Mystistä luontotaidetta syvällä saaristossa – Paljasjalkapolku Korppoossa hämmästyttää ja kummastuttaa

Nyt vähän nolottaa. Olen ikäni mökkeillyt saaristomerellä Korppoossa ja vasta nyt tulin tietoiseksi saarella olevasta Paljasjalkapolusta, eli maailmanluokan ympäristötaidenäyttelystä. Näyttely on ollut enemmän tai vähemmän avoinna ilmeisesti jo vuodesta 2014, ja kun itse olen näillä seuduilla kirmaillut jo kauan ennen sitä, oli huomattavan korkea aika lähteä tutkimaan, mitä tällainen taideluontopolku voi lokakuiselle maanantairetkeilijälle tarjota.

Polun lähtöpiste kartalla

Paljasjalkapolku on tosiaan kaikessa yksinkertaisuudessaan polku, jonka varrelta löytyy kymmenisen modernia luontotaideteosta. Maastoon merkitty reitti on pituudeltaan piirun vajaat kaksi kilometriä, mutta jos yhtään intoutuu taide-elämyksen lisäksi temmeltämään maastossa muutoinkin, venyy retki huomattavan helposti. Paljasjalkapolulle on vapaa pääsy, ja teoksia voi käydä ihailemassa periaatteessa milloin vain, joskin osa teoksista poistetaan näyttelystä kesäkauden päätyttyä. Ja ihan ihmeellisen upeaa on se, miten osan teoksista on jopa tarkoitus tuhoutua luonnon vaikutuksesta!

Polun looginen lähtöpaikka on Hotel Nestorin ja ravintola Back Pocketin luona, josta löytyy myös viittellinen karttakyltti polulle. Siitä kannattaa ottaa kuva mukaan matkalle. (Ihan sivuhuomautuksena: tämä hotelli–ravintola vaikuttaa aivan eeppiseltä ruokamatkailukohteelta, joka pitänee lisätä omalle kesälistalle ensi vuodeksi.) Jo ennen ensimmäistä taideteostakaan olo on ihastuksesta huokaileva, kun tämän syksyn viimeinen väriloisto vaahteroissa ja yläpuolella suikertavat jykevät tammenoksat kehystävät kulkuani hiekkatiellä.

• 

• 

Hiekkatieosuus on helppo, käytännössä esteetön, mutta sitten metsän puolella polku on kyllä kohtuullisen vaihteleva. Se kiepsahtelee, kulkee kivien välistä ja kallioiden harjanteilta, kutsuu leikkimään ja vie monenmoisten teosten luo, joista jokainen yllättää omalla tavallaan. Tältä kaudelta osa kesän teoksista on jo purettu, mutta siitä huolimatta vietän toista tuntia ihmetellen ja ilahtuen. Unohdan kartan ja eksynkin, kuljen ihan väärään suuntaan ja kierrän ympyrää, nautin jokaisesta männystä ja teosten löytämisestä tulee riemukasta aarteen etsintää.

Paljasjalkapolun verkkosivujen mukaan näyttelyllä on vuosittain vaihtuva teema, joskaan tälle vuodelle en mistään sitä punaista lankaa löytänyt. ”Vuosittain vaihtelevien näyttelyteemojen mukaisesti esillä olevat teokset tarkastelevat tänäkin kesänä ihmisen ja luonnon välistä suhdetta eri näkökulmasta, ihmisen suhdetta luontoon ja toisaalta luonnon vaikutusta ihmiselämään.” Omasta mielestäni polulle voi tosiaan tulla ihan takki auki ja pelkästään ihmetellä, että ”miten tuo on saatu tuonne” tai sitten voi lähteä pohtimaan taidetta ja sen herättämiä tuntemuksia syvemmin. Kukin tavallaan.

Omat ajatukseni pysähtyivät erityisesti ”pysyväisnäyttelyyn” kuuluvan kivenlohkareen ”The Young” -teoksen äärellä. Osa kivestä on jollain konstilla käsitelty aivan peilikirkkaan sileäksi. Pidin lohkaretta vähän surullisena, sillä osa sen rosoudesta oli väkisin riistetty pois. Siitä oli tehty jotakin muuta. Ajatusketju jatkui aika vinhasti siihen suuntaan, että miksi ihmisiä kiehtoo sileys ja kun pääsin kehonkarvojen poistamisen vimmaan asti, uskon ympäristötaiteen osuneen johonkin ytimeen. Miten sileäksi käsitelty lohkare voikin saada omat aivot surraamaan kulttuuristen kysymysten parissa, joihin sillä kyseisellä kivellä ei ole osaa eikä arpaa. Siellä se nyt kuitenkin tälläkin hetkellä kiiltelee aivan sileänä ja erikoisena.

Suunnatonta ilahdusta herätti teos, joka elää! Joistakin ihme lastuista koottu mökki vangitsi katseen heti ja suorastaan pinkaisin tutkimaan sitä. Tuuli lehäytteli näitä lastusiipiä ylös ja alas ja sai teoksen muistuttamaan jotakin piikkejään pörhistelevää siiliä, tai hengittävää käpyä. Toivottavasti tämä pysyy näyttelyssä vielä pitkään.

Odotan innolla jo ensi kesää ja uusia teoksia, sillä tästä tulee takuuvarmasti minulle jokakesäinen vierailukohde! Todennäköisesti raahaan myös kaikki mökkivieraat ihastelemaan teoksia. Ehkä ensi vuonna kuljen polun paljain jaloin.

Ja kaikille vielä ilmainen vinkki, että teosten viereinen Hallonklintin kallio on ihan mielettömän kiva saaristokallioseikkailupaikka. Sinne!

Lisätietoja näyttelystä Paljasjalkapolun verkkosivuilta.
Teksti ja kuvat: Karoliina Säkö