Nuuksion Pohjoisella Portilla riittää luonnonrauhaa ja tilaa hengittää

Muutin pääkaupunkiseudulle vasta reilu puoli vuotta sitten ja ensimmäiset retkeni uudella seudulla tein luonnollisesti ehkä Etelä-Suomen tunnetuimpaan kansallispuistoon, Nuuksioon. Kuten varmasti monella muullakin, lähtivät retkeni pääosin liikkeelle Nuuksion eteläosista Haltian suunnalta, jossa ihmisiä, vilinää ja hälinää riittää enemmän kuin tarpeeksi. Aivan uusi maailma minulle aukeni kuitenkin keväällä, kun kuulin, että Nuuksioon voi suunnata myös pohjoisen suunnasta, Salmen ulkoilualueen kautta, Nuuksion Pohjoisesta Portista sisään taivaltaen.

? Nuuksion Pohjoinen Portti kartalla
➡ Kolme luontopolkua (1,5 km, 1,6 km ja 10 km) sekä lukuisia muita polkuja ja yhdysreittejä Nuuksion kansallispuistoon
? Erilaisia nuotiopaikkoja ja grillikatoksia

Ensimmäisen kosketuksen alueeseen sain keväisellä villiyrttiretkellä, jonka yhteydessä tämän jutun kuvat on otettu, mutta sittemmin olen palannut alueelle niin iltarastien, uusien vaelluskenkien sisäänajokävelyiden kuin päiväretkienkin merkeissä. Rakastun joka reissulla tähän monipuoliseen, kauniiseen ja rauhalliseen alueeseen enemmän ja enemmän.

Ensimmäinen asia, jonka Pohjoisella Portilla huomaa, on hiljaisuus. Vaikka väkeä riittää, on alue laaja. Ison parkkiksen jäädessä taakse häviävät myös muut ihmiset, ja metsän rauhaan pääsee nopeasti ja helposti. Alueelta löytyy niin lyhyempää kuin pidempäänkin polkua kuljettavaksi, ja nämä polut vievät aina Nuuksion kansallispuistoon asti.

Itse ulkoilualueelta löytyy kolme eri mittaista ja eri teemaista luontopolkua. Niille pääsee lähtemään suoraan parkkipaikalta, josta löytyy myös selkeät kartat ja infot reiteistä. Jokainen reitti on koodattu maastoon erivärisin reittimerkein ja opasteita riittää niin, että polut on helppo kiertää, vaikka suunnistaminen ei olisi tuttua touhua.

1,5 kilometrin pituinen Kartanotontun polku vie lapsiperheet luonnon helmaan satujen keinoin. 1,6 kilometrin mittainen Paavonpolku on suunnattu hieman vanhemmille lapsille, ja 10 kilometrin mittainen Tapion taival toimii päiväretkenä pidempää kävelyretkeä kaipaaville.

Polkujen lisäksi alueelta ei palveluitakaan puutu. Vain kivenheiton päässä parkkipaikasta on useampi nuotiopaikka, uimaranta, leikkikenttä ja ulkoilumaja sekä erilaisia majoituspalveluita. Myös fatbikeja saa alueelta vuokrattua. Unohtaa ei saa myöskään kahvila Pohjoista Pirttiä, joka palvelee nälkäisiä tai janoisia seikkailijoita kesäaikaan aina torstaista sunnuntaihin. Tuolla söin mitä herkullisimman pullan, ja kakkuja oli tarjolla niin, että valinnan kanssa sai olla tarkkana! Kahvilan miljöönä toimii vanha, ilmeisesti jo 1800-luvulla rakennettu tupa, jonka kotoisilla pirttipöydillä istuu sadetta pitelemässä mielellään vaikka pidemmänkin tovin.

Vaikka paikka tuntuu olevan kuin toisesta todellisuudesta verrattuna Helsingin keskustan vilskeeseen, Helsingistä Pohjoiselle Portille ajaa vain vajaan tunnin, ja Espoosta reilun puoli tuntia, joten tänne voi lähteä myös vain iltaseltaan käymään ja nauttimaan luonnosta. Perille pääsee seuraamalla Vihdintietä, joka muuttuu etelästä tultaessa Vanhaksi Porintieksi. Tieltä käännytään vasemmalle Salmentielle ja ajetaan perille reilu kilometri. Pohjoiselta Portilta löytyy hyvin parkkitilaa, ja polut lähtevät suoraan parkkipaikan nurkalta. Julkisilla paikalle ei ainakaan vielä keväällä päässyt, mutta tähän toivottavasti saadaan pian muutosta.

Koordinaatit: N=6695779.200, E=362522.600

Lue myös:

Nuuksion Pohjoisen Portin kotisivut

Nuuksion Pohjoinen Portti Retkipaikassa

Nuuksion kansallispuisto – vinkit ja retkitarinat

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.