteerasi maanmiehensä Antonio Machadon tekstiä, jota en ollut koskaan kuullut:

Caminante, son tus huellas el camino, y nada más;
caminante, no hay camino,
se hace camino al andar….

Kulkija, jalanjälkesi ovat tie, ei muuta;
kulkija, ei ole tietä,
tie tehdään kulkemalla….

Matkan varrella on Ringven kasvitieteellinen puutarha ja poikkesimme siellä virkistäytymässä. Vohvelit ovat herkkua. Erityisesti hillon ja rømmen kanssa.

Trondheimin / Nidarosin pyhiinvaelluskeskus on heti sillan jälkeen vasemmalla.

Pyhiinvaelluspassia näyttämällä sieltä saa todistuksen vaelluksesta ja tarran, jolla pääsee ilmaiseksi tuomiokirkkoon, vaelluksen päätepisteeseen. Pyhiinvaelluskeskuksessa voi myös majoittua.

Siinä se on. Nidarosin tuomiokirkko.

Majoituimme hotellissa lähellä kirkkoa. Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen piti tietysti lähteä vielä tutkimaan Trondheimia. Nidelva-joen ylittävä silta on suosittu (kuvaus)paikka.

Sillan jälkeen oikealta löytyy käymisen arvoinen kahvila ja ruokapaikka Baklandet Skydsstation, jossa voi kerrata matkan vaiheita ja alkaa haaveilla seuraavista.

Kuvat: Mika Leijo