Ohtosen kautta hiihtäen töihin

Joulun ajan säät olivat olleet Pohjois-Pohjanmaalla vaihtelevat. Kirpakkaa pakkaspäivää oli seurannut suojasää, ja välillä oli pyryttänyt kunnolla lunta.

Myös vuorokauden sisällä tapahtui muutoksia säätilassa. Niinpä illalla katsotut sääennusteet olivat aamulla herätessä näyttäneet aivan toiselta.

Sattuikin niin, että eräänä tiistai-iltana varauduin henkisesti lauhaan ja pilviseen keskiviikkoon. Aamulla ilma näytti kuitenkin aurinkoiselta ja viileältä. Niinpä oli mukava tunne pakata tavarat ja koira auton perään ja suunnata kotipaikalle.

Tarkoituksenani oli hiihdellä vielä päivänvalon aikaan Ohtosen autiotuvalle. Pari lomapäivää oli viimeistä vaille kulutettu, ja seuraavana päivänä ajatuksena oli hiidellä takaisin kotitalolle tekemään tehdä etätöitä ja lämmittämään pirttiä.

Vähän puolen päivän jälkeen olinkin jo kiinnittelemässä suksen siteitä saappaisiin. Taivas oli sininen, ja ilma tuntui kiristyvän. Hiihtelin kohti Karhusuota, ympärillä avautui ensin luminen metsä, sen jälkeen kimmeltävä suo sekä metsän takaa hädin tuskin kurkistava aurinko.

Oli ilo hiihdellä aiempien kulkijoiden jälkiä, tuttuja soita pitkin kohti Ohtosta. Hirvet olivat ylittäneet suojuotin useasta kohtaa. Edellisyön ja aamun jälkiäkin näkyi. Tiesin sukulaismiesten hiihtäneen uraa pitkin alle vuorokausi sitten.

Ohtoslammella vastaan hiihteli pari pilkkijää, jotka olivat yöpyneet edellisyön kämpällä, ja aikoivat mahdollisesti yöpyä toisenkin yön. Mikäs siinä, kyllähän kämppään mahtuu.

Kämpän ulkolämpömittari näytti -16 astetta. Mutta tuvassa oli lämmin.

Asetuimme Mandin kanssa taloksi, ja virittäydyimme viettämään pitkää pimeää autiotuvan rauhallisessa tunnelmassa. Pilkkimiehetkin saapuivat vähän meidän jälkeemme takaisin tuvalle. Ilta kului mukavasti jutellessa, ruokaillessa ja lueskellessa. Koirakin asettui jossakin vaiheessa taloksi, eikä ravannut rapsutuksia kerjäämässä.

Alkuillasta katsoin lämpömittaria, ja pakkasta oli enää -6 astetta. Aamuksi lupasi vielä lauhempaa.

Kuten tunnollinen konttorirotta konsanaan, olin asettanut tavoitteeksi ehtiä läppärin ääreen siinä kahdeksan maissa. Sikeästi nukuttujen 8 tunnin jälkeen heräsin kuuden aikoihin, söin pikaisen aamupalan ja hörpin aamukahvit. Lämpömittari osoitti sääennustuksen pitäneen tällä kertaa paikkaansa, elohopea oli kohonnut +2 asteeseen.

Pakkasin tavarani ja yritin olla herättämättä muita yöpyjiä. Vähän ennen seitsemää olin taas sukset jalassa, ja työnsin ensimmäiset vauhdit kohti Ohtosenojaa. Tässä vaiheessa tuntui vielä ihan leppoisalta.

Illan ja yön aikana lumi oli tuiskunnut latu-uran umpeen. Lumi oli märkää, ja melko pian huomasin sen tarttuvan sekä suksen pohjiin, että suksien yläpuolelle. Tiettävästi tämä tekee menosta melko raskasta. Nyt tiesin, että mikään leppoinen aamuhiihtely tästä ei tulisi, ja tunnin hiihto saattaisi kestää huomattavasti pidempään.

Turhauttavan rämpimisen, lukuisien tuskailujen ja suksenpuhdistuspysähdysten jälkeen saavuin kuitenkin määränpäähäni noin puoli kymmenen aikaan. Eipä ollut monestikaan tuo tuttuakin tutumpi väli tuntunut noin pitkältä.

Ajattelin jo, että sai olla viimeinen kerta kun hiihdän töihin, ainakaan umpihangessa. Mutta jälkeenpäin ajateltuna, eiköhän tämäin kokemus jää mieleen pitkäksi aikaa. Ruokaa pakkiin, tulta uuniin, ja välipäiviksi varattuja töitä tekemään.

Ohtonen kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=7262559.000, E=513005.00.

Juttu julkaistu alkuperäisessä asussaan Tulilta. Poluilta. -blogissa.