Näin tehtiin Metsien Kätkemä – osa 3: Konnevesi
Juhannusviikonloppu jäi taakse viimeistään maanantaina, kun Etelä-Konneveden kuvaukset kutsuivat. Hämeen kuvauksista oli kulunut vain kolme päivää, kun jo hyppäsin taas ratin taakse ja otin suunnaksi pohjoisen, mutta tämähän kelpasi. Odotin innolla, millaisiin maisemiin pääsisimme tällä kertaa kuvaamaan, sillä en ollut aikaisemmin käynyt Etelä-Konnevedellä. Viiden tunnin automatkakaan ei tuntunut pitkältä, kun Reetta ja Pietu istuivat sylikkäin viereisellä penkillä pitämässä seuraa.
Manginniemi
Aikaisemmista kahdesta kuvausviikosta poiketen olivat ensimmäiset kuvaukset jo heti maanantai-iltana. Kokoonnuimme kuitenkin ensin Hautolahdelle pitämään tuotantopalaveria ja syömään itsemme kylläisiksi. Kuluneiden viikkojen varrella olin jo oppinut, että syöminen oli kaiken A ja O. Vasta sen jälkeen voitiin miettiä kuvauksia.
Kun kaarroimme autosaattueemme Manginniemen tien päähän ja astuimme ulos autoista, kävi eräs asia heti selväksi. Täällä oli hyttysiä. Ja paljon. Kaikilla oli omat keinonsa suojautua epämukavan läheistä tuttavuutta tekeviltä inisijöiltä. Oma pelastukseni oli, kun sain Reetalta lainaan ylimääräisen hyttyshupun. Myös shortsit vaihtuivat nopeasti pitkiin housuihin.
Tämän viikon teemana oli vesillä liikkuminen kajakeilla, mikä olikin osuva valinta kyseiseen ympäristöön. Olimmehan kuitenkin Etelä-Konnevedellä.
Pitkälle yöhön jatkuneet kuvaukset sisälsivät muun muassa melomista, nuotion äärellä jutustelua sekä puolentoista metrin korkeudessa leijuvan teltan pystyttämistä. Niin minkä? Osa lukijoista varmasti arvaa mistä on kyse, ja loput luultavasti tarkastavat sivusilmällä, mitä vuotta tässä oikein elettiinkään. Tentsile on siis kolmeen puuhun kiristysliinoilla pingotettava teltta, eli ikään kuin riippumaton ja teltan risteymä, joka oli muuten hieno näky auringonlaskun sävyjä vasten. Vai olikohan se tässä vaiheessa jo auringonnousu? Joka tapauksessa ensimmäisen illan kuvaukset olivat viimein paketissa, ja siirryimme yöksi Tervoon, Lohimaan peittojen alle.
Tervon kirkonkylä ja kolmen ruuhka
Kunnon yöunien, myöhäisen aamiaisen ja hotellihuoneiden luovutuksen jälkeen suuntasimme Tervon kirkonkylälle, jonne saavuttuamme eräs rovaniemeläinen totesi, että täällähän on kolmen ruuhka. Olin hieman hämilläni, sillä kello ei ollut vielä kolmea eikä liikenteessä näkynyt juurikaan muita autoja. Pohjoisessa termi tarkoittaa kuulemma tilannetta, kun liikenteessä on kolme autoa peräkkäin. Vai niin. Kolmen ruuhka siis. Toivottavasti pääsisimme ajoissa perille.
Tervon kirkonkylän venesatamassa nautitun lounaan jälkeen joukkomme jakaantui kahteen osastoon; järvelle lähtevään kuvausryhmään ja rannalla päivystäviin. Itse kuuluin jälkimmäiseen osastoon, joten en osaa tarkalleen kertoa mitä kaikkea järvellä tapahtui, mutta tiivistettynä siellä oli kuulemma paljon muurahaisia ja ampiaisia. Olivat ilmeisesti rantautuneet väärälle saarelle. Meillä rannalle jääneillä taas oli monta tuntia aikaa lukea kirjaa ja syödä jäätelöä. Ehkä rannalle jääminen on joskus ihan hyvä asia.
Päivän päätteeksi siirryimme seuraavaan majapaikkaan, Törmälään, jossa vietimme myös viikon loput yöt. Paikalla meitä odotti myöhäinen päivällinen sekä nälkäisimmille heti perään iltapala. Mikäli siis tuhti päivällinen ei vielä ollut tarpeeksi.
Etelä-Konneveden kansallispuisto
Keskiviikkona oli luvassa hieman erilainen kuvauspäivä, sillä vietimme koko päivän käyttöömme varatun reittialuksen kyydissä. Tosin lähdimme tällä kertaa liikenteeseen vasta iltapäivällä lounaan jälkeen. Vapaan aamupäivän kukin vietti parhaaksi näkemällään tavalla, joista suosituin taisi olla nukkuminen.
Häyrylänrannassa meitä odottanut reittialus alkoi heti täyttyä kuvauskalustosta sekä aurinkolaseihin sonnustautuneesta joukostamme, mutta onneksi tilaa oli kuitenkin runsaasti. Köysien irrottua laiturista otti aluksemme suunnaksi Etelä-Konneveden kansallispuiston.
Vajaan puolen tunnin matkaamisen jälkeen avoin järvimaisema vaihtui edessä odottavaan kapeahkoon kanavaan, jota varten aluksemme oli hiljennettävä vauhtia. Kanavan molemmanpuoleisia rantoja täydensivät kyltit, jotka kertoivat, että olimme saapuneet Etelä-Konneveden kansallispuiston alueelle. Määränpäähän päästyämme aluksemme ankkuroitiin suojaisaan poukamaan useammaksi tunniksi, minkä jälkeen viikon teema pääsi taas jatkumaan, kun Antti, Reetta ja Pietu pukivat pelastusliivit päälle (tosin Pietua jouduttiin hieman auttamaan) ja kömpivät kajakkien kyytiin. Koko matkaa he eivät kuitenkaan meloneet, vaan pisimmän siirtymän kajakit kulkivat hinauksessa.
Kuvauksia varten matkassamme oli myös pienempi vene, joka mahdollisti Antin ja Reetan kuvaamisen lähempää sekä rantautumisen viereisille saarille. Kuvauskalusto ja kuvausryhmä siirtyivät nyt tähän pienempään veneeseen, ja loput joukostamme jäivät alukselle päivystämään. Tai siis lukemaan kirjaa, nauttimaan auringosta ja herkuttelemaan eväillä, joita oli taas tarjolla pöytien täydeltä. Niin kovin rankkaa tämä työharjoittelu!
Tasaisen varmasti edenneet kuvaukset keskeytyivät vain, kun koko joukkomme kerääntyi alukselle nauttimaan päivällistä. Leukalihakset ja posket olivat jälleen kerran koetuksella, mutta ei sen vuoksi, että ruoka olisi ollut kovaa pureskeltavaa, vaan koska sitä mukaan kun vatsat täyttyivät, täyttyi myös sisäkansi huumorilla.
Illan hämärtyessä ja täyden kuun noustessa taivaalle tarjoutui Joonas lainaamaan Flatlight Creative Housen kalustosta pidempää objektiivia, jotta saisin ikuistettua taivaalla möllöttävän kuun. Olin kuin lapsi karkkikaupassa, kun kiersin 600mm:n objektiivin kamerani runkoon kiinni. Kyllä nyt kelpasi räpsiä muutamat kuvat Maan kiertolaisesta.
Paluumatkalla aluksen kyydissä oli hiljainen, mutta onnellisen oloinen porukka, kun itse kukin keskittyi ihailemaan Konneveden maisemia vielä viimeisen kerran. Myös selän taakse jäänyt kuu alkoi pian kietoutua pilviharson taakse päivän päättymisen merkiksi.
Hitonhauta
Kajakit ja laineiden liplatus vaihtuivat torstaina viulunsoittoon ja jylhiin rotkon seinämiin. Erikoisen nimen saaneen rotkon seinämillä tulisi nimittäin kaikumaan Korpiklaani-yhtyeestä tunnetun Tuomas Rounakarin soitto.
Rotkossa oli viulunsoiton lisäksi jotain todella mystistä ja ainutlaatuista. En tiedä olinko ainoa, mutta itselleni tuli jopa hieman mieleen Tähtien sota -elokuvat, kun kuvauskopterimme pöllytti saniaisten lehtiä lentäessään rotkon pohjalla. Tämä ansaitsi ehdottomasti tulla tunnetummaksi retkikohteeksi, sillä en esimerkiksi itse ollut kuullutkaan paikasta aiemmin.
Laukaassa sijaitseva 800 metriä pitkä Hitonhauta on mykistävä näky rotkon seinämien kohotessa parhaimmillaan jopa 20 metrin korkeuteen. Mielenkiintoinen nimi pisti pohtimaan, mistä moinen on lähtöisin. Voisiko Hitonhauta olla paikka, johon on saanut tulla kiroilemaan sydämensä kyllyydestä, jonka päätteeksi sanat ovat hautautuneet rotkon uumeniin?
Ennen kun pääsisimme nauttimaan torstain pääohjelmanumerosta, oli kuvattavana mm. rotkon tutkiskelua sekä dialogeja. Kun Tuomas lopulta kaivoi viulun kotelostaan ja päästi ilmoille ensimmäiset sävelet, nousi kaikilla ihokarvat pystyyn. Viulun ääni tällaisessa paikassa ja vielä näin lahjakkaan soittajan käsissä oli jotain niin hienoa, etten luultavasti ikinä unohda sitä.
Rotkon rinteillä sekä erään siirtolohkareen päällä kuvattu Tuomaksen soitto oli ehdottomasti yksi tämän viikon kohokohdista, mikä tulee taatusti näyttämään uskomattoman hienolta myös kotiruuduilla. Hitonhauta ei muuten olisi yhtään hullumpi paikka kuvata musiikkivideoita tai promokuvia. Nyt olimme kuitenkin kuvaamassa Metsien kätkemää.
Mystisissä maisemissa tapahtuneiden viikon viimeisten kuvausten valmistuttua oli meillä mahdollisuus valita, lähtisimmekö samana iltana kotimatkalle vai nukkuisimmeko vielä yhden yön Törmälässä. Rovaniemellä asuvat jäisivät joka tapauksessa vielä yhdeksi yöksi, koska matkaa pohjoiseen olisi hieman enemmän. Lopulta ratkaisu oli helppo, sillä ilta oli edennyt jo melko pitkälle ja toisekseen, näistä maisemista nauttisi mieluusti vielä hetken aikaa.
Nyt kotona tätä kirjoittaessani haikailen viikon aikana kokemieni ja näkemieni paikkojen perään. Onneksi näin kauniit maisemat eivät vaadi maailman toiselle puolelle matkustamista, vaan uuden retken voi toteuttaa heti sopivan sauman tullen. Ja onneksi Metsien kätkemän toinen tuotantokausi alkaa ihan kohta. En malta odottaa.
Juttusarjan muut osat:
Näin tehtiin Metsien Kätkemä – osa 1: Raasepori ja Elisaari
Näin tehtiin Metsien Kätkemä – osa 2: Häme
Näin tehtiin Metsien Kätkemä – osa 4: Helsinki
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!