Nuotiopiirin valtikka

Tässä yhtenä päivänä hain lämpöä liekkien loimusta, ja jostain syystä katse herkesi hetkeksi itse nuotiosta ja ohjautui kädessäni olevaan esineeseen. Kohimiskeppiin. Ensimmäistä kertaa elämässäni taisin todella keskittyä pohtimaan sitä, mitä tuo yksinkertaisuudessaan täydellinen ja jokaisen tulipaikan läheisyydestä löytyvä työväline edustaa.

Kohimiskeppi on valtikka ja paimensauva. Se on suunnannäyttäjä ja kirjoitusväline. Soihtu ja jedisoturin valomiekka. Kohimiskepillä voi nostaa kahvipannun tai muun kahvallisen astian. SIllä voi raapustaa nimikirjaimensa hiekkaan. Se on silta nuotion ja ihmisen välillä, voimalinja. Ja ennen kaikkea sillä voi tökkiä tulta.

Kohimiskeppi on kuin paraskin western-sheriffi, “there can only be one”. Vaikka tulipaikalle olisi jostain syystä ilmestynyt useampia kohimiskeppejä, on aina selkeää, mikä niistä on paras. Kohimiskepin ulkomuodot ovat moninaiset, mutta usein se on hieman rannetta ohuempi vahva ranka, noin käsivarren tai säären mittainen. Kohimiskeppi ei ole koskaan sahatavaran tuote, vaan aina luonnon luoma. Se on käytännössä poikkeuksetta paljaaksi kuorittu, ja kohimispää on tulen teroittama. Liian heikoksi hiiltyvä pää katkaistaan kopauttamalla heikko pala irti nuotion reunakiviä vasten. Kohimiskepin elinkaari päättyy, kun se liian lyhyeksi käytyään heitetään viimeiseen leposijaansa, nuotioon, jossa se viimeiseen asti palvelee lämpöä tuottaen.

The Kohimiskepin hallitsija ilmentää valtaansa nuotiopiirissä pitämällä keppiä kädessään. Keppiä kuuluu pitää niin, että sen pää on rennosti maata vasten. Keppi voi nojata myös jalkaan, tai läheiseen seinään, kunhan se on kädenulottuvilla heti tarpeen tullen. Kohimiskeppiä ei saa pitää uhkaavasti ylöspäin sojottaen. Muut ymmärtävät automaattisesti asemansa tässä erähetkien hierarkiassa ja paikoillaan pysyen ottavat tyynesti vastaan sen lämmön, jota Nuotionkohentaja heille suo. Jo pienet lapset ymmärtävät tavoitella tuota valtikkaa, ja vanhemmat sukupolvet antavatkin usein jälkikasvunsa opetella kohimiskepin käyttöä.

Kohimiskeppiä ei koskaan viedä nuotiopiirin ulkopuolelle. Noin kolme metriä tulipiiristä ulospäin kepin merkitys lakkaa olemasta ja siitä tulee vain hiiltynyt kepukka. Tästä syystä keppiä ei esimerkiksi koskaan viedä majoitteen luo tai kanneta mukanaan huussiin. Mikäli kohimiskepin ensisijainen käyttäjä jättää keppinsä vartioimatta käydessään muilla asioilla, on nuotiopiirin toisilla jäsenillä erinomainen mahdollisuus anastaa paikkansa auringossa ja nostaa keppi käteensä. Näin kohimiskepillä on uusi valtias.

Kohimiskeppiä ei myöskään koskaan kuljeteta tulipaikalta toiselle, vaan yksi keppi palvelee aina yhtä tiettyä nuotiopaikkaa.

Jokaiselta nuotiopaikalta löytyy kohimiskeppi. Jos ei juuri nyt, niin sellainen luodaan heti, kun tarve ilmenee. Perinteisestä puisesta kohimiskepistä on jalostettu moderniin sisäkäyttöön hiilihangot ja takkavälinesarjat.

Kohimiskepin tärkeydestä kielii myös sen moninimisyys. Hämmästyin suuresti, kun läpi artikkelin käyttämäni ja selkärangasta lähtevä sana kohimiskeppi ei asiasta kysyttyäni ollutkaan muille lainkaan tuttu sana. Lounaspöydässä minua oikaistaan käyttämään termiä ”kohennuskeppi” ja käyttämäni sanan tulkittiin olevan syntyalueeni murteen mukainen. Toinen tuttava puhuu tulen ”sösimisestä”, jolla ei kuulemma ole kuitenkaan mitään tekemistä sössimisen kanssa. Itselleni kertakaikkisen uusi termi on ”tulella tuuskaaminen”.

Alan asiantuntijoiden keskuudessa termistö on vielä laajempaa: tulenkohennusrauta, tökkimiskeppi, kohentamiskeppi, kohennuskeppi, sörkkimiskeppi, nuotiokeppi, tulenjohtokeppi, kohennin, The Keppi, (p)ranstakka.

Ja oma uusi suosikkini: Sir lance-a-lot.

Mitä ikinä tulen kanssa teetkään – tuuskaat, kohennat, sösit tai kohit – kiinnitä joskus huomiosi siihen kädenjatkeeseen, joka antaa sinulle voiman ja vallan. Pitelet jotakin arvokasta, elävää perintöä vuosituhansien takaa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.