Näköalat

Vaikka vuoret eivät särmikkäänä kohoakaan kotoisassa Suomessamme, ei näköalapaikoista ole pulaa. Vaarojen ja tuntureiden huiput sekä kallioiden kielekkeet vetävät ihmistä luontaisesti puoleensa, onhan ylhäältä hyvä tarkkailla ympäristöä ja Suomen kauneutta.

Huipulle voi johtaa kinttupolku tai vanha metsäautotie. Joillekin huipuille, kuten Leville, pääsee ajamaan autolla jopa talvella. Näin kaikella kansalla on mahdollisuus päästä katsomaan kauas, vaikka ylämäkihuhkinta ei maistuisikaan. Hurjapäät voivat huiputtaa vaikkapa myyttisen Haltin ja nauttia uskomattomasta erämaan tunnusta.

Kaikkialla maasto ei kumpuile: Pohjanmaalla levittäytyvät lakeudet. Esimerkiksi Loukajanvuorella voi aakeanlaakeaa maisemaa kohota ihailemaan näkötornista.

Kahden kilometrin retki tuulten valtaistuimelle: Karhutunturin valloitus, Salla

27.5.2019/by Lauri Maijala

Sinivalkoisia maisemia niin kauas kuin katse kantaa: tällainen on Levitunturin huippupolku

5.12.2018/by Jonna Saari

Paikallisten tuntema retkihelmi Sodankylän keskustan kupeessa: Kommattivaara kutsuu kaikkina vuodenaikoina

22.11.2018/by Jonna Saari

Nimettyjä puutaloja ja mahtava maisema kallionlaelta saaristoon: Naantalin vanha kaupunki ja Kuparivuori

30.8.2018/by Asko Ristolainen

Tällainen on Suomen korkein saari: kiipeä Paalasmaan näkötorniin ja koe matkalla Karhusaaren kalliorannat

9.8.2018/by Mari Leijo

Kävijä toisensa jälkeen rakastuu Saaren kansanpuistoon – Kaukolanharjun näkötorniin kiivettyäni ymmärsin, miksi

23.7.2018/by Antti Huttunen

Ikivanhan tunturin jyrkänteellä pää tyhjenee ajatuksista: tällainen on Ukko-Luoston näköalapaikka

14.7.2018/by Jonna Saari

Kattaus kauneinta Saimaata: Puumalan Norppapolulla pääset heti ihanuuksien lähelle

19.6.2018/by Petri Pihko

OHO! Nokian saaristo pääsi yllättämään kauneudellaan: jyrkkiä kallioita, peilityyniä järviä ja solisevia metsäpuroja

7.6.2018/by Antti Kulmanen

Tavoitteleepi taivahan kantta siel` vuori korkehin: mystinen Hirstenmäki, Salo

11.5.2018/by MikkoL

Kannuksen linnavuori kohoaa Saimaan pinnasta jyrkästi yli 15 metriä – ja sieltä löytyy myös kalliomaalaus

6.4.2018/by Paula Savelius-Kontinen

Luhdanjoen lintutorni Lahdessa tekee vaikutuksen korkeudellaan ja kivikautta henkivällä maisemallaan

16.3.2018/by Paula Savelius-Kontinen
Load more