Ohtolan Pirunkallion luola, Kangasala

Kangasalan kaksi tunnetuinta luolaa sijaitsevat niin lähekkäin, että käydessämme joulukuussa 2015 tutustumassa Lempokiven luolaan, päätimme myös etsiä Pirunkallion luolan.

Aurinkoinen päivä oli selkeästä taivaasta johtuen kirkas ja viileä, vaikka lunta ei ollutkaan maassa. Ajoimme pitkin Valkeakoskelle johtavaa mutkittelevaa tietä peltojen lomitse ja yritimme tarkkailla, näkyisikö luola selkeästi tielle. Jossakin vaiheessa kuitenkin tajusin meidän varmasti jo ohittaneen luolan ja käännyimme takaisin.

Hetken aikaa harhailtuamme, kännykän koordinaatit paljastivat aivan tien laidassa kohoavan pienoisen kumpareen, jota ei ohi ajaessaan varmasti vilkaisisi kahdesti. Kallion pohjoispuolelta löytyi pellonkaistale, jonka reunalle auto oli helppo jättää. Paikalta lähti jopa polku, jonka arvasimme vievän luolalle.

Jos Lempokiven luolan ympäristö oli ollut jylhä ja mielikuvitusta innostava, Pirunkallio oli nimestään huolimatta kaikkea muuta. Vaikka ennakkoon tiesimmekin luolan historiallisesti merkittäväksi luolatutkimusten kannalta, emme odottaneet siltä ympäristön perusteella juuri mitään. Seisoessani matalan kallion harjalla, ohitse ajavat autoilijat varmasti ihmettelivät, kuka oli paikalle vaivautunut peltoja ihastalemaan.

Vaan kumpareen eteläpuolella meitä odotti lieveästi sanoen mielenkiintoinen yllätys.

pirunkallionluola8

Vain hieman yli metrin korkuisessa kallioseinämässä avautui ammottava suuaukko aivan maan pinnalla. Kosteus ja pakkanen olivat jäädyttäneet sen reunamille jo muutamia jääpuikkoja teräviksi hampaiksi. Kurkistaessamme sisälle luolaan, sen pimeys oli huimaava kontrasti kirkkaalle päivälle.

Pirunluolan hampaat

Pirunluolan hampaat

Onneksi mukanamme oli kunnon valonlähde, sille luolaan ryömiessämme huomasimme jyrkän pudotuksen tunnelin suulta varsinaisen luolan pohjalle. Vaatteemme eivät ehkä olleet parhaat mahdolliset, mutta kun kerran olimme paikalle jo tulleet, ei pois ollut lähtemistä, ennen kuin luola oli valloitettu.

Näkymä luolan sisälle suuaukolta.

Näkymä luolan sisälle suuaukolta.

Ryömimme koko perheen voimin sisälle luolan pimeään ja totesimme, että mikäli viisivuotias poikamme olisi yksinänsä tänne laskeutunut, olisi pois pääsy ollut jos ei suorastaan mahdotonta, niin ainakin äärimmäisen hankalaa. Niin korkea oli tuo tunnelinsuun porras.

Liuskayökköset (Scoliopteryx livatrix) talvehtimassa

Liuskayökköset (Scoliopteryx livatrix) talvehtimassa

Sisällä luolassa oli kuitenkin kotoisaa. Poissa olivat paikkaan monesti liitetyt etanat, joita Kangasalla näkee kiviin liimautuneena kaikkialla. Paikalle ei ollut muutamaa liuskayökköstä lukuunottamatta ilmaantunyt vielä merkittävissä määrin perhosiakaan.

Luolassa oli vielä niin lämmin, ettei kattoon höyrystynyt vesi ollut jäätynyt.

Luolassa oli vielä niin lämmin, ettei kattoon höyrystynyt vesi ollut jäätynyt.

Kotoisalla luolalla oli juuri sopivasti korkeutta ja leveyttä, että sitä saattoi jo sanoa huoneeksi. Harmittelimme, ettemme olleet huomanneet ottaa mukaan eväitä, sillä niiden syönti luolassa olisi varmasti lisännyt kokemuksen mukavuutta. Nälkä alkoi nimittäin ajaa meitä eteenpäin ja lähdimmekin paikalta melko pian.

pirunkallionluola6

Kömpiessämme maan alta takaisin taivasalle, hienoinen pettymys kouraisi sisintä. Upea luola oli aivan autotien varressa ja olisin mieluusti vielä viipynyt hetken pidempään siinä mystisessä tunteessa, jonka kallion uumenissa käyminen oli herättänyt.

Tuntuu uskomattomalta, että tämäkin luola on uhannut aikanaan jäädä tielinjan alle. Nytkään paikalla ei ole mitään muuta merkkiä luolasta, kuin tuo pohjoisrinteeltä lähtevä pieni polku. Kuinka paljon näin hienoja paikkoja Suomen luontoon vielä kätkeytyykään? Ja kuinka monet niistä on jo menetetty asfaltin ja kumirenkaiden alle?

Kartta.ETRS-TM35FIN  N: 6813849 E: 339313

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.