Olavinreitti seuraa viikinkikuninkaan jalanjälkiä ja on pohjoismainen pyhiinvaellusreitti – osa 2: Korppoo – Eckerö

Tämä on toinen osa retkistäni Olavinreitillä, joka johtaa Turun tuomiokirkolta aina Norjan Trondheimiin saakka. Juttusarjan ensimmäisessä osassa kuljin tuomiokirkolta Korppooseen, ja tässä juttusarjan toisessa osassa matka jatkuu Korppoosta Kökarin kautta Eckeröhön. Tulevissa jutuissa tie vie Ruotsiin ja Norjaan. Juttusarjan ensimmäisen osan voit lukea tästä.

Korppoo-Eckerö-osuus n. 94 km
5 pv + päivä Kökarissa
Reittikartat ja lisätietoa

Kulkemistani etapeista kerron tässä juttusarjassa seuraavasti:

Osa 1: Turku – Korppoo
Osa 2: Korppoo – Eckerö
Osa 3: Åre – Stiklestad
Osa 4: Stiklestad – Trondheim

Kesäkuun ensimmäisenä tiistaiaamuna astuimme lauttaan Korppoon Galtbyssa. Lautta-aikataulut kannattaa selvittää etukäteen, kävelijälle lauttamatkat ovat maksuttomia, eivätkä mahdolliset lauttarannan autojonot hidasta matkantekoa.

Kahden ja puolen tunnin merimatka Kökariin taittui hieman sateisessa säässä. 

Satamasta lähdimme kävelemään kohti hotelli Brudhällia, josta olin varannut yösijan (muitakin majapaikkoja olisi tarjolla). Kotvan käveltyämme joku tuli autolla vastaan, pysähtyi ja kysyi, haluammeko kyydin. Istuimme paikallisen enkelin autoon ja kuulimme, että varsinkin sateella hän usein poimii kyytiin lautalta tulevia, joilla on pakaasit selässä. Koin olevani lämpimästi tervetullut saarelle.

Hotellista vuokrasimme pyörät ja lähdimme kirkolle (noin 5 km yhteen suuntaan).

Saarella on ollut fransiskaaniluostari, josta on jäljellä enää pelkät rauniot. Tai ei sentään, luonnon ja eläinten ystävä Franciscus Assisilaisen henki tuntuu vaikuttavan saarella edelleen: Franciskusfestiä vietetään vuosittain heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. 

Pyhälle Annalle omistetun kirkon ovi on auki, jotta kulkija voi astua sisään ja liittyä rauhanrakentajien vuosituhantiseen ketjuun.

Aikoinaan ihastuin Kökarissa syntyneen kirjailija Ulla-Lena Lundbergin kirjaan Jää niin paljon, että olen sittemmin lukenut kaikki hänen suomennetut kirjansa ja jonkin jopa på svenska. Jää-kirjan tapahtumat sijoittuvat Kökariin ja pääosassa on saaristolaisseurakunnan papin perhe, jonka vaiheista löytyy yhtäläisyyksiä kirjailijan sukuun. Kirjailijan vanhempien hauta löytyy Kökarin hautausmaalta. 

Majapaikkaan palatessa poikkesimme kauppaan ruokaostoksille ja illalla söimme hotellin ravintolassa.

Kökarin mahdollisuuksista on kirjoitettu runollisen kauniisti aiemmin Retkipaikassa.

Toinen päivä: Kökar – Granboda, kävelyä noin 11 km

Aamu kietoi kylän kauniisti sumuharsoon.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti lauttarantaa, jonne on matkaa noin 3,5 km.

Kahden ja puolen tunnin lauttamatka Kökarista Ahvenanmaan pääsaarelle Långnäsiin oli tyyni ja aurinkoinen. 

Taivaan ja meren värit vaihtelivat kaiken aikaa.

Välillä sinisen sävyt olivat niin lähellä toisiaan, että oli mahdoton sanoa, missä meri loppuu ja taivas alkaa.

Lautalla voi kahvitella tai syödä, omatkin eväät voi kaivaa esiin. Ihana hiljaisuus, ei pallomeriä, ei shoppailua, ei konsertteja eikä tanssiaisia, vain retkeilijöitä ja paikallisia asukkaita. 

Siinä se on, Ahvenanmaan pääsaaren ensimmäinen reittimerkki. Pienempi kuin Suomen puolella. Myöhemmin tulimme huomaamaan, että merkkejä oli täällä selvästi harvemmassa.

Kartta on tarpeen, kompassia ei tarvittu.

Reitti lähti vanhalle kiemurtelevalle hiekkatielle (Gamla Långnäsvägen) kohti Klemetsbyn kylää. 

Ensin kävimme katsomassa Lumparlandin pyhän Andreaksen kirkkoa, jonne reittimerkitkin viittasivat.

Sisälle emme päässeet, joten siirryimme ruumiin ravinnon pariin kylän kaupalle (K-matboden). Pihassa oli pöytä ja penkit evästelyä varten. Tästä hankimme päiväevästä parille seuraavalle päivälle.

Reitti mutkitteli vielä pätkän toista pikkutietä (Gamla Krogstadvägen) ennen kuin tulimme päätielle (Långnäsvägen). Krogstadissa on luola, josta on kirjoitettu aiemmin Retkipaikkaan. Sitä emme nyt lähteneet etsimään.

Lumparsundissa oli pöytä ja penkit, joten pidimme siinä seuraavan evästauon ja tutkimme infotauluja. Lumparsundin läpi kulki viikinkiaikainen merireitti Ruotsin itärannalta Venäjälle. Siis ilmeisen todennäköinen reitti myös Norjan Olaville. Aikoinaan tässä on ollut myös talvisatama sekä laivanrakennusta.

Kolmen päivämatkan verran Olavinreitti seuraa Lemlandsleden-polkua. 

Vielä hetki pyörätietä pitkin.

Sitten jo olimmekin perillä Amaliassa. Viereisestä limonadifabrikista otimme iltajuomat mukaan ja majoituimme Anna-huoneeseen, joka on saanut nimensä paikallisesta kolmimastoisesta kuunarista vuodelta 1881. Yksi huoneista on saanut nimensä lemlandilaisesta Leo-kuunarista, joka nyt makaa hylkynä Lumparsundissa. Jokin lamppu syttyi, täytyykin lukea uudelleen Ulla-Lena Lundbergin kirja Leo, luulen että siitä avautuu nyt ihan uusia juttuja. 

Amalian lähellä ei ole kauppaa eikä ruokapaikkaa, mutta isäntäväki laittoi meille lohisoppaa. Ruokailusta kannattaa sopia etukäteen.

Kolmas päivä: Granboda – Lemböte, noin 27 km

Aamiaisaineet oli tuotu jääkaappiin, joten saimme syödä aamiaisen silloin kun halusimme ja pääsimme lähtemään liikkeelle ennen seitsemää, edessä olisi pitkä ja lämmin päivä. 

Ahvenanmaalta minulla oli vaikeuksia löytää majapaikkoja reitin varrelta, joten illalla palaisimme bussilla takaisin Amaliaan toiseksi yöksi. Päätietä pitkin ajaa muutama bussivuoro päivässä, ja tämän päivän etapilla Olavinreitti tulee päätielle kaksi kertaa, eli niissä kohdissa on mahdollisuus hypätä bussiin.

Ensin pätkä päätien pyörätietä ja sitten reitti poikkeaa pohjoiseen. Punertava hiekkatie kaartuu hohtavan vihreyden keskellä niin somasti, että siitä on pakko ottaa kuva. Vaikka kuvasta jääkin puuttumaan aamun raikkaus, valon leikittely, hentoinen tuulenvire, lintujen laulu, lehtien liike ja moni muu kävelijää ilahduttava yksityiskohta.

Päästään metsäpolulle, joka osoittautuu Granbodan kylän muinaiseksi kirkkotieksi. Hienoa päästä kulkemaan reitillä, jota on käytetty jo kauan ennen minua.

Somaa ja rauhaisaa hiekkatietä kävellessä intouduimme pulisemaan sen verran, että tarkkaavaisuus merkkien suhteen hetkeksi herpaantui. Kun kumppani sanoi meren häämöttävän, kaivoin kartan esiin, koska tieltä piti poiketa polulle ennen merenlahtea. Hiukan piti peruuttaa, olihan siinä selvät merkit, mutta leveää tietä on niin helppo kulkea harhaan.

Polku lähti kalliolle ja kohta saavuimme Bistorpbergetille (77 metriä mpy), jossa on luola. Luulin, että katsomme luolaa ja jatkamme sitten matkaa. Kumppani kuitenkin väitti, että reitti jatkuu sinne. Niin minne. Pitääkö kiivetä kivien yli. Ennen reissua olin lukenut tästä luolasta Retkipaikkaan kirjoitetun jutun, mutta siitä huolimatta se onnistui yllättämään. Reitti todella jatkui luolan tai luolaholvin läpi. Sitä piti tovi hämmästellä. Ja yrittää vangita tunnelmaa kuvaan, mutta eihän se oikein onnistu. 

Luolaholvin jälkeen polku nousee huippupaikalle ja merimaisemia katsellen pidimme evästauon. 

Sen jälkeen vastaan tuli useampikin jääkauden jälkeensä jättämä kivipelto. Näin laajoja kivipeltomaisemia en ole ennen nähnyt.

Polku kiertää kivipeltojen reunoja, yhdessä kohdassa on kapealta kohdalta pellon ylitys.

Lemlandin pyhän Birgitan kirkolle tuli matkaa kymmenkunta kilometriä. Tämän kirkon ovet olivat auki ja papilta saimme nimmarin pyhiinvaelluspassiin. 

Kylällä oli kauppa (Kea-market), josta ostettiin vähän syötävää. Asfalttipihalta löytyi varjosta yksi tyhjä trukkilava, jonka päällä pidimme evästaukoa. Tämän jälkeen reitti ylitti päätien ja siirryttiin sen eteläpuolelle. 

Seuraava kukkula on Kasberget (lähes 60 metriä mpy), jolle joku on antanut myös nimen Havanna Mountain. 

Paikka on yksityisomistuksessa ja siellä näyttää toimineen jonkinlainen huvikeskus, jossa on ollut esiintymislava, yöpymismökkejä sekä hulppeilla näköaloilla iso sauna ja kylpytynnyri. Nyt mökkien ikkunat ja ovet on laudoitettu kiinni ja yksi jos toinenkin kohta on rempallaan. Luonto on kuitenkin kaunista ja Lemlandsleden/Olavinreitti kulkee tämän läpi.

Alas tullessa mieltä ja jalkoja ilahduttavat luonnon muovaamat kiviportaat.

Seuraavana vuorossa on Kopnäsberget. Infotaulussa kerrotaan, että tästä on kulkenut Kopnäsin lasten koulutie 1920- ja 1930 -luvuilla. Reitille on tehty pieniä kivikasoja, jotta lapset osasivat suunnistaa kallioilla, jotka ovat joka suuntaan samannäköisiä. Mitenkähän nämä on sumussa ja sateessa erottanut, kun minun on paikoin vaikea hahmottaa niitä kirkkaassa päivänvalossa.

Tammikuussa 2019 Ahvenanmaalla oli Alfrida-myrsky, jonka jälkiä näimme pitkin matkaa. Metsää kaatui tuhansia hehtaareita. Puunkorjuuseen on saatu apua mantereelta, mutta puista on saatu korjattua ehkä neljäsosa. Siitä, missä Alfrida on kulkenut, ovat kaikki puut kaatuneet. Kävelijää kaatuneet puut eivät kohtuuttomasti haittaa. Paikoin on jo syntynyt pieniä kiertoreittejä – vain yhtenä päivänä tuli polulla vastaan kohta, jossa kaatuneita puita oli niin paljon ja niin isolla alueella, että kävelimme rungolta toiselle niiden yli. 

Reitti kulkee Lemböten leirikeskuksen pihan poikki. Keskus on nyt seurakunnan omistuksessa. Noin kilometri tämän jälkeen reitti tulee tielle (Lembötevägen). Katsoimme kelloa ja laskimme, että bussin tuloon on niin paljon aikaa, että ehdimme hyvin käydä tänään Lemböten kappelilla. Se on 2,5 kilometrin päässä ja sama matka pitää kävellä takaisin tähän kohtaan, josta on päätielle (Långnäsvägen) vajaa kaksi kilometriä. 

Kaartuileva hiekkatie kulkee asutuksen halki. Keskiajalla Lemböte oli pysähdyspaikka Tanskan ja Baltian maiden välisellä purjehdusreitillä ja merenkulkijoita varten sinne pystytettiin tämä kappeli. Kenelle muulle se olisikaan osuvampaa ollut omistaa kuin viikinki Olaville.

Lähistöltä löytyy myös vanha satamapaikka. Kun laivamalli vaihtui, tällaisiin satamiin ei enää päästy rantautumaan ja Lemböten merkitys pysähdyspaikkana väheni.

Lemböten kappelin historiasta on ansiokkaasti kirjoitettu Retkipaikkaan jo aiemmin.

Kappelilta kävelimme päätielle, jossa nousimme bussiin ja huristelimme Amaliaan toiseksi yöksi. 

Neljäs päivä: Lemböte – Jomala, noin 10 km

Aamubussi lähti kahdeksalta, jäimme pois kyydistä siinä, mistä eilen illalla nousimme bussiin. Päätietä pikku pätkä Lemströmin kanavalle, joka vihittiin käyttöön vuonna 1882. Tauko ei vielä olisi ollut välttämätön, mutta kanavan ranta oli niin kaunis, että pakkohan siihen oli hetkeksi istahtaa. 

Myös taiteilija Victor Westerholm löysi tiensä tänne, osti talon kanavan läheltä ja pian hänen ympärilleen muodostui taiteilijayhteisö, jonka kultakausi ajoittui vuosiin 1886–1892. Reitin varrelle on sopivasti sijoitettu infotauluja, joista mm. nämäkin asiat selvisivät.

Heti kanavan jälkeen alkaa Jomala, jonka vaakunasta löytyy pyhä Olavi.

Tien vierestä löytyi paksukuorinen koivu. Tällaista en muista ennen nähneeni.

Kohta reitti kääntyy päätieltä pohjoiseen. Matkan varrella on Önningebyn museo, joka kertoo Victor Westerholmin taiteilijasiirtokunnan tarinaa ja järjestää vaihtuvia nykytaiteen näyttelyitä. Nyt museo ei ollut auki, mutta hetken ihastelimme sen pihapiiriä.

Pian jo olimmekin Jomalan pyhän Olavin kirkolla, joka lienee vanhin kaikista Suomen keskiaikaisista kivikirkoista. Sitä on laajennettu muutamaan kertaan, kirkon sisällä eri aikoina rakennetut osat näki selvästi. Huomattavan korkea torni oli aikanaan merenkulkijoiden maamerkkinä.

Majapaikka (Parhuslägenhet på Åland) sijaitsi ihan reitin varrella, heti kirkon jälkeen. Jonkin matkan päässä on muitakin majapaikkoja. Koska matka oli lyhyt, olimme perillä jo yhdeltä. Edellisen päivän pitkä patikointi tuntui jaloissa, joten ensimmäiseksi otimme pienet päikkärit. Sen jälkeen lähdimme isäntäparilta vuokratuilla pyörillä käymään kaupassa (K-supermarket) parin-kolmen kilometrin päässä. Sieltä ostettiin ruokaa illaksi ja aamuksi sekä parin seuraavan päivän eväät. Majapaikka oli paritalon puolikas, joten meillä oli hulppeasti tilaa käytettävissä ja varustellussa keittiössä laitoimme iltaruuan ja aamiaisen. 

Viides päivä: Jomala – Kattby, noin 31 km

Päiväetapit eivät jakaannu ihan tasaisesti, koska majapaikkoja oli paikoin vaikea löytää reitin läheltä. Välissä oleva lyhyt päivä palautti edellisestä pitkästä päivästä ja antoi voimia uuteen. Koska aamiainen laitettiin itse, päästiin liikkeelle aikaisin. Polulla olimme kuuden aikaan. 

Ahvenanmaalla arvioidaan olevan noin 10 000 kaurista. Ei ihme, että näimme niitä monta joka päivä. Ovat vaan niin vikkeliä, että hyvää kuvaa niistä ei kerinnyt saada. Myös perhosia oli paljon, ja sama juttu niiden kuvaamisen kanssa. Parasta on mennä itse katsomaan. Samalla aistii aamun raikkauden ja kuulee hiljaisuuden.

Kohta päästiin Ingbybergetille, josta löytyisi myös luola. Siellä emme käyneet, vaikka reitti oli sinnekin selkeästi opastettu. Aiempi kulkija on kirjoittanut luolasta jutun. Alkupäivästä Olavinreitti kulkee Jomalaledeniä pitkin ja sen jälkeen reitti jatkuu pitkin Sadelinledeniä.

Matkalla pysähdyimme katsomaan hienosti letitettyjä hevosia.

Ne laidunsivat juuri vanhasta postitiestä kertovan kyltin luona.

Vuonna 1638 kuningatar Kristiina määräsi postilaitoksen järjestämisen Tukholman ja Turun välille. Kuljetuksen hoitivat tehtävään valitut/määrätyt talonpojat, joiden piti huolehtia posti seuraavaan vaihtopisteeseen noin 20–30 kilometrin päähän, säässä kuin säässä, maalla ja/tai merellä. Paikoittain Olavinreitti koskettaa tätä Euroopan vaarallisinta postireittiä.

Teiden varsilla oli taas Alfridan kaatamia puita. Myrskyn voima on suuri, kun terveet puut kaatuvat juurineen. Muutama päivä aiemmin olin lukenut uutisista, että myrskyssä voi suojautua esim. ojaan tai suurten kivien väliin. Sellaista en varmaan siinä hötäkässä osaisi ajatella.

Hellesby Sandin kohdalla päästiin hetkeksi rantaan.

Paikalla on mökkikylä, joka taitaa olla mm. kalastajien suosiossa. Tässä olisi mahdollinen majapaikka, mutta kaikki mökit olivat varattuja silloin, kun sitä kyselin. Alueella ei ole kauppaa eikä ravintolaa, joten kaikki ruoka pitää tuoda mukanaan.

Mökkien jälkeen reitti nousee komeille kallioille, josta avautuu hieno näköala.

Jatkoimme vielä viimeiset kilometrit Kattbyn risteykseen.

• 

• 

Bussin tuloon oli reilu tunti aikaa. Kävimme läheisellä Hammarlandin kirkolla, joka oli kiinni. 

Kirkon vieressä oli pieni thaimaalainen ruokapaikka, josta ostimme jätskit. Bussilla ajoimme päätietä eteenpäin Eckerön Berghamniin. Majapaikkamme oli Havsbandet meren rannalla (muitakin majapaikkoja Berghamnista löytyy). Sieltä ei saanut kesäkuun alussa iltaruokaa, mutta läheinen Betty´s oli oikein mukava ja suosittu ruokapaikka. 

Kun ei päivässä ollut tarpeeksi pituutta, piti lähteä vielä iltakävelylle.

Lähellä on Eckerön uljas posti- ja tullitalo vuodelta 1828, jossa on nykyään näyttelytila, kahvila ja myymälä.

Sisäpihan infotauluista voi lukea postinkulun ahvenanmaalaisesta historiasta.

Kuudes päivä: Kattby – Eckerö Berghamn, noin 15 km

Aamiaisen jälkeen bussilla takaisin Kattbyn risteykseen ja siitä suunta kohti pappilaa. Hiljainen hiekkatie kiemurteli metsien ja peltojen keskellä.

Tien vierestä löytyi jopa sateisen sään taukopaikka katon alta. Nyt ei satanut, eikä tauko ollut vielä tarpeen, joten pysähdyimme vain hetkeksi hämmästelemään tällaista vieraanvaraisuutta.

Muutaman kilometrin jälkeen reitti tuli päätielle, jossa on pyörätie. Marsundin sillalla pysähdyimme katselemaan merta.

Käveltyämme kymmenkunta kilometriä saavuimme Eckerön kirkolle, jossa oli sopivasti alkanut messu hetkeä aiemmin. Mikäs sen sopivampi päätös pyhiinvaellukselle. Samalle päivälle (9. kesäkuuta) osui myös Ahvenanmaan itsehallinnon juhlapäivä, joten viimeisenä patikkapäivänä oli juhlaliputus.

Kirkolla pidimme evästauon. Kirkkoa vastapäätä löytyi myös siisti huussi.

Pyörätietä pitkin jatkoimme viisi kilometriä Eckerön Berghamniin, josta lähtee Eckerö Linen laiva Ruotsin Grisslehamniin, josta voisi jatkaa patikointia kohti Trondheimia. Meidän patikkamme päättyisi tällä erää tähän.

Siirryimme majapaikkamme Havsbandetin rantoja kuvailemaan.

Paluumatka: Eckerö – Maarianhamina – Långnäs – Sottunga – Galtby – koti

Aamulla nousimme bussiin ja matkustimme puoli tuntia Maarianhaminaan, jossa on bussin vaihto. Vietimme hetken satamassa ja kävimme Bagarstuganissa nauttimassa ahvenanmaalaiset pannukakut.

Jatkoimme bussilla Långnäsiin toiset puoli tuntia. Lautalla katselimme meren välkettä tunnin verran ja rantauduimme Sottungaan neljäksi tunniksi. 

Jätimme isommat reput rannan vessarakennukseen ja lainasimme rannasta kaupan pyörät. Poikkesimme kirkolla, jossa emme päässeet eteistä pidemmälle.

Jatkoimme kaupalle kolmen kilometrin päähän. Paikalla paistetut pizzapalat katosivat nälkäisiin suihin kaupan pihalla pöydän ääressä, ja muutama pala saaressa valmistettua saippuaa lähti tuliaisiksi. Kauppias ystävällisesti järjesti meille kirkon avaajan. Palasimme kirkolle, johon nyt pääsimme sisälle ja saimme myös hyvän esittelyn kirkosta ja hautausmaasta.

Lautan tuloon oli vielä hyvin aikaa, joten suuntasimme kirkkoa vastapäätä lähtevälle polulle.

Löysimme peltoa, metsää, komeita kallioita ja avaran maiseman.

• 

• 

Sottungastakin pääsee lautoilla eri suuntiin, joten kannattaa olla tarkkana, mihin lauttaan astuu. Kaivoin aikataulun esiin, kun rantaan tuli lautta paljon aikaisemmin kuin piti. Noniin, rauha maassa, ei ollut meidän lautta.

Lauttamatka Sottungasta Galtbyhyn kestää noin neljä tuntia eli olimme perillä vasta myöhään illalla. Mutta aurinko paistoi, meri oli tyyni ja lautalta sai syötävää, joten aika kului nopeasti sinisissä ajatuksissa. 

• 

• 

Olimme yön hotelli Nestorissa, jonne olimme tullessa jättäneet auton. Ilta oli komea, joten lähdimme tutkimaan Nestorin rantamaisemia.

• 

• 

Aamulla kävelimme vielä Nestorin paljasjalkapolun, jonka varrelle metsään on rakennettu taideteoksia.

• 

• 

Sitten kotiin sulattelemaan reissun antia ja haaveilemaan seuraavista.

Galtbysta pääsee myös bussilla esim. Turkuun.

Olavinreitti -juttusarjan taustoista

Vanhat vaellusreitit kiehtovat minua. On mielenkiintoista ajatella, millaisia kulkijoita tällä tiellä on ollut ennen itseäni. Saan liittyä pitkään ketjuun, ja oletettavasti myös minun jälkeeni (!) tulee kulkijoita. Lähes tuhatvuotinen St Olavsleden otettiin uudistettuna käyttöön syksyllä 2013. Silloin tämä pohjoismainen pyhiinvaellusreitti alkoi Ruotsin Selångerista läheltä Sundsvallia ja kulki kohti Norjan Stiklestadia ja Trondheimia noin 580 kilometriä. Toukokuun lopulla 2019 vihittiin käyttöön Pyhän Olavin merireitti Suomen Turusta Ahvenanmaan Eckeröhön, josta voi laivalla siirtyä Ruotsin puolelle ja jatkaa kohti Trondheimia. Suunnitelmissa on reitin luominen myös Turun ja Novgorodin välille.

Kulkemistani etapeista aion kertoa tässä juttusarjassa seuraavasti:

Osa 1: Turku – Korppoo
Osa 2: Korppoo – Eckerö
Osa 3: Åre – Stiklestad
Osa 4: Stiklestad – Trondheim