Nikkaluoktan kappelimäellä vuorijättiläisten seurassa

Pohjoisen Ruotsin perukoilla, siellä missä tuuli ulvoo vuoristossa ja hirvet hallitsevat kairaa, sijaitsee pieni ja vaatimaton Nikkaluoktan kylä. Siellä Kiirunasta länteen johtava tie päättyy, ja parinkymmenen kilometrin pituinen patikointireitti Kebnekaiselle alkaa.

Olimme saaneet päähämme pistäytyä Nikkaluoktaan pariksi päiväksi heti maaliskuun alussa. Saavuimme perille lumimyrksyn keskellä pimeänä alkuiltana. Vain vaivoin erotimme horisontista suurten vuorten profiilit. Kylän talojen välissä kiertelevän tunturituulen huiskiessa lunta päällemme yhtä aikaa kaikista suunnista vetäydyimme nopeasti mökkiimme odottamaan aamun valkenemista.

Aamu valkeni ilman myrskytuulta tai lumisadetta, mutta pilvet olivat peitelleet taivaan melko huolellisesti. Kipaisin respasta pyytämässä kappelin avaimen.

Nikkaluoktan pieni kappeli on peräisin 1940-luvulta. Kappeli sijaitsee mäellä kylän takana, uljaasti omalla paikallaan niin, että se on helppo huomata.

Astelin kohti kappelia muutaman lumikenkämatkailijan perässä. He tosin eivät olleet matkalla kappelille, vaan lähtivät Kebnekaisen suuntaan. En tiedä kauaksiko lopulta aikoivat, mutta toivoin heille hyvää tuuria matkan suhteen, sillä sää vaikutti varsin epäluotettavalta. Vähän väliä tuuli puuskaisi vuorilta voimallisena, jolloin maahan jo kerran lepäämään asettunut jäinen lumihönty lensi takaisin ilmoille. Vuorten lomassa näytti tupruttavan lisää lunta.

Kappelille näytti vievän Kebnen reitin alkupisteestä kaksi reittiä. Toinen suuntasi suoraan rakennukselle, toinen taas rakennuksen vieressä kohoavalle, mäennyppylän korkeimmalle huipulle.

Lumessa oli kova hankikanto, vuorilta puhaltanut tuuli oli pakannut lumen kaikkialla hyvin kovaksi ja tiiviiksi. Mikään puuterilumipesupaikka Nikkaluokta ei siis ainakaan tällä kertaa ollut, joten suuntasin rohkeasti kohti korkeata mäennyppylää, vaikka polku ei ollut kovin tallautunut.

Jyrkkää, sopivasti kovettunutta lumiseinää oli hyvä kiivetä, ja pilkistihän se aurinkokin kainosti sieltä jostain taivaankannelta.

Kuten arvasinkin, mäen päältä avautui huikea näkymä, jota kylän keskeltä ei saattanut nähdä.

Mäellä oli jopa penkki, johon saattoi pysähtyä istuksimaan ja ihmeellistä maisemaa mietiskelemään. Istuin, ja mietiskelin. Oli mukava viettää pieni hetki vuorten seurassa ja kuunnella, mitä ne kuiskivat. En yleensä ole vuori-ihmisiä, minun luonteelleni vuoret ovat turhan dramaattisia ja rauhattomia. Mutta tällainen etäältä ihailu tuntui hyvältä.

Astelin kappelille ja auringon vaimeassa valossa sujautin avaimen oveen.

Kappelissa valo oli kaunis ja lämmin. Jäljistä päätellen siellä on ihmisiä käynyt, mutta nyt ei ollut muita mailla halmeilla.

Kuljeksin hiljaa ympäriinsä ja ihailin kauniita yksityiskohtia, joissa saamelainen tyyli ja käsityötaito yhdistyivät sievästi kristinuskon puitteisiin.

Kappeli oli luonteikas. Voin vain kuvitella minkälaisia talven puhureita se joutuu uhmaamaan ollessaan noin komealla paikalla. Vaan hyvinpä se näyttää selvinneen, nytkään ei ollut moksiskaan vaikka tuuli riepotteli tuon tuosta joka suunnasta ja sai ainakin minua vetämään huppua kireämmälle.

Kappelilla vietetään kuulemma paljon erilaisia kirkollisia menoja, ilman muuta myös esimerkiksi häitä. Aika komea paikka!

Avaimen saa pyytämällä mökkikylän respasta, josta muuten saimme muutenkin todella ystävällistä palvelua. Meille tuli nopeasti tosi kotoinen olo Nikkaluoktassa, vaikka emme vielä tällä kertaa viettäneetkään siellä kuin hetken. Minusta on mukava yksityiskohta, että mökkikylän päärakennus ja mökit ovat samanlaisia punaisia kuin kappelikin.

Mökkikylän päärakennuksessa on ravintola, matkamuistokauppa sekä galleria.

Nikkaluoktan kylässä asuu toki paikallisiakin, muuta paikan keskus on mökkikylä komeine päärakennuksineen. Kiirunasta tuleva tie päättyy mökkikylän pihaan. Päärakennuksessa on respan lisäksi ravintola, galleria sekä pieni matkamuistokauppa. Mitään bensa-asemaa kylältä on turha etsiä, sillä lähin on 70 kilometrin päässä Kiirunassa. Myöskään ruokakauppaa kylällä ei ole.

Saimme huomata, että alueella riitti arkenakin vilinää! Mökeissä oli paljon asukkaita, sotilaista aina ulkomaalaisiin ahkiomatkailijoihin ja lumikenkäilijöihin. Moottorikelkkaliikennettä suhasi suuntaan jos toiseenkin. Kelkkavilinää selittänee ainakin osittain se, että Kebnekaisen juurella sijaitsevaa Mountain Stationia oltiin avaamassa juuri seuraavana päivänä alkavaan sesonkiin. Koska Mountain Stationille ei vie autotietä, hoidetaan tarvike- ja miksei myös ihmiskuljetukset kelkka- ja rekivoimin.

Mökkikylän työntekijä painotti meille vielä tiskillä samaa jonka olimme lukeneet myös netistä: alueella liikuskellessa eläimiä ei saa lähestyä tai muuten häiritä. Ajattelimme tämän liittyvän ennen kaikkea poroihin, joita tiesimme olevan seudulla. Hirvet kuitenkin pääsivät yllättämään: yhden ainokaisen päivän aikana näimme peräti 13 hirveä Nikkaluoktassa sekä Kiirunaan johtavan tien varrella. Autonkuljettajat siis olkaa tarkkoina, kun ajatte näille upeille seuduille.

Kappeli kartalla (Eniro). ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7547812, E 164464.

Majoituskylän kotisivut: www.nikkaluokta.com