Nean unelmaviikonloppu Pohjois-Karjalassa oli vertaansa vailla – inspiroidu sinäkin näistä ihanista retkielämyksistä!
Yhteistyössä VisitKarelian ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton kanssa
Kesän ytimessä yllytimme lukijoitamme haaveilemaan itsensä Suomen itäisimmille vaaroille ja vesistöille. Kysyimme, millainen olisi heidän unelmiensa retkiviikonloppu, jos aikaa olisi 48 tuntia ja vain taivas toimisi rajana.
Kesä kiinnitteli siipiä unelmien selkiin, ja postilaatikkoon saapui peräti 80 toinen toistaan herkullisempaa retkiunelmaa. Tuomaristo raapi retkeileviä ohimoitaan ja sai lopulta karsittua kasaan yksitoista helmien helmeä. Voittajaksi valikoitui tamperelaisen Nean unelma, jossa haaveiltiin syvimmistä mahdollisista kolosista, korkeuksista ja tukkaa hulmuttavan vauhdikkaista hetkistä.
Unelmaperjantai
Aurinkoisena syyskuun iltapäivänä Joensuun asemalla ilmassa tuntuu olevan pieniä, hilpeitä kuplia. Junat jatkavat kulkuaan autuaan tietämättömänä siitä, että nyt Nea ja ystävänsä Iida ovat astumassa omaan unelmaansa, johonkin, mikä vielä hetki sitten oli vain vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.
Matkalaiset ovat saaneet etukäteen ohjelman ja osoitteet, mutta paljastavat nyt vain vilkaisseensa tietoja pikaisesti, jottei taika katoaisi. He haluavat sukeltaa viikonloppuun mahdollisimman tietämättöminä ja avoimin mielin. Kumpikaan heistä ei ole aikaisemmin vieraillut Pohjois-Karjalassa. Maakunta maisemineen nappaa halaukseensa kaksi ensikertalaista.
Kolin korkeimmalla huipulla, kansallismaisemaa katselemassa
”Unelmieni retki: Jos minulla olisi 48 tuntia aikaa löytää Pohjois-Karjala, etsisin sen luonnon. Etsisin Kolin korkeimman huipun ja avarimmat näkymät kansallismaisemaan. Ja etsisin syvimmät kallionkolot – luolat, joita voi ryömiä tutkimaan niin pitkälle, kunnes ei näe enää mitään.”
Nea
– Oooooh että! huokaa Nea spontaanisti.
Feel Kolin opas on johdatellut retkeläiset Kolin sileälle, valkoiselle kukkulalle, vain aavistuksen kukkulakuningas Ukko-Kolin sijainnista pohjoiseen. Tästä aukeaa sama kansallismaisema kuin Ukonkin huipulta, mutta muut kulkijat eivät niin helposti poikkea polulta puolisalaiselle kukkulalle.
Muutaman havuisen askeleen päässä häämöttää jo Ukko-Koli. Matkalla opas paljastaa Kolin olevan paitsi kuusikkoinen, myös hyvin peikkoinen. Talvisin alhaalta hiipivä ilman kosteus on jäähtynyt ja noussut rinteitä ylöspäin, kohdannut puun ja tarttunut takiaisen lailla löytämäänsä. Monin kerroin lunta painavampi tykky on typistänyt monen kuusen latvat. Nyt syyskuun aurinko lämmittää retkeläisten selkiä, ja talven huurteita on vaikea kuvitella maiseman tarjotessa sinistä ja vihreää. Vanhat puut tarjoavat kodin peräti kuudelle eri tikkalajille. Entä millainenhan käen kukunta mahtaa käydäkään kesän alussa?
Retkeläiset painavat kätensä kallioseinämään. Kolin vanhimmilla kallioilla on ikää 2,6 miljardin vuoden verran. Miltä tuntuu koskettaa jotain niin vanhaa?
– Ensimmäiset maininnat kartoilla tuntevat jalkojemme alla olevan seudun nimellä Mustarinta, joka oli silloin yleinen korkean mäen nimitys Itä-Suomessa. Tuolloin seudulle kuljettiin vielä vesireittejä pitkin, ja mäki on näyttänyt mustalta ja pelottavalta. Pahin kirous vihamiehelle saattoi olla: Mene Mustarintaseen! 1700-luvulla nimi vaihtui hiljalleen Koliksi, kertoilee opas Kolin taustoista.
Ryhmä seisahtuu Paha-Kolin huipulle. Saarten hiekkarannat välkkyvät kultaisina iltapäivän auringossa. Opas osoittelee edessä avautuvaa kansallismaisemaa:
– Tuo pienin saari on nimeltään Tappi, jos sen poistaa sijoiltaan, valuu vesi pois Pielisestä. Tuolla on Sikosaari, sieltä voi löytää tulivuorten laavan ulostulokanavia. Tuolla siintää Mäkrä, jolta Järnefelt maalasi tunnetuimman Koli-maisemansa Syysmaisema Pielisjärveltä. Hän tosin otti merkittäviä taiteilijan vapauksia teosta työstäessään. Pielisellä on yhteensä 1500 saarta, joista kolmella asutaan ympäri vuoden.
Nea ja Iida istahtavat hurjien legendojen reunalle, Käräjäkallion laelle. Hetken on ihan hiljaista ja sitten opas täydentää maisemaa laulullaan:
”Ma tunnen sun vaaras ja vuoristovyös
ja kaskien sauhut ja uinuvat yös
ja synkkien metsien aarniopuut
ja siintävät salmes ja vuonojen suut.
Siell’ usein matkani määrätöin
läpi metsien kulki ja näreiköin,
minä seisoin vaaroilla paljain päin,
missä Karjalan kauniin eessäin näin”
Matkalla Akka-Kolille opas osoittaa salaiset kallionkolot ja kehottaa nyt unelmaretkeläisiä kuuntelemaan oman laulunsa sijaan kallion ääniä.
– Etsi oma syvennyksesi, paina korva kalliota vasten ja anna mielikuvituksesi lennellä.
Huippujen kierros herätti hingun tutustua maastoon paremmin.
– Mihin täällä kannattaisi suunnata, jotta välttäisi ruuhkat? kyselee Nea.
– Marraskuussa on hyvin tilaa vuokrakämpissä, virnuilee aluetta hyvin tunteva, mutta jatkaa vakavammin:
– Mäkränvaaralla ja Kasken kierroksella on yleensä hiljaisempaa. Todellinen ruuhka osuu yleensä vain tunnetuimmille huipuille.
Perjantai-iltana pirua tervehtimässä
– Koli on ollut kokonaisuudessaan muinaisuskontojen pyhä paikka. Tukholman kirkonkirjojen mukaan Kolilla asui Suomen viimeinen noita. Asuupa alueella edelleen tuon noidan jälkeläinen ja melkoinen tietäjä onkin, kertoilee Karu Survivalin Mikko Kettunen.
Mikko johdattaa ryhmää koivujen reunustamaa hiekkatietä pitkin kohti Pirunkirkkoa ja kertoo tarinoita tulevasta. Luolassa paikalliset ovat olleet piilossa ryöstelijöiden hyökätessä kylään. Samaan koloon ovat ryömineet myös shamaanit kysymään neuvoa tuonpuoleisesta.
– Muinoin ajateltiin, että on ylinen ja alinen, ja että maapallo on siinä välissä. Kumpaakaan ei pidetty toista huonompana. Kolin huipulla näiden kahden ajateltiin kohtaavan, ja sinne kiivettiin kysymään neuvoja molemmilta. Pirunkirkossa, jonne nyt kuljemme, on neuvoja kysytty aliselta, ja takaseinästä voi kysyä neuvoa pirulta itseltään, jatkaa Mikko.
Miehen tarinointi tempaa mukaansa voimalla. Luolan suulla on kuitenkin ihan oma tunnelmansa, iloinen pulina hiljenee hetkeksi, lamput viritetään päihin. Luolan perällä unelmaviikonlopun pääsankaritar Nea osoittautuu todelliseksi seikkailijattareksi ja haluaa kiivetä viimeisimpään nurkkaan asti.
– Ei täällä kyllä pirua näy, huutelee Nea.
– Ehkä sillä ei vaan ole sulle mitään asiaa, vastaa Mikko.
Retkeilijän unelmailta
”Siellä istuisin lauttasaunasta katsomassa veden rauhallista peilipintaa, kunnes pulahtaisin uimaan rikkoen tuon täydellisen hiljaisuuden hetkeksi.”
Nea
Savusauna on lempeyttänyt löylyjään jo kahdeksan tunnin ajan. Pihan soihtuja seuraamalla Nea ja Iida löytävät lauteet ja sieltä pienen polun Pielisen rannan laituriin. Seikkailijattarien saunoessa ottaa Mikko Korvenkodan tuliringin haltuunsa illan ruokaelämysten loihdintaa varten.
Nuotion loimussa kypsyy puolukoilla maustettu leipä, lohisiivut löytävät tiensä lautasille. Pohjois-Karjala on metsästäjien seutua, siksi ritilälle nostetaan myös hirvimakkaraa. Kodan hämärässä Mikko jatkaa tarinointiaan. Eräilevistä kokemuksista voisi kuunnella juttua vähintäänkin viikon väsymättä, mutta eniten ilahduttavat eräkokkailuvinkit. Trangiasta saa pienen pizzauunin, kun kannen päälle asettelee hiiliä, nuotioleivästä saa pullaa, kun mukaan pakkaa kanelisokerisekoitusta. Vinkkejä kuunnellessaan Nea ja Iida herkuttelevat juuri pannulta paloitellulla leivällä eli bannockilla.
Karu-keittiön Pannuleipä eli Bannock
Ainekset:
5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl sokeria
1 tl suolaa
1,5 – 2 dl vettä
Höysteeksi oman valinnan mukaan puolukoita, muita marjoja, salamia, pekonia tai kanelia ja sokeria jne.
Voita, öljyä tai pekonin rasvaa paistamiseen.
Valmistus:
1. Mittaa kuiva-aineet jo ennen retkeä pussiin ja sotke keskenään.
2. Lisää valmistusvaiheessa seokseen vettä vähän kerrallaan samalla kun sekoitat.
3. Pyörittele taikinasta pehmeä pallo, joka ei enää tartu käsiin eikä kulhoon kiinni.
4. Taputtele pallosta littana leipänen, ripottele haluamasi höysteet päälle ja taita reunat yhteen.
5. Taputtele valmis leipäpallo hyvin rasvatulle pannulle ja ala paistamaan nuotiolla tai trangiassa. Tarkastele paistopintaa välillä, ettei leipä pala. Leipä ei saisi tarttua pannuun, joten heiluttele sitä välillä.
6. Kun alapuolen paistopinta on kullanruskea, ota pannu ja asettele se nuotiota vasten loimuttumaan. Kun myös pinta on saanut mukavasti väriä, tarkasta kypsyys tikulla. Mikäli taikinaa ei tartu tikkuun, on leipä kypsää. Nauti vaikka loimulohen kaverina.
Ulkona räiskyy rakovalkea. Lähes täysi kuu heittelee siltaansa Pielisen pintaan pilvien välistä.
Nea ja Iida yrittävät saada itsensä irti kodan lumouksesta todeten:
– Jaksaispa valvoa vielä hetken, jotta ehtisi nauttia mökistäkin.
Unelmalauantai
”Taittaisin matkaa välistä tukka hulmuten, täyttä vauhtia laukaten rantaviivaa pitkin hevosella, jonka palkitsisin välistä viilentävällä uinnilla. Ja jos välillä kulkisin hiljaisesti metsäpolkuja ratsastellen, kohtaisinko myös jonkin erämaan suurpedoista?”
Nea
– Oli todella outoa pakata tällaiselle luksusreissulle. Mietin moneen kertaan, että enkö todellakaan ota trangiaa mukaan, paljastaa Nea.
Kilpailun voittaja sai kutsua matkalle mukaan yhden ystävän unelmaansa jakamaan ja iloa moninkertaistamaan.
– Siis määkö vaan tuun sinne rautatieasemalle? kysyi Iida, kun Nea ei kehottanutkaan lastaamaan rinkkaan tuttuja eräilyvarusteita.
Seikkailijattaret istuvat kuksat käsissään Korvenkodalla reissun ennakkotunnelmia muistellen. Karjalanpiirakat lämpiävät nuotiolla, ja paikan isäntä juoksee vielä hakemaan oman maan antimia lisukkeeksi.
Nea kertoo:
– Olen yleensä se, joka aina ideoi ja suunnittelee reissut. En ole koskaan ollut retkellä, jonka joku muu olisi koordinoinut kokonaan. On niin mukavaa, kun joku muu on miettinyt ihan koko homman!
Unelmaviikonlopun järjestäjät myhäilevät. Helppoahan järjestely on, kun Nea on ensin hoitanut unelmoinnin.
Seikkailijattaret kiipeävät hevosten selkiin Kuivalan islanninhevostallilla. Into ja jännitys sekoittuvat ilmassa. Iidan edellisestä ratsastusreissusta on vierähtänyt kaksinumeroinen luku vuosia, ja Nea ei ole ollut koskaan islanninhevosen selässä. Jalustimia säätäessä konkari opastaa vierestä:
– Issikalla ratsastaessa satula on pehmeämpi, ja jalustimet jätetään normaalia pidemmiksi.
Tilan omistaja Kyösti ohjaa letkan kohti metsää. Matkassa on mukana kolme, joille ratsastusretki Vuonislahdessa on jokavuotinen perinne. Pian retkeläiset saavuttavat hiekkarannan. Koko kesän lahdella draamaa ylläpitäneet joutsenet ovat taas nokkapokkasilla. Kun muiden hevoset kääntyvät kulkemaan pitkin vesirajaa, Nean ratsu asettuu rennosti nauttimaan Pielisen vettä. Pian Neakin kiitää satulassa pitkin hiekkarantaa. Unelma on täyttynyt, ja ratsastajan hymy on lainattu suoraan Hangon keksiltä.
Rannasta ratsut suuntaavat pehmeälle, kauniisti kumpuilevalle mäntykankaalle. Hiekka pölisee vaimeasti, kavioiden kopina on pehmeää, mättäiköt nuokkuvat marjojen painosta.
Meloen Purokodan uumeniin
”Jos edes maltan nukkua, ehkä uni tulee savusaunan jälkeen perinteikkäällä maatilalla. Eikä tällä retkellä eväissäni ole yhtään Knorr-pussipastaa tai pikakahvia! Nauttisin tuoretta lähiruokaa – marjoja, sieniä, rantakalaa ja riistaa. Maistiaisia paikallisilta tuottajilta.”
Nea
Opas ohjaa seikkailijattaret rantaan, ojentaa liivit ja melat, näyttää suunnan järven yli. Karttaa hetken tutkittuaan Nea ja Iida päättävät kiertää ainakin lähimmät saaret, eihän unelmapäivän luontoliikuntoja malta lopettaa ihan vielä! Rannassa odottaa yllätys. Tuttujen kajakkien sijaan tarjolla onkin intiaanikanootti. J-veto on teoriassa tuttu, mutta käytännössä peräpaikalle istahtanut Nea ehtii käymään läpi kaikki muut aakkosten vaihtoehdot ennen kuin sopiva, rauhallinen rytmi löytyy.
– Heti, kun me lopetettiin reuhtominen, muuttui meno helpommaksi, naurahtaa Iida.
Taivaalla pilvet tummuvat tulevaa sadetta ennustelemaan, kun kaksikko kiipeää rannasta nurmista rinnettä pellon laitaan ja sieltä kohti iltavaloin koristeltua kotaa.
Pihlajapuun Purokotaan astuessa loksahtaa jokaisen leuka ihastuksesta alamäkeen. Raksahtelevan tulen takaa avautuukin vastustamaton, pieni ravintola. Kuksiin kaadetaan vasta valmistunutta talon omaa pihlajanlehtijuomaa. Loimulohi lämmittää kylkiään vielä hetken, kun seikkailijattaret tutkivat pöydän aarteita, Pihlajapuun omia tuotoksia: villiyrttipestolla maustettua perunasalaattia, omenachutneytä, pihlajanmarjahyytelöä.
Malja upealle päivälle Nurmeksen Pihlajapuussa, lasissa tietenkin pihlajanlehdistä tehtyä juomaa. Hetken hengähdys Purokodan edustalla ennne kotaillallista Pihlajapuun Purokodan lumoissa. Savusaunasta raukeana lettukesteille. Purokodan herkkuja: marjoja, lettuja ja lakkahilloa rennosti sauna-asuissa. Saunatonttuko jäi vielä viimeisistä löylyistä nauttimaan?
Savusaunalla Nea ja Iida kääritään pellavaan saunahattua myöten. Ämpärissä odottaa jo tuoksuva vasta.
Unelmasunnuntai
Pihlajapuun aamiaisella palaavat mieleen retken muut makumuistot. Päällimmäisenä molemmat matkaajat mainitsevat niin Pihlajapuun kuin Kestikievari Herranniemenkin villiyrttipeston ja tietenkin Pihlajapuun Purokodan loimulohen.
– Kaikki ruuat ovat olleet läheltä, ihan kuten unelmoinkin, toteaa Nea ja jatkaa
– Karjalanpiirakathan olivat toki tuttuja ja aina hyviä, mutta vatruskat olivat ihan uusi tuttavuus.
Aamiaisen yllättäjäksi nousee kesäkurpitsahillo, heleä ja maukas.
– Voisimmeko ostaa jostain näitä paikallisia juomia mukaan? kysyvät Nea ja Iida.
Kysymys hieman yllättää unelmaretken järjestäjät. Lähelle on usein vaikea nähdä. Maakunnassa on uskomattoman monia paikallisista aineksista limuja, kuohujuomia ja oluita valmistavia yrityksiä. Heti unelmaviikonlopun jälkeen valitaan lauantain savusaunan lauteilla maisteltu Honkavuoren panimon Valo Suomen parhaaksi olueksi Suuret oluet – pienet panimot -tapahtumassa Tampereella, Nean ja Iidan kotikaupungissa.
Makujen edelle kirivät ihmiset – välittömät ja vieraanvaraiset.
– Kaikki kohtaamamme ihmiset ovat olleet täältä kotoisin ja kertoneet omista juuristaan. He tekevät töitä omilla kotipaikoillaan ja se on tuonut reissuun ihan oman mausteen mukaan, kehuvat Nea ja Iida yhteen ääneen.
Kolmet erilaiset löylyt
Jokainen majapaikka halusi tarjota parastaan, siksipä viikonloppuun mahtui peräti kolmet löylyt. Mutta miten erilaisia voivat savusaunat tunnelmaltaan olla! Pielisen rannan savuisat löylyt samojen seinien suojissa, joiden lämmössä Sibeliuskin nautti häämatkansa löylyjä, Nurmeksen satuun sukeltavat purolöylyt vehreän vastan seurassa sekä Korvenkodan aamusauna perinteisessä rantasaunassa.
– Viereinen puro loi Pihlajapuun savusaunaan ihastuttavan tunnelman! toteaa Iida, kun reissun löylyjä yritetään laittaa järjestykseen ja jatkaa: Mietin, miten tuonne mustaan aukkoon uskaltaa mennä, mutta Nea meni rohkeasti edeltä. Myös pimeässä solisevat puron erilaiset äänet täydensivät elämystä.
– Korvenkodan aamusauna oli kyllä ihan luksusta! Tätä emme osanneet odottaa yhtään. Oli hyvä, että savusaunat olivat iltaisin, rauhoittivat hyvin yöhön, täydentää Nea.
Uusia unelmia
”Mutta etsisin myös pauhaavat kosket, joita pitkin syöksyessäni kumilautalla en kuulisi ajatuksianikaan. Ehkä kiljahtelisin itsekin mukana innosta!”
”Vai lähtisinkö luontokuvaajan matkaan ja ottaisin upeimmat kuvani koskaan, kerrankin kunnon välineistöllä. Saisinkohan laukaisinta edes painettua ällistykseltäni, jos linssini takaa katsoisikin karhu!”
Nea
Nean kuultua voitoistaan esitti hän kainona toiveen:
– Ymmärrän hyvin, etteivät ihan kaikki haaveeni mahdu yhteen viikonloppuun. Jos jotain saan toivoa, niin ainakin ratsaille ja lentämään haluaisin päästä.
Jotta Nean toiveet toteutuisivat toivotussa järjestyksessä, joutuvat kyytiläiset kaihoisin katsein ohittamaan risteyksen, josta olisi päässyt Ruunaalle koskia laskemaan ja eräkojulle petoja ihmettelemään. Takapenkillä itävät jo uudet haaveet. Yksi pohtii, milloin ehtisi Suomen itäisimmille seuduille, Koitajoen reitille melomaan, toinen lähettää jo kotiin innokkaan viestin Majatalosta majataloon -hiihdosta.
Liidellen ylistä tapaamaan
”Vasta kun viimeisenä nousisin ilmaan liitovarjolla kevyenä ja vapaana nähden tämän kaiken allani, voisin sanoa, että olen nähnyt Pohjois-Karjalan! Nämä kuvat Ruunaan vaahtoavista virroista ja sadan saaren läikittämästä Pielisestä painuisivat viimeisenä mieleeni retkeltäni, ja tuskin koskaan unohtuisivat.”
Nea
Perjantaina Nea konttasi muinaisten suomalaisten tarinoiden alista tapaamaan Kolin luolan syövereihin. Nyt Joensuun lentokentällä odottaa iloinen lentäjä, joka on luvannut viedä unelmoijat korkeuksiin ylistä tapaamaan. Lauantaina retkeläisten nauttiessa savusaunan löylyistä, viestitteli unelmamatkanjärjestäjä tiiviisti lentäjän kanssa. Antaisiko aurinko mahdollisuuden liidellä liitovarjon kyydissä, vai päättäisivätkö pilvet puolestamme? Lopulta on pakko nöyrtyä luonnon edessä ja todeta, että sunnuntain säässä tarvitaan taivaalle pääsyyn moottorin apua.
– Vielä ei jännitä yhtään. Tuntuu hienolta päästä näkemään nyt kaikki jo koettu ilmasta käsin. Nythän olemme nähneet ja kokeneet monta muuta korkeutta – rannan ja polut ratsailta, veden pinnan kanootista käsin ja maan kosteuden luolan uumenista. Ei mua saa pelkäämään millään!
Nean liitäessä lentäjän kanssa korkeuksiin, kertoo VisitKarelian Anne Pielisen Paalasmaasta. Sieltä voi löytää Suomen sisävesien korkeimman saaren, ja korkeimman saaren korkeimmalta kohdalta näkötornin. Jos ei pääse lentämään, kannattaa kiivetä ihailemaan maisemia Paalasmaan näkötornista käsin.
Samaan aikaan taivaalla lentäjä nykäisee ohjaimesta lähes huomaamattomasti, kone kuopaisee ilmateiden mahakuoppaan ja unelmaretkeilijä Nea kiljuu riemusta.
– Olen ihan huvipuistohullu ja käynyt Euroopan hurjimmissa vuoristoradoissa. Tämä oli kuitenkin ihan jotain muuta! intoilee Nea palattuaan maankamaralle ja jatkaa:
– Pilvet loivat maisemaan upeat kontrastit. Höytiäinen oli yllättävän suuri vesistö, mutta hienointa oli nähdä nyt jo tutut Kolin huiput ylhäältä käsin. Lensimme välillä jopa alempana kuin Kolin huiput!
Turvatarkastus Kommunikaatio kuntoon ja kohti korkeuksia. Iidan lentoretki edessä.
– Jännittävimpinä hetkinä ilmassa jotenkin hukkaa käsityksen siitä, missä ja miten päin on. Siksi lentäjän hihaan tarrautuminen tuntui turvalliselta. Sain kiintopisteen itselleni.
Niinhän se on muissakin elämän myllerryksissä – on tärkeää olla hiha, johon tarttua, jotta tuntee, miten päin maailmassa makaa.
Välissä lentäjä tarkistaa koneen huolellisesti ja sitten on Iidan vuoro kiivetä korkeuksiin. Toinen viikonlopun tamperelaisista osoittautuu todelliseksi taivaiden viilipytyksi.
– Se sun kaveri kyllä jo kiljui tässä kohdassa, totesi lentäjä kääntäessään koneen nokkaa uudemman kerran.
Vain unelmaa
”Sen jälkeen minut saisi viedä takaisin juna-asemalle ja kaupunkilaiselämääni ehkä uusi palo syttyneenä itäisen Suomen kauneudelle!”
Nea
– Aika on jotenkin ihan muuttanut muotoaan! Tulimmeko todellakin vasta toissapäivänä? Todella paljon on ehtinyt tapahtua!
Ennen junaan kiipeämistä Nea ja Iida paljastavat kutsuvansa useimpia reissujaan Vain unelmaa -retkiksi. Nyt taisivat unelmareissut saada uudet kriteerit.
Haluatko lähteä itse unelmiesi retkelle Pohjois-Karjalaan?
Upea Pohjois-Karjala odottaa kaikkia teitä, jotka omatoimisesti unelmoitte seikkailusta Itä-Suomen jylhässä ja vastakohtia täynnä olevassa luonnossa sekä öistä kutkuttavan kotoisissa majapaikoissa. Kolin tykkylumet, Pielisen yllätykselliset aallot, Ruunaan koskien hohtava ruska ja rauhalliset vaellusreitit erämaassa kutsuvat.
Voit etsiä inspiraatiota omille retkillesi seuraavista lähteistä:
- Tutustu 10 kunniamaininnan saaneeseen unelmaan
- Retkipaikan Pohjois-Karjala-sivulta löydät mm. jutussa mainitut Koitajoen, Paalasmaan ja Ruunaan
- Matkailukartalta löydät tarinoiden lisäksi myös mm. reitit, autiotuvat ja tulipaikat
- VisitKarelian sivuilta
Mukana seikkailua järjestämässä
- Kolin huippujen kierroksen opasti Feel Koli
- Perjantain illallinen Kolin maisemaravintola Grill it!:ssä
- Upean mökkiyön, savusaunan, illan kodan ja aamun löylyt lämmitteli Kolin Korvenkota
- Opastuksen Pirunkirkolle ja iltapalan Korvenkodalla järjesti Karu Survival
- Ratsastusretki Vuonislahdessa: Kuivalan tila
- Lauantain lounas Kestikievari Herranniemessä
- Lauantain melonnan, illallisen Purokodalla ja savusaunan mystisen puron varressa sekä makeat yöunet järjesteli Pihlajapuu Nurmeksessa
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!