Nuuksion vähemmän tunnettuja kulmia – tällainen on Klassarinkierros Vihdissä

Nuuksiossa on myös reittejä, jotka ovat vähemmän tunnettuja ja käveltyjä. Tällainen reitti löytyy Nuuksion länsiosasta. Klassarinkierroksella saa nauttia rauhallisista metsä- ja lampimaisemista ja kiivetä Klassarinkallion huipulle ihailemaan avoimia maisemia.

Klassarinkierros Vihdissä
Päivämäärä: 14.6.2019
Luontopolkumiehen reittinumero: 61
Reitin pituus: n. 4 km
Kohokohdat: Saarilammen rannat, Klassarinkallion maisemat
Opasteet ja kyltit: Todella hyvät
Parkkipaikka: Valklammentie 1, tilaa hyvin noin 10 autolle. (Karttalinkki)
Varusteet/jalkineet: Satuin reitille sateen jälkeen, jolloin reitillä oli kosteaa. Normaalioloissa pärjää varmasti jopa lenkkikengillä. Juurien ja kivien takia hyväpohjaiset kengät plussaa. Sateella pitkospuut tuntuivat hieman liukkailtakin.
Keskivaativa reitti (korkeuseroja)
Yksi tulipaikka (Saarilammen tulipaikka)

Nuuksion reittejä olen aiemmin kävellyt vain muutaman, ja Nuuksion länsiosan reitit olivat minulle vielä täysin tuntemattomia. Loman aloituksen kunniaksi läksin kävelemään Klassarinkierroksen. Yöllä oli ollut sateista, mutta onneksi aamu oli poutainen, tosin kovin harmaa. Ajoin Veikkolan kautta Valkammentielle. Opastus parkkipaikalle oli hyvin selkeä.

Auto parkkiin ja reppu selkään. Parkkipaikalla on opastauluja ja kartta.

Kartassa Klassarinkierros näkyy siis Saarilammen länsireunaa pohjoista kohti menevänä polkuna, ja takaisin Valklammelle tullaan Klassarinkallion kautta. Reitille ei ole varsinaista kulkusuuntaa, mutta Nuuksion painetussa kartassa näyttäisi kyllä siltä, että suositellaan vastapäivään kulkevaa reittiä. Valitsin sen lähestymistavan.

Reitti alkaa hiekkatietä pitkin. Tiesin, että reittimerkintänä on violetti väri. Puissa on violetteja vinoneliöitä – ja niitä on todella paljon. Eksymisen vaaraa ei ole. Yhdessä risteyksessä taisin etsiä seuraavaa violettia merkkiä noin viiden sekunnin ajan. Helppoa kuin heinänteko! Kiitos vain loistavista merkinnöistä!

Tieltä poiketaan jo parinsadan metrin jälkeen.

Saavutaan purolaaksoon, joka on vanhaa korpimetsää. Valoa täällä tuskin on paljon aurinkoisena päivänäkään. Puro erottui laaksossa kauniisti jo sen varrella kasvavan kasvillisuutensakin takia. Mutta ne hyttyset! Tämä oli todellinen hyttysten valtakunta. Alussa en kuullut edes lintujen ääniä hyttysten ininän takia.

Puron laitaa kuljetaan synkässä metsässä noin viisisataa metriä.

Aletaan lähestyä Saarilampea. Hyttysten ininä hieman vaimeni, ja maisema muuttui vehreämmäksi. Puron tai ojan ylityksen tienoilla pääsin jo kävelemään pitkospuita.

Tällä metsäisellä reitillä oli melko vähän kukkaloistoa näin alkukesästä. Suovehka sentään kukki näyttävästi tässä pitkospuiden laidassa.

Nyt saavutaan Saarilammen laitaan. Harmittelin säätä. Olisin muuten varmasti jäänyt istumaan jonnekin rantaan hetkeksi kahville.

Saarilammen jälkeen vuorossa on taas lyhyt hiekkatieosuus.

Mutta hetken päästä reitti kääntyy jälleen pois tieltä ja saapuu taas hetkeksi korpimaiseen metsään. Tässä vaiheessa aloin jo tottua hyttysiin ja aloin kuulla jo lintujenkin ääniä. Hippiäinen lauleli jossain kuusien latvoissa. Samalla kävelin mutkittelevia pitkospuita ja totesin niiden olevan hyvässä kunnossa.

Maisema on edelleen kuusivoittoista ja epätasaista. Polku on silti pääasiassa helppokulkuinen – juuria ja kiviä on reitillä vain paikka paikoin. Puhumattakaan kaatuneista puista, niitä täällä ei tarvinnut ylittää ainuttakaan.

Kahden ja puolen kilometrin kävelyn jälkeen noustaan selkeästi korkeammalle. Korkeuseroa kertyy lopulta noin 30 metriä, ja polku nousee lopuksi Klassarinkallion päälle. Kartan perusteella kuvittelin, että kalliolta saattaisi olla maisema Kurjolammelle, joka on tässä kohdin muutaman sadan metrin päässä, mutta ei. Mukavat maisemat silti.

Kuvittelin myös, että täällä saattaisi olla jokin penkki eväspaikaksi, mutta eipä ollut sitäkään. Mäen päältä löytyi kuitenkin mukava luonnon muodostama kalliopenkki, johon istahdin kahville ja eväsleivälle. Hyttysiä ei täällä ollut. Mukava paikka – ja todella rauhallinen. Taaskaan en ollut tavannut yhtään ihmistä noin kolmen kilometrin kävelyni aikana. Nautin kahvit ja otin vielä todisteeksi valokuvan mäen korkeimmalta paikalta. ”Luontopolkumies was here.”

Viimeinen kilometri jäljellä. Kuulen vihdoinkin lintujen laulun – on peippoa, hippiäistä, korppia, palokärkeä. Liekö loman ensimmäisen päivän alussa ihminen niin ylikierroksilla, ettei aluksi kuule edes luonnon ääniä? Vai oliko se vain se ärsyttävä hyttysten ininä, joka vei havaintokykyni alkumatkalla.

Kävelen sekametsässä ja saavun lopuksi tutulle tielle. Viimeiset kolmesataa metriä kuljetaan samaa tietä, jota olin jo ajanut parkkipaikalle.

Reitti oli mukavan mittainen ja sen käveli noin puolessatoista tunnissa. Aurinkoisena päivänä olisin saattanut viipyä puoli tuntia enemmän, olisin varmasti istuskellut lammen rannalla hetken aikaa. Parkkipaikalle oli ilmaantunut pari autoa kävelyni aikana, joten muitakin retkeilijöitä kesäkuisena perjantaina oli liikkeellä – minä en tosin nähnyt ainuttakaan! Kyllä Suomessa todellakin voi nauttia luonnon rauhasta (kunhan ensin pääsee tunnelmaan)!